Pentutreffit ja paimennustreenit vol.2

Kylläpäs aika on kulunut. Näin syksyn kynnyksellä on kiva muistella hellepäivien antia lomalta. Olimme tässä kesälomalla Hankasalmella Freyan kotona Rantakorven tilalla. Meillä oli siellä sovittuna pentueen treffit ja paimennustreenit. Ihanaa oli nähdä näistä mukuloista neljä viidestä ja huomata miten ihania, avoimia, ihmisläheisiä ja hyvä hermoisia lapsukaisia niistä oli kasvanut. Toki luonne-erojakin oli havaittavissa ja parhaiten nämä näkyivätkin lampailla työskentelyssä. Toiset olivat kiihkeitä työhön ja toiset taas rauhallisempia ja tasaisempia. Freya kuului näihin kiihkeisiin tapauksiin. Tämä on kyllä yllättänyt minut, kun ajattelin, että Freya on pikkaisen pehmeä ja pidättyväinen jopa joissain tilanteissa arka. Eli sanonta, että opit lukemaan koiraasi paremmin kun näet sen luontaisessa työssään pitää kyllä paikkansa. Nyt agilityssä huomaan tämän saman ominaisuuden Freyassa ja se ohjaakin tämän syksyn harjoitukset myös vireen hallintaan.

Kuva: Johanna Koivuluoma Taika, Sulo, Freya ja Ruska

Mihin jäimmekään lampailla viimeeksi? Ai niin, Freya oli syttynyt lampaille ja harjoitus oli jätetty siihen. Nyt lähdimme lammasaitaukseen katsomaan, miten homma tästä eteenpäin lähtisi sujumaan. Freya reagoi toivotusti lampaisiin heti ja luontainen ajaminen lähti oitis. Minulla oli apunani liina ja kouluttaja vieressä. Liinalla oli tarkoitus hienovaraisesti ohjata Freyan kulkua, kunnes se innostui ajamaan kohti ja minä puristin liinaa niin lujaa kun lähti. Liina juoksi käden välistä niin, että tunsin sormeni palavan. Paras opetus ikinä! Ota ensi kerralla hanskat mukaan. Sain mojovan palovamman sormeeni. Onneksi sain lopputreenin ajaksi hanskat käteen. Pikkuhiljaa saimme Freyan pitämään toista puolta ja itse osasin liikkua toista puolta. Tämä kai jotenkin etäisesti muistutti sitä tasapainoa. Muutaman kerran Freya oli sitä mieltä, että on liian vaikeaa ja tarjosi työn lopettamista omaehtoisesti. Tämä yllätti minut täysin. Siinä piti vain näyttää ipanalle, että ei käy vaan työt lopetetaan vasta kuin minä niin päätän. Ilmeisesti oli liikaa ajattelemista vaativaa työtä. Toisaalta ymmärrän Freyaa. Minä kun olen varsin kuutamolla noiden lampaiden kanssa. En todellakaan osaa lukea niiden liikettä tai toimintaa.

Note to self: älä purista liinaa jos koira lähtee vaan päästä irti.

Toisella treenikerralla menimmekin sitten Freyan kanssa ihan kaksin aitaukseen. Liinan annoin olla vapaasi ja lähdimme hakemaan lampaita kaksin. Minä yritin antaa tilaa lampaille, mutta joskus se vain unohtui ja olimme ajaneet lampaat nurkkaan. Se oli tavallaan ihan hyvä harjoitus saada lauma pois sieltä. Se opetti minua liikkumaan oikein. Pikkuhiljaa lampaat liikkuivat ja minä yritin liikkua myös. Ainoa mikä päässäni pyöri oli vain, että liiku liiku, anna koiralle töitä ja liiku. Siellä sitten yritin pyöriä kuin väkkärä. Päällimmäisenä koko hommasta jäi ajatus siitä, että pystyimme kaksin toimimaan ja lampaan liikkuivat ja itse uskalsin toimia. Koko tämän ihanan päivän kruunasi juuri syntyneet kolme karitsaa! Kyllä nämä ovat niitä ihania juhlahetkiä koiran kanssa.

Tässä nämä ihanat pandat <3

Saa nähdä mitä tässä talven aikana unohtuu näistä paimennusjutuista, kun treenin alle tulee agility.

Nuoren harrastuskoiran kehonhuoltoa

Floki kävi keväällä Vappu Alatalon agilityharrastusta aloitteleville pennuille suunnatulla pentukurssilla. Kurssilla keskityttiin varsinaisen agilityn lajitreenin sijaan pohjataitoihin, joita harrastuksessa myöhemmin tarvitaan. Harjoittelimme rauhoittumista, leikkimistä, motivointia sekä koiran vireenhallintaa. Monien näiden taitojen harjoittelun olimme aloittaneet jo Koirakoulu Kmpassin pentukurssilla.

Itse koin, että Vapun pitämän kurssin mielenkiintoisin anti oli hyppytekniikan pohjustaminen. Teimme muutaman hyppytekniikan esitreenin, mutta tämä lähinnä namitargetille irtoamisharjoituksena. Pentujen (etenkin tuolloin täysin keskenkasvuisen Flokin) kannalta tärkeämpiä olivat erilaiset kehonhallintaharjoitukset, joita pääsimme kokeilemaan. Kotona harjoittelimme tasapainotyynyllä seisomista (etujalat / takajalat / koko koira). Meiltä löytyy kotoa jo Tempoa (ja edesmennyttä Kafu-shibaa) varten hankittuja tasapainotyynyjä, joilla aloitimme harjoittelut myös Flokin kanssa. Tasapainotyynyjä meillä on kahta kokoa (toinen ihmisille tarkoitettu, toinen suurempi n. 50cm halkaisijaltaan), ja lisäksi kaksi puolipallon muotoista pientä "siiliä". Tasapainotyynyjen käyttö kehittää paitsi koiran syviä lihaksia myös kehon hahmottamista.

Kehon liikkeiden ja jalkojen hahmottamista voi harjoitella tehokkaasti myös "tikastreenillä", jossa koira askeltaa tikkaiden yli. Tikkaat voivat olla alkuun maassa, mutta vähitellen niitä voi nostaa jonkin verran tukipalikoiden päälle, joko vain toiselta sivulta tai kokonaan irti maasta (koiran koosta riippuu, kuinka korkealle). Koiraa ei pakoteta kulkemaan tikkaiden yli, vaan se saa vapaasti kulkea syöden maasta tikkaiden poikkipuiden väleihin heitettyjä nameja. Vappu korosti, että kehonhallinnan harjoittelemisessa on aina tärkeää pitää koiran fokus alhaalla maassa, jotta se keskittyy myös myöhemmin agilityesteillä (esim. puomilla) siihen, mitä tassujen edessä on eikä riko itseään vaikkapa loikkaamalla liian korkealta alas.

Muoviputkesta ja -liittimistä kasatut kevyet tikkaat

Kävimme kesällä Flokin ja Freyan kanssa Vapun hyppytekniikkatunnilla, jossa Floki sai läksyksi jatkaa kehonhallintaa ja -hahmottamista kohentavia treenejä. Koska omat ideat olivat melko vähissä, päätin käyttää Flokin fyssarilla (Ulla Tuomi, Espoon eläinfysio). Fyssarikäyntiin oli syynä myös takaraivossa nakuttanut huoli siitä, että koiralla olisikin jokin jumi, jota en itse vain ole huomannut. Jumeja ei onneksi ollut, mutta taka- ja etureidet kiristivät. Reisivenytyksien lisäksi saimme kotiin kirjalliset jumppaohjeet, jotka kävimme Ullan kanssa rauhassa läpi. Saimme kaksi hieman erilaista ohjelmaa vuoropäivinä tehtäviksi. Jumpat oli suunniteltu aktivoimaan ja vahvistamaan etenkin Flokin lantionalueen lihaksia (jotta kehonhallinta säilyisi myös kovassa vireessä ja vauhdissa) sekä takaosan lihaksia (koska Floki selvästi käytti enemmän vahvempaa etupäätään). Uusi aika on tarkoitus varata syksylle, jolloin olemme käyneet myös seuraavan kerran Vapun hyppytekniikkatunnilla.

On se kesä ihanaa aikaa :)

Freyan ensimmäisen vuoden aikana koiran kehon huolto ja oikein rasittaminen on ollut nyt yksi suurimmista teemoistani. Yhden nivelrikkoisen koiran (edesmenneen Tatrani) jälkeen olen joutunut seuraamaan myös haasteita Etnan kropan kestämisessä: Etnalla taas tässä viime vuoden aikana on tullut kaksi tälliä kroppaan ja ne ovat trauman seurauksena jumittaneet vasenta puolta. Kuntouttaessani Etnaa olen monesti keskustellut kääpiösnautserin rankenteen aiheuttamista haasteista, mikä on auttanut minua ymmärtämään koiran hyvän lihaksiston ja lihashuollon päälle. Freyan kohdalla omien kokemusteni lisäksi OCD:n uhka ja muut luustoasiat ovat mietityttäneet kovasti. Myös maksikoko agilityssa on antanut lisähuolta kehon oikeaoppisesta rasituksesta, jopa alun neuroottiseen liikkeiden seuraamiseen asti.

Hyppyyttäminen alle vuoden iässä on ollut minulle ehdoton ei. Oma filosofiani pennun fysiikan ja motoriikan kehittämisessä on perustunut vapaana liikkumiseen metsässä. Sitä olemme tehneetkin ensimmäisen puolen vuoden aikana useita kertoja päivässä. Remmilenkkejä aloitettiin puolen vuoden jälkeen lisäämään, mutta metsälenkit ja vapaana juokseminen ovat silti pääosa viikoittaista rutiinia. 10-15 cm rimoja on ollut käytössä puolen vuoden jälkeen satunnaisesti muutaman hypyn verran. Vappu Alatalon hyppytekniikkatreenissä Vappu totesi, että Freyalla on hyvä luonnollinen hyppytekniikka ja sen suhteen ei tarvitse tehdä mitään. Rimoja nostellaan elokuun treeneissä. Ja kun niitä nostettiin koira hyppäsi hienosti. Meillä haasteet ovat toisaalla kuin hyppytekniikassa. 😀 Jonkin verran olemme myös tehneet tasapainotyynytreeniä, mutta melko laiskasti. Olen hieman laiska treenaaja näissä asioissa ja yritän rakentaa meidän arkea niin, että hyvä lihaskunto tulee perusliikunnalla. Toisaalta jo Etnankin takia pitäisi kyllä tasapainotyynyharjoituksia lisätä kummallekin koiralle. 

Noutajapennun perustaidot - riistalla työskentely

Noutajien rodunomaisten lajien harjoitteluun liittyy vahvasti riistatyöskentely. Tämä tarkoittaa, että pennusta asti koiralle "näytetään riistaa" eli se pääsee tutustumaan kuolleisiin eläimiin (useimmiten lintuihin). Tavoitteena varhaisessa riistan käsittelyn harjoittelemisessa on, että pentu tottuu kantamaan kaikenlaista riistaa. Useimmiten ns. roskalinnut eli lokit ja varikset ovat koiralle epämieluisempia kuin arvolinnut, kuten fasaanit ja vesilinnut. Tästä syystä pentujen riistatreenit tehdään tyypillisesti variksilla. Itselleni riistan näyttäminen on noutajalajeihin liittyvä välttämätön pakko, ja riistan käsittely tuntui varsinkin ensimmäisillä kerroilla puistattavalta. En varsinaisesti pidä linnuista edes elävänä, saati sitten raatoina. Tuntuu järjettömältä pitää muutaman kerran pakastettua ja uudelleen sulatettua varista suurena aarteena, kun koira sen tuo esiteltäväksi! Riistalla tehtävät treenit ovat siis olleet yhtälailla kuolleen linnun käsittelyharjoituksia minulle kuin Flokille.

Floki kantaa riistaa (Kuva: Katja Stoltzenberg)

Floki on aloittanut riistaan tutustumisen jo kasvattajan luona. Siellä koko pentue sai haistella ja vähän maistellakin linnunsiipiä, ja myöhemmin harjoitella kokonaisen linnun kantamista ulkona. Kotona jatkoimme riistaan tutustumista joka toinen viikko, jotta risita pysyisi mielenkiintoisena. Alkuun tavoitteena oli vain ja ainoastaan saada pentu pysymään innostuneena riistasta. Kaikki kiinnostus variksenraatoa kohtaan oli kehujen arvoista.

Floki 3kk kantaa varista (Kuva: Heidi Laaksonen)

Riistatreenejä ei kovin extempore-tyylillä pysty tekemään, sillä variksen sulamiseen menee noin vuorokausi. Etenkin pennun kanssa harjoitellessa täytyy variksen olla kokonaan sulanut, jotta siihen on helpompi tarttua. Käytännössä teimme ensimmäiset treenit niin, että Floki oli hihnassa, ja hain autotallista variksen. Innostin Flokia höpöttämällä, miten hieno aarre minulla on ja pitelin varista sen ulottumattomissa, mikä luonnollisesti sai pennun uteliaisuuden heräämään. Laskin variksen Flokin ulottuville ja aloin liikutella sitä poispäin saadakseni Flokin saalistamaan lintua. Tämä usein saikin Flokin nappaamaan kiinni variksesta, minkä jälkeen lähdimme ripeästi hölkkäämään, sillä pysähtyessään Floki pudotti linnun ja alkoi nyhtää siltä höyheniä. Kiersimme muutaman kierroksen pihaa, minkä jälkeen otin linnun vähäeleisesti pois Flokilta ja annoin sille namia. Lopuksi vein linnun hieman kiusoitellen takaisin autotalliin, jotta Floki jäisi hieman hinkumaan riistan perään. Riistan käsittelyn osalta on tavoitteena, että koira kantaa lintua syvällä suussaan ja mieluiten niin, että suuote on linnun rintakehästä. Tällä tavalla pienikin pentu pystyy kantamaan kokonaista varista; siivestä tai päästä roikottamalla pentu kompastuu saaliiseensa. Jotta pentu saisi hyvän otteen variksesta, on lintua hyvä pidellä "paketissa" kädessä niin, että molemmat siivet ja jalat ovat kämmeneen suljettuina. Tällöin pentu melko luonnostaan tarttuu linnun torsoon.

Flokin kohdalla omatoimiset treenit pysyivät melko pitkään pelkkänä kantamisena, sillä ongelmat noudon alkeiden opettamisessa rajoittivat varsinaisten riistatreenien aloittamista. Teimme välillä treenejä niin, että heitin Flokille linnun jonkin matkan päähän, ja sitten ryntäsimme yhdessä hakemaan sitä. Näissä treeneissä Floki melko hyvin poimi riistan mukaansa maasta, mutta ote ei aina ollut yhtä hyvä kuin silloin, jos se sai saalistaa linnun kädestäni. Parhaat treenit saimme, kun Flokin veli kävi luonamme kylässä, ja Floki joutui ensin sivusta seuraamaan riistaintoisen Jukun suoritusta. Selvästi kateus oli toimiva motivaattori! Saimme kuitenkin monelta eri taholta neuvoksi pitäytyä mieluummin kantamisessa kuin lähteä vaikeuttamaan riistatyöskentelyä, kun noudon alkeet ovat vielä damillakin kesken.

Saimme vinkin kokeilla kantamisen lisäksi myös välinoutoja. Treenissä avustaja pitelee koiraa kiinni, omistaja lähtee liikkeelle riista sylissään ja tiputtaa sen kesken matkaa. Kun avustaja päästää koiran irti, se sinkoaa riistalle ja tuo sen omistajalle, joka on mieluusti edelleen liikkeessä. Käytimme apuna takapihamme paksua lumihankea, johon teimme lumikourun, joka suorastaan pakotti Flokin jatkamaan luokseni riistan kanssa. Välinoutotreenit onnistuivatkin todella hyvin! Floki poimi riistan maasta empimättä ja yleensä myös hyvällä otteella.

Yritin pitää riistatreenejä monipuolisina myös tekemällä kantamisharjoituksia vieraissa paikoissa. Flokin enon kanssa treenatessamme saimme harjoitella variksen lisäksi myös heinäsorsalla. Se on joillekin varikseen tottuneille nuorille koirille haastava, sillä se on koiralle "roskalintua" mieluisampi saalis. Kantaminen sujui kuitenkin hienosti ja Floki poimi sorsan mukaansa myös maasta! Tässä taisi jälleen kateudella olla oma osansa motivoinnissa, sillä Floki harjoitteli ensin passiivisuutta odottamalla vieressä Juju-enon noutaessa sorsaa metsästä 😉

Floki 6kk kantaa sorsaa

Yritin muutamaan otteeseen omatoimisesti siirtää riistatyöskentelyä maastoon. Teimme tutuissa paikoissa muistinoutoja (riista viedään yhdessä koiran kanssa piiloon, palataan lähtöpaikkaan ja lähetetään koira hakemaan). Näissä ongelmaksi muodostui, etten uskaltanut viedä riistaa kovin kauas, koska emme olleet saaneet dameillakaan palauttamista vielä kuntoon. Tuntui absurdilta vaatia koiralta riistalla asiaa, joka ei vähempiarvoisellakaan saaliilla onnistunut. Kokeilin myös jättää variksen metsään polulle, josta Flokin kanssa lenkillä yhdessä löysimme sen. Näissä tilanteissa ongelmaksi muodostui, ettei Floki poiminut riistaa suuhunsa, vaan jouduin lopulta innostamaan sitä leikityttämällä Flokia variksella. Tuntui turhalta tehdä tällaista harjoitusta, koska koiran pitäisi ilman käskyä nostaa löytämänsä riista maasta ja lähteä kantamaan sitä. Pitäydyimme  siis kantamisessa, mikä oli varmasti aloittelevalle noutajan omistajalle oikea päätös! Kerron myöhemmin riistatyöskentelyn siirtämisestä maastoon (kokeneiden kouluttajien antamien neuvojen avulla).

Noutajapennun perustaidot - noutotyöskentelyn alkeet

Tolleriyhdistyksen nettisivuilla on heti etusivulla otsikko "Novascotiannoutaja - monipuolinen harrastuskoira". Monet harrastusmahdollisuudet ja kaikesta innostuva luonne olivat juuri niitä asioita, jotka minua tollerissa kiinnostivat. Tempon kanssa olen agilityn lisäksi harrastanut hieman näyttelyitä sekä tietysti lenkkeilyä ja kotijumppaa, mutta en oikeastaan mitään ohjattua. Flokin kanssa agilityn pohjatyöt on laitettu vireille jo pikkupentuna, mutta päätin panostaa ohjattujen koulutusten osalta ensimmäiseksi niihin asioihin, joiden kouluttamisesta koiralle minulla ei ole kokemusta. Etenkin noutajien rodunomaisten lajien kanssa olen kaivannut paljon apua. Pelkän luetun tiedon ja nettivideoiden perusteella minun on ollut vaikea muodostaa noutajan koulutamisesta minkäänlaista kokonaiskuvaa (saati pilkkoa isompia tavoitteita täsmällisiksi treeniaiheiksi). Olen saanut tukea sekä muilta tolleriharrastajilta että Flokin kasvattajalta, mutta olen myös investoinut satoja euroja sekä yksityis- että ryhmätreeneihin.

Tulevaisuuden tavoite, eli noutotreeniä maastossa

Alkuun tämäkin tuotti ongelmia, tässä daminpitoa usean kuukauden treenin tuloksena

Ensimmäinen noutopulma tuli eteen jo ensimmäisten viikkojen aikana, kun Floki oli meille kotiutunut. Koska perheessämme on pieniä lapsia, jouduimme välittömästi opettamaan luopumiskäskyn, ettei pentu repisi hoitopöydältä tipahtaneita vaippoja tai saisi legoukon käsiä nieluunsa. Näin jälkeen päin ajateltuna namipalkkaaminen luovuttamisesta olisi pitänyt yhdistää sallittujen asioiden kantamisesta palkkaamiseen. Floki nimittäin oppi huomaamatta, että palkka tulee, kun esineet sylkäisee suusta. Tästä seurasi perustavanlaatuinen pulma damitreeneihin: Floki ei poiminut tai ottanut kädestä tarjottua esinettä suuhun, jos nameja oli lähistöllä, edes taskussani poissa näkyviltä. Se saattoi napata kiinni damista, jos houkuttelin sitä liikuttelemalla damia saaliina poispäin, mutta saatuaan ensimmäisen vihjeen palkasta (oli se sitten naksautus tai kehu), tipahti dami suusta ja Floki jumiutui odottamaan namia. Koska lähtökohtaisesti damitreeni aloitetaan palkkaamalla koira esineen pitämisestä, olimme jumissa.

Olin ilmoittanut Flokin noutajapentujen peruskurssille Koirakoulu Kompassiin. Siellä saamani näkökulmien pohjalta aloin ratkoa noutopulmaa pohtimalla, kannattaako koiraa ylipäätään palkata noutamisesta namipalkalla. Peitsen vääntö namipalkkaamisen ja kehulla palkitsemisen välillä on esillä monissa nettikeskusteluissä, joissa aiheena on metsästyskoiran koulutus. Olin tutustunut hieman myös vietteihin pohjautuvaan palkkaukseen, josta etenkin toko-koirien koulutuksessa puhutaan. Ajatuksena on, että koiran koulutus pohjautuu sen luonnollisten viettien hyödyntämiseen (saalisvietti, ruoanhankintavietti, laumavietti, sukupuolivietti ja puolustusvietti). Riippuu harjoiteltavasta asiasta, mitä viettiä kannattaa treenin motivaattorina käyttää. Eri koirilla ja roduilla painottuvat eri vietit - noutajat ovat yleisesti ottaen melko ahneita, minkä takia niitä on helppo motivoida ruoalla. Freya on puolestaan erinomainen esimerkki koirasta, jonka ruoanhankintavietti ei yllä läheskään samalle tasolle kuin vietti saalistaa (paimentaa). Kovin syvälle viettikoulutuksen filosofiaan en paneutunut, sillä noutajalajien lisäksi myös toko on minulle vieras laji. Järkeilin kuitenkin, että kun Floki on pennusta asti osoittanut työskentelevänsä mielellään ihmisen kanssa ja innostuvan kehuista, on sillä ruoanhankintavietin lisäksi myös laumavietti suhteellisen vahva. Mielestäni tämä oli varteen otettava perustelu sille, että noutotreeniä tehtäisiin Flokin kanssa vain kehujen voimalla.

Olin keskustelufoorumeilta lukenut perusteluita niin metsästyskoiran nami- kuin kehupalkkauksenkin hyödyistä ja haitoista. Usein annettu perustelu namipalkkausta vastaan on, että noutaja on niin ahne, ettei se malta tehdä noutosuoritusta loppuun, kun tietää ruoan olevan tulossa. Namipalkattujen ja kehun noudosta palkaksi saavien noutajien erona pidetään monissa nettikeskusteluissa sitä, mikä koiraa ajaa työskentelemään: halu tehdä töitä omistajalleen (kehu) vai omaksi edukseen (nami). Etenkin metsästyslinjaisten labradorinnoutajien kouluttamiseen löytyy netistä runsaasti ohjeistusta, ja niissä lähes aina kehoitetaan välttämään namipalkkaa. Kehupalkkaa perustellaan monesti myös sillä, että noutaminen itsessään on noutajalle palkka. Toisaalta monet tolleri-ihmiset painottivat minulle nimenomaan namipalkkauksen ja naksuttimen käytön tärkeyttä, jotta noutotreeni pysyy tollerille mielekkäänä. Myös töiden kautta tuntemani koirankouluttaja totesi, ettei namipalkan tai naksuttimen käyttö voi mitenkään olla este noutamisen oppimiselle, jos naksutinta vain käytetään oikein. Olin hämmentynyt ristiriitaisista ohjeista, ja tuntui jopa ahdistavalta olla täysin muiden ihmisten kokemustiedon varassa. Päädyin pitäytymään pentukurssimme kouluttajan ohjeissa, hänhän meitä viikottain tapasi.

Kurssin kouluttajalta saimme ehdotuksesi ottaa noudon alkeistreeniin esineeksi kaninkarvapallon, joka innostaisi Flokia poimimaan pallon suuhunsa. Floki kiinnostuikin pallosta ja otti lattialta tai kädestäni suuhun pallon ilman kummempia houkutteluja. Kouluttajamme ohjeisti, että alkuun koira houkutellaan syliin esittelemään palloa ja vähitellen aletaan hetken sylittelyn jälkeen pyytää koira istumaan ja lopulta istuvalta koiralta otetaan pallo. Sain Flokin helposti houkuteltua luokseni pallo suussaan ja kehuin aluksi vain pallon pitämisestä. Samalla paijailin sitä päästä, jotta se tottuisi käsiini eikä kokisi niitä uhkaksi "saaliilleen". Vähitellen siirryimme luovutustreeniin, jossa kehuin palkaksi tai annoin luovutuksen jälkeen pallon Flokille takaisin suuhun. Mieltäni kaihersi kuitenkin, ettei muussa koulutuksessa niin hyvin toimivaa naksutinta saatu osaksi noutotreeniä. Välillä oli havaittavissa lisäksi, ettei kehu arjessa aina riittänytkään palkaksi, mikä sai minut huolestuneeksi noutokoulutuksen jatkon sujumisesta. Flokin noutokoulutuksen suunta muuttui, kun kävimme SmartDog-pentutestissä ja päädyimme sen jälkeen Katriina Tiiran yksityistunnille.

Katriina ei nykyään varsinaisesti pidä yksityiskoulutuksia, mutta lupautui pitämään Flokille noutotreenin. Katriinan mukaan nouto-ongelmat ovat turhaan niin yleisiä, sillä minkä tahansa koiran voi opettaa noutamaan, jos koiralle vain on olemassa jokin motivoiva palkka. Flokin kohdalla hän totesi, että on turhaa jättää naksutinta ja nameja käyttämättä, koska ne toimivat sille palkkausjärjestelmänä niin hyvin. Sen sijaan hän otti noudettavaksi esineeksi alkuun koiralle täysin neutraalin asian, mytyksi käärityn puutarhahanskan. Tätä Katriina perusteli sillä, ettei noutokoulutuksen alkuvaiheessa tarvitse keskittyä oikeaan suuotteeseen tai esineen retuuttamiseen, kun käytössä on jokin varsinaisen nome-koulutuksen kannalta yhdentekevä esine. Suurin ahaa-elämykseni yksärillä liittyi naksuttimen äänen merkitykseen koiralle. Tottakai tiesin jo etukäteen, että naksaus kertoo koiralle namipalkan tulevan pikapuolin. Katriina kuitenkin tähdensi, että naksaus merkitsee koiralle etenkin sitä, että suoritus on ohi. Tämän takia koira saa esimerkiksi tiputtaa damin naksauksen kuultuaan, jos naksutellan damin nostosta tai pitämisestä. En ollut tätä ymmärtänyt, vaan oletin, että koiran täytyy osata naksauksen jälkeen pitää dami suussaan, kunnes omistaja sen ottaa itselleen. Jälkikäteen ajateltuna ihan pöhkö ajatus, silloinhan treenin tavoitteena olisi vahvistaa luovuttamista ja palkka tulisi siitä.

Yksärillä tavoitteena oli päästä vahvistamaan koiraa siitä, että se osoittaa kiinnostusta noutoesinettä kohtaan. Alkuun koira palkattiin siitä, että se katsoi / haistoi hanskaa. Heti naksaus ja palkka. Flokin kohdalla totesimme, että palkka kannattaa heittää hieman kauemmas, jotta se pystyi namin syötyään palata esineen luokse, ja pääsin saman tien palkkaamaan uudestaan. Heti, kun Floki tarjosi esineen ottamista suuhun, nostettiin naksauttamisen kriteeriä, ja nami tuli ainoastaan suukosketuksesta esineeseen. Tämän jälkeen siis tassukosketukset esineeseen, haistelut tai päällä makaamiset jätettiin huomioimatta, ja tarvittaessa pidettiin taukoa (Floki saattoi maata minuuttitolkulla esineen päällä). Seuraava vaihe oli alkaa viivytellä naksauttamista, jolloin tavoitteena ei ollut enää pelkästään se, että Floki  poimii esineen vaan myös kasvattaa esineen suussa pitämisen kestoa. Kun koira hoksaa, että esinettä täytyy pitää suussa, kunnes annetaan lupa luovuttaa, voidaan alkaa lisätä häiriötä heiluttelemalla käsiä koiran pään ympärillä ja kuonon alla. Jos koira tiputtaa esineen, ei palkata, mutta seuraavalla toistolla täytyy kriteeriä madaltaa (esimerkiksi palkata koira pelkästä esineen poimimisesta).

Ohjeeksi kotitreeniin saimme, ettei nameja missään nimessä kuulu piilottaa treenin aikana, vaan ne pitää päinvastoin nostaa esille. "Kulhollinen nakkeja syliin ja sohvalle istumaan!" Katriina ohjeisti. Kun koira ymmärtää, mitä siltä vaaditaan, voi sitä vaatia suorittamaan tehtävä huolimatta esillä olevista nameista. Opin, että dameja tiputtelevien noutajien ongelma ei yleensä ole namipalkan käyttäminen, vaan se, ettei koirille ole muodostunut selvää käsitystä kriteeristä. Jos noutaminen on rakennettu systemaattisesti, koira oppii monien ennakkoluulojen vastaisesti palauttamaan nopeasti ja tarkasti, sillä se tietää, ettei namia tule ennen kuin dami on ohjaajan kädessä. Se ei omi riistaa, sillä se haluaa tyrkyttää sen ohjaajalle saadakseen palkkansa (toki palkan täytyy olla koiran näkökulmasta tarpeeksi motivoiva). Kotiläksyksi saimme poimimis- ja pitämistreeniä ensin sisätiloissa, sitten omalla kotipihalla ja tämän jälkeen ihan kaikissa muissakin paikoissa. Olen monesti törmännyt ohjeeseen siitä, että tollerien kanssa yleistäminen on tärkeää, ja tätä myös Katriina painotti. Sain neuvoksi vaihdella pitämisen kestoa: välillä palkka tulee muutamasta sekunnista, mutta välillä naksaus tulee vasta puolen minuutin jälkeen.

Yksityistunnista maksamani hinta on ollut tähän mennessä parhaimpia satsauksia Flokin koulutukseen. Kuudenkymmenen minuutin aikana sain hyvin moneen asiaan selvyyden. Pystyin kysymään ja kysymään uudelleen, kunnes ymmärsin vastauksen. Katriinan ajatusmaailma noutokoulutuksesta oli tarkasti jäsennelty, ja se oli kaltaiseni maalikonkin helppo käsittää. Tuntui helpottavalta viimein saada ohjenuora, jonka perusteella pystyin opettamaan noutamisen alkeita myös itsenäisesti kotona. Periaatteessa mitään uutta en oppinut, mutta jo tietämäni yksittäiset asiat yhdistyivät toisiinsa ja pystyin viimein muodostamaan jonkinlaisen kokonaiskuvan siitä, mitä olin tekemässä, miksi tein niin ja mihin pyrin koulutuksellani. Hyvin nopeasti pääsimme etenemään oikealla damilla treenaamiseen ja eteneminen oli vaivatonta. Oli mahtava tunne, että Floki oli viimein oppimassa taitoa, jonka piti olla noutajalle sisäsyntyinen, ja jonka opettamisessa oli ollut niin paljon sekaannuksia. Ehkä minusta kuitenkin olisi noutajan omistajaksi, ja saisin Flokin koulutettua taipparivalmiiksi!

Huolellisen poimimis- ja pitotreenin lopputulos: koira, joka tarjoaa yhtä sun toista tavaraa

SM-kisojen jälkitunnelmissa

Floki teki arvokisadebyyttinsä katsomon puolella

Ensimmäiset arvokisani ovat agilityn osalta takana. Viikonloppu sujui vaihtaen roolia kisaajasta turistiksi ja edelleen toimitsijaksi, olihan oma seuramme osittain kisoista järjestelyvastuussa. Kisat pidettiin upeassa säässä Vantaalla, kisapaikkana oli Myyrmäen urheilupuisto. Nämä olivat itse asiassa ensimmäiset agilityn SM-kisani edes katsomon puolella. Vaikka vertailupohjaa ei siis ole, uskallan väittää (etenkin osallistujilta saadun palautteen perusteella), että nämä olivat yhdet mainioimmista suomenmestaruuskisoista lajissamme!

Perjantaina starttasimme Tempon kanssa lämmittelykisoissa sekä agility- että hyppyradalla. Agiradalle lähtiessä olin hieman varovaisilla fiiliksillä, kun en yhtään tiennyt, miten Tempo isoon areenaan reagoi. No, vastaus on: ei yhtään mitenkään! 😄 Itse sorruin hieman varmisteluun, mistä seurauksena yksi kielto hypylle. Tämän jälkeen Tempo jätti vikan kepin kiertämättä, ilmeisesti putki keppien päässä veti liikaa puoleensa. En jäänyt väliä korjaamaan, joten ei tulosta agilityradalta. Hyppyradalle lähdin puolestaan tekemään vain ja ainoastaan tulosta, sillä mielessäni oli jo seuraavan päivän joukkuekisa, jossa jonkinlainen tulos täytyisi tahkota. Radan etenemä oli 4 m/s, joka on nopeallakin alustalla meille ollut vaikea saavuttaa. Jälleen Tempo jätti viimeisen keppivälin suorittamatta (tällä kertaa kepit päättyivät kenttiä toisistaan erottaneeseen mellakka-aitaan). Korjasin kepit ja tuloksena keppivirheen lisäksi muutama sekunti yliaikaa. Olin kuitenkin tyytyväinen; saimme tuloksen!

Lauantai kului sekä talkoilun että joukkuekisaamisen merkeissä. Emme mahtuneet HAU:n joukkueeseen, joka otti lopulta ylivoimaisen voiton mineissä (suuret onnittelut Irene, Vesa, Iida ja Vera!) 🏆 Edustusoikeuden siirto mahdollisti kuitenkin osallistumisen joukkuekisaan toisen seuran riveissä. Kisasimme Tempon kanssa joukkueemme ensimmäisinä. Kisapäivä alkoi jo seitsemältä talkootöillä, mutta helteiseksi muodostuneessa säässä oli mukavaa päästä myös radalle ennen aamukymmentä. Tuomarina mineillä toimi sveitsiläinen Sascha Gründer. Katsellessani nollakoiran suoritusta jouduin tosissaan tsemppaamaan itseäni positiiviseen ajatteluun, niin epäsopivalta rata meille ensinäkemältä tuntui. Rataantutustumisessa sain kuitenkin pidettyä itseni luottavaisena, ja päädyin tekemään sellaisiakin ohjausratkaisuja, joita en ollut nollajahdissa keväällä uskaltanut tehdä. Olimme kaiken pakkonollapullan ja epäonnistumisien jälkeen starttaamassa SM-kisoissa. Tuntui, ettei meillä ole mitään muuta kuin voitettavaa, joten radalle on lähdettävä vapautuneesti ja rohkeasti. Toistelin mielessäni edellisen viikon valmistelutreeneissä saamaani palautetta "yksi este kerrallaan" (mitä itse asiassa Netta minulle jo toukokuussa yritti tolkuttaa).

Ratasuoritus sujui niin nappiin, kuin vain olisin voinut toivoa. Tempo kuunteli ohjausta kuuliaisesti, eivätkä muutamissa kohdissa pitkäksi venyneet tiet vieneet liikaa aikaa - saimme tulokseksi puhtaan nollaradan! Ennen keppejä Tempon hyppy valui pitkäksi, mutten halunnut sitä liian tiukasti käskyttää ettei okserin rima tulisi alas. Toisaalta venähtänyt reitti antoi paremman lähestymiskulman kepeille, jotka sujuivat esikisoista poiketen erinomaisesti. Hyvin hyvin lähellä olimme väärää rataakin, mutta ihana Tempo kääntyi viime hetkellä putkesta puomille. Joukkueemme lähti kahdella nollalla finaaliradalle sijalta 7., mutta lopulta jäimme ilman tulosta. Upea kokemus, toivottavasti tulemme valituksi joukkuekisaan myös ensi vuonna! Vuoden 2019 SM-kisathan järjestetään samassa kisapaikassa, ja järjestysvastuu on samoilla seuroilla. Kisaviikonloppu päättyi osaltani sunnuntain yksilöfinaalien jälkeen purkutalkoisiin , joista poistuin viimeisten joukossa vielä purkamaan kuormasta tavaroita oman hallimme varastoon.

Kisoihin osallistuminen oli kokemuksena todella hieno. Onnistuminen joukkueradalla antoi uskoa siihen, että pystymme suoriutumaan vaikeistakin rataprofiileista. Luottamukseni Tempoon on kovempi kuin koskaan. Olen ylpeä itsestäni, että sain pidettyä pääni kylmänä ja uskalsin tehdä parhaakseni katsomani ohjausratkaisut lauantain joukkueradalla, vaikken ollut täysin varma, miten Tempo ohjauksiin reagoi. Päälimmäisenä tunteena agilitysta on tällä hetkellä innostus ja ilo. Seuraavaksi tavoitteeksi on helppo asettaa ensi vuoden yksilökisaan osallistuminen Tempon kanssa, eikä ole mitään syytä, miksi sitä emme pystyisi saavuttamaan! Ohjauksellisesti uusia asioita ei tarvitse opetella, mutta monia taitoja pitää vahvistaa. Tärkeimpänä nousevat näin alkuun mieleen valssien käytön vähentäminen, eteen lähetysten ja takaaleikkausten vahvistaminen sekä esteosaamisen hiominen (kuten keppien läheisyydessä olevat ansaesteet tai kontakti / putki -erottelu). SM-osallistumisoikeuteen vaadittavien nollien keräämistä en enää voi enkä aio jättää keväälle, vaikka kesä / syksy onkin enemmän treeniaikaa kuin aktiivista kisa-aikaa. Loppuun muutama kuva viimeisistä nollanmetsästyskisoistamme Espoosta. Kuvat on ottanut Anne Barck.

Ensimmäinen paimennuskerta

Jos joku olisi sanonut minulle 20 vuotta sitten, että kun lähentelen neljääkymppiä, minulla on paimenkoira ja menen lampaita paimentamaan, olisin nauranut räkäsesti. Varmasti olisin myös tapani mukaan todennut: "Mulla ei koskaan tule olemaan paimenkoiraa enkä koskaan paimenna!" Muistaakseni olen tokaissut myös, että minullehan ei tule bordercollieta eikä juoksutrikoita... Noh älä koskaan sano ei koskaan, nimimerkillä kummatkin löytyy nykyään 😂

Freyaa ottaessa ajattelin, että paimennus ei ole meidän juttu, tai ainakaan minun juttuni. Freya tulee kuitenkin hyvin vahvasta paimennuslinjasta ja on rekisteröity palmentietokantaankin. Skeptisyys paimentamista kohtaan on ollut siis täysin minun omaa mielikuvaani. Pian Freyan tulon jälkeen ajatus lampaille sytyttämisestä kasvoi, ja jopa haave perusradan suorittamisesta. Haasteellista se tosin on, ainakin sen mukaan, kuinka paljon kaikki ovat minulle kertoneet paimentamisen vaikeudesta. Itse en sitä osannut mieltää vaikeaksi, sillä paimennus on minulle niin etäinen asia ja käsitykseni siitä ehkä jopa romanttinen: lampaille syttynyt koira käy luontaisesti hakemssa lampaita ja minä katselen, juon kahvia ja huutelen jotain koiralle.

Viime viikonloppuna olimme Pukkilassa paimenpäivillä. Tavoitteita en päivälle asettanut, koska en oikein tiennyt mitä odottaa. Kuitenkin jännitin ihan valtavasti. En todella tiennyt mitä tuleman piti. Johtuiko jännitys siitä, että tämä oli hyppy tuntemattomaan. En osannut ajatella mikä on oma roolini ja mitä minulta odotetaan. Jokainen osallistuja pääsi kolme kertaa lampaille päivän aikana. Meidän ensimmäinen kertamme oli varsin huvittava. Vaikka varoituksen sanat hyvästä kontaktista omistajan kanssa oli päästetty huulilta, en todella osannut kuvitella, että tuossa tilanteessa Freya todella tarjosi vain yhdessä tekemistä ja minulta toiminnan vahvistamista. Lampaat eivät kiinnostaneet ja kun otimme koulutetun koiran mukaan, Freya kiinnitti huomiota vain paimentavaan koiraan. Kuulemma tämä on ihan tyypillistä ensikertalaisille. No minulla kun ei ole mitään ymmärrystä asiasta, en oikein osannut muuta kuin hämmästyä siitä, miten asiat eivät menneetkään niin luonnollisesti.

Kiitos kuvista Tiia Hämäläinen!

Toisella kerralla minä toimin niin sanotusti paimenkoirana ja ajoin lampaita. Heti kuin Freya osoitti kiinnostusta laimpaisiin, yritin siirtyä paimeneksi, mutta minun huono lampaidenlukutaitoni ja olematon ymmärrykseni lampaista tuotti haasteita. Minä mm. kaaduin, kun jäin lampaiden jalkoihin. Lopussa Freya selkeästi hiffasi, mistä on kysymys ja sanotiin, että hän osoitti jo selkeää signaalia syttymisestä lampaille. Tämä oli hyvä hetki päättää toinen suorituskertamme.

Kuva by Tiia Hämäläinen

Kolmannella kerralla Freya jo tiesi, mitä pitää tehdä. Kouluttajamme Mian tapa opettaa kunnioittamaan pakoaluetta on, että itse sijoittuu lammaslaumaan ja sieltä osoittaa koiralle tikulla, jossa on muovipussista tehty huiska, milloin tullaan liian lähelle lampaita. Lelupalkattu Freya piti huiskaa saaliina, saalisti sen ja tarjosi leikkiä. Tämä teki lampaiden kiertoharjoituksesta vaikeaa ja siirryimme liinan käyttöön. Tässä Freya pääsi ajamaan lampaita luonnollisesti ja liinalla hienovaraisesti ohjattiin koiraa olemaan oikean etäisyyden päässä lampaista. Tämä oli onnistunut harjoitus ja voi sanoa, että Freya syttyi lampaille. Freya on kuulemma kiihkeä ja tarvitsen hyvän kouluttajan tueksi, jos aiomme jatkaa lammashommia.

Freyalle oppi oli varmasti luontaista ja mustavalkoista, mutta mitä minä opin? Asia, johon ei ole mitään kosketuspintaa ja ymmärrystä, on haastavaa ottaa haltuun. Lyhyen teoriaosuuden jälkeen ensimäinen kysymykseni oli, eikö ole kyseenalaista stressata lampaita. Tästä keskustelinkin pitkään yhden lampurin kanssa. Hän osasi kertoa minulle lampaiden luonnollisesta käyttäytymisestä ja kertoi, että lampaiden liikuttamiseen käytetään aina ns. pelotetta, oli se sitten ihminen tai koira. Lauman elinehto on pysyä yhdessä ja liikkua samaan suuntaan. Se on myös turva ja suoja. Tämä avasi minulle paljon paimentamisen pakoalueen tarkoitusta. Opin myös, että lampaita pyritään liikuttamaan kävelyvauhtia ja näin ne eivät stressaannu. Kun koulutetaan paimentamaan, on keskeistä opettaa koira toimimaan niin, että lampailla on turvallista liikkua. Lampaiden hyvinvointi on paimennuksen tärkein pointti. Tätä myös kouluttajamme sanoi alusta asti - en vain vielä silloin tajunnut, mitä hän tarkoitti.

Harjoitusten tavoitteet jäivät aluksi minulta myös hämärän peittoon. En ymmärtänyt, mitä tässä haetaan ja mihin tähdätään. Usean eritasoisen koiran jälkeen pieni lamppu syttyi päässäni. Pikkuhiljaa minulle syntyi jotain käsitystä siitä, mitä paimentamisen kouluttaminen tarkoittaa ja se mikä on sen tavoite. Yksinkertaisimmillaanhan se on saada lampaat paikasta A paikkaan B. Tähän lisäisin vielä, että koira toimii turvallisesti lampaita kunnioittaen ja mahdollisimman itsenäisesti. Koulutus alkaa ehkä kuinnioittamisen rakentamisesta, ja ihmisen ohjeistuksella koira pyritään saada koko ajan itsenäisemmäksi. Työkaluina paimennuksessa ovat flänkit, suoraanohjaus ja pysäytys.

Tämä oli siis yhteenveto ensimmäisestä paimennuskerrastamme. Teksti voi olla täyttä puppua ja hölynpölyä ammattilaisten ja pitkään lajin parissa työskennelleiden näkökulmasta, mutta tämä on minun käsitys paimennuksesta ensimmäisen kerran jälkeen. Lajina paimennus on ehkä haastavimpia juuri sen takia, että siinä on keskiössä elävät lampaat eikä koirakko.

Tokon perusasento ja seuraaminen

Minulta on kysytty, miten olet saanut Freyan seuraamaan noin hyvin ja oikeassa kohtaa. Ensimmäinen vastaus tietysti oli, että en minä oikein tiedä. Kun pohdin asiaa kotona tajusin, että olen rakentanut seuraamisen todella pienistä palasista. Aikoinaan opetin edesmenneen Tatran seuraamaan namin avulla, mutta Freyaa en moiseen ole opettanut. Nami kun ei jaksa niin kiinnostaa, ja sen eteen Freya ei ulkona jaksa tehdä töitä. Meillä tilanne on mennyt niin, että joka kerta, kun Freya on ollut vasemalla sivullan oikeassa paikassa ja katsonut minua, olen palkannut sen saman tien. Tätä olen toistanut systemaattisesti jokaikisellä lenkillä ja jokaikinen kerta. Pikkuhiljaa olen ottanut muutaman askeleen niin, että koira on oikeassa asennossa koko ajan kontaktissa minuun. Siitä pienin askelin olen edennyt ja vaatinut hieman enemmän ennen palkkaamista. Eli oikeastaan en ole tehnyt juuri mitään muuta kuin palkannut Freyaa, kun se on ollut juuri siinä oikeasaa kohdassa vasemmalla puolellani. Siitä seuraaminen on pikkuhiljaa rakentunut, ja Freya usein tarjoaa sitä lenkillä. Nyt ilmassa onkin jo suuria kysymyksiä siiä, mitä haluan sen tekevän lenkillä ja mitä tokossa? Onko meillä tavoitteita tokon suhteen vai riittääkö minulle arkisempi seuraaminen? Tässä tulemme minulle ehkä vaikeimpaan asiaan koiran koulutuksessa: mitä tavoitteita asetan ja miten koulutan samalla ennakoiden, mitä tuleman pitää. Tähän analyysiin käytän koiran koulutukseen liittyen ehkä eniten aikaa. Tämä on myös syy siihen, että joskus asiat eivät vain eten. Mnulla on oltava selkeä visio, jota kohti tähtään, mutta aina en vain saa muodostettua tätä suurta visiota.

Perusasento onkin sitten vaatinut hivenen enemmän työstöä. Opetin Freyan eka sheippaamalla kiertämään takapäällä vastapäivään etutassut lasten vessajakkaran päällä. Näin koiralle tulee luonnollinen takapään pyöräyttäminen, jota perusasento vaatii. Jossain vaiheessa menin itse seisomaan niin, että Freyan takapää osuu reiteeni. Aloin palkata tästä kosketuksesta. Lopulta kärsivällisyyteni loppui enkä jaksanut häivyttää jakkaraa. Freya tarjosi aika nopesti ilman häivytyksiä tätä perusasentoa myös ilman jakkaraa. Loppuksi opetin sille enää istumisen kosketuksen jälkeen. Tästä on omaakin videomateriaalia, mutta itse käytin youtubesta oppimateriaalina: tätä videota  Tässä kyseisessä videossa parasta on nimenomaan sheippauksen aloittaminen. Yleensä videoissa edetään liian nopeasti ja hidas alun rakentaminen jää kuvaamatta. Tässä videossa edetään juurikin niin hitaasti kuin prosessi oikeasti menee, ja videosta on helppo hahmottaa myös kaikki vaiheet. Videoita on useita, ja niitä kannattaa katsella ja miettiä, mikä sopii juuri sinulle ja koirallesi. Tässä lyhyt video meidän projektin etenemisestä.

Palkkaa, kiitos!

Koiran palkkaus on yksi monipuolisimmista asioista koiran kouluttamisessa. Siihen liittyy paljon koulukuntia, ajatuksia ja uskomuksia. Jotta voidaan ymmärtää tämän päivän palkkausfilosofiaa, on ymmärrettävä vähän historiaa. Tähän voi myös ottaa analogiaa hyvästä johtajuudesta työelämässä. Hyvä johtajuus ja koiran kouluttaminen kulkevat käsikädessä, sillä useat viisaat ovat päätyneet tutkimuksissaan ja kokeilujen kautta samaan tulokseen: koira oppii ja haluaa oppia, kun asiat ovat hänelle mieluisia ja hyödyllisiä. On kuitenkin eletty aikoja, jolloin pelolla ja kivulla pyrittiin hallitsemaan niin koiria kuin valtioita ja yrityksiäkin. Johtajuudesta voisin kirjoittaa vaikka kokonaisen blogin, mutta tästä suora yhteenveto: näytöt ovat kiistattomia positiivisen vahvistamisen hyödyistä niin koirilla, kuin ihmisilläkin😀

Mitä se sitten tarkoittaa minun koirani kannalta, tai sinun koirasi? Merkittävintä tässä kysymyksessä on se, mitä juuri sinun koirasi pitää mielekkäänä ja hyödyllisenä itselleen. On yhtä monta palkkaustapaa kuin koiraakin. Tunne koirasi! Minulla on tällä hetkellä kaksi koiraa, jotka palkkautuvat aivan eri tavoin. Lelupalkka on kiistatta hyvä ja siitä on paljon hyvää näyttöä, mutta se ei välttämättä riitä lelupalkattavallekaan koiralle. Toisaalta namipalkattava koira voidaan herättää lelulle, vaikka se ei aina ole mahdollista. On erittäin tärkeää huomata, mikä palkka saa koiran huomion heti sinuun tilanteessa kuin tilanteessa. Jos heittelen Etnalle sukkaa, jonka sisällä on namia, ei se välitä siitä tuon taivaallista. Toisaalta perus nappulakin saa sen mielenkiinnon heräämään lenkillä heti. Freya ei taas namiin katsokkaan, jos viretila on suuri. Itse pidän tasan yhtä ohjenuoraa koulutuksessa palkan suhteen. Miten voitan koiran puolelleni joka tilanteessa? Tämä tarkoittaa sitä, että minun pitää pyrkiä olemaa kaikissa tilanteissa muuta maailmaa mahtavampi kaveri. Tämän kun pitää mielessään ja kokeilee useita eri tapoja palkata, on erittäin hyvät edellytykset saada koiransa haltuun tilanteessa kuin tilanteessa. On myös muistettava se, että jos kotona koira palkkautuu siitä perusnamista, niin häiriön alla esimerkiksi koulutusryhmässä kannattaa olla merkittävästi parempi palkka. Monta koiramaailman huippua on koulutettu lihapullien ja nakkien avulla 😋 Lisäksi palkalla voi hyvin säädellä viretilaa. Viretilasta tulee vielä oma juttunsa, mutta viretilan hallintahan liittyy kaikkeen tekemiseen.

Kun palkkauksen miljoonat variaatiot ovat hanskassa ja olet löytänyt omalle koiralle mieluisat palkat, seuraavaksi tärkein asia on oikea-aikaisuus. Tämän takia mm. sheippaus on saanut koulutuksessa suuren suosion. Opettamalla koiralle klikkauksella positiivinen hyöty (esim. nami) merkataan koiralle palkkauksen paikka, vaikka itse nami/ lelu tuleekin hippasen myöhemmin. Klik= palkka. Koska tässä saadaan koiralle merkattua juuri se toiminnasta, jota halutaan vahvistaa, on sheippaaminen erittäin tehokasta. Lisäksi sheippaus kannustaa koiraa ajatustyöhön. Sen on yhdistettävä toiminnasta seurannut klikkaus ja tarjottava tätä jatkossakin. Palkkaus on tultava koiran lyhytkestoisen, eli työmuistin keston aikana, joka on hyvin lyhyt. Eli mieluiten heti tai alle 30 sekunnin kuluessa toivotusta toiminnasta, sillä tämän ajan jälkeen koira ei enää pysty yhdistämään toimintaa palkkaan. Hyvä on myös ajatella asiaa niin, että mitä useamman asian koira ehtii toivotun suorituksen ja palkan välissä tekemään esimerkiksi sen 30 sekunnin,  hänen on vaikeampi yhdistää sitä juuri siihen sinun toivomaasi toimintaan. Jos palkka tulee heti esimerkiksi alle sekunnin kuluessa, kuten sheippauksessa klikkaus, ei koiran tarvitse arvailla mikä toiminnoista johti palkkaan.

Palkkauksesta kun puhutaan, jää usein sanallinen palkka vähemmälle huomiolle. Jotkut sanovat, että koira ei tarvitse muuta palkkaa kuin tyytyväiset sanat, mutta tämä on edelleen koirakohtaista. Kuitenkin suuressa osin koiratoimintaa pitää sanallisella palkalla pärjätä. Mistä koira sitten palkkautuu, kun puhutaan sanallisesta palkasta? Se ei ole niinkään tärkeää, että sana on aina sama, mutta se miten se sanotaan on tarkeää. Koirat todella aistivat sinun tyytyväisyytesi suoritukseen. Ole aidosti iloinen ja onnellinen siitä, että koirasi suoriutui tehtävästä. On todettu, että korkea kehun ääni on parempi kuin matala.

Harrastuskentillä koiria palkataan ja hyvistä suorituksista iloitaan, mutta harmikseni arkielämässä koiria palkataan liian vähän. Itsellä on aina koirille palkka mukana. Jos sattuu sellainen vahinko, että palkka on unohtunut on todella orpo olo, silloin on sanojen riitettävä.

Palkkaussanastoa:

klikkeri, naksutin=  joku millä saadaan naksausääni aikaiseksi esim. pilttipurkin kansi, myös                        myydään erilaisia

lätkä, target=           palkkausalusta, namipalkattavilla koirilla käytetään namin alla kohdentamaan                       palkan paikkaa (estää myös namin hajun jäämisen maahan)

namimaatti=            namiautomaatti, jolla kauko-ohjaimella saadaan palkka oikeasta suorituksesta

Kehu=                      tuotemerkki, jolla myydään leluja

namisukka=            sukka, jossa namia

Dami/ Dummy=      Noutopatukka    
           
Kong=                      Kumilelu, johon voi piilottaa namia

Pentuajan paras palkka. Tosin nyt jo säpäleinä!

Agilityä ennen vuoden ikää

Kaikkihan aloittavat agilityn vasta kun koira on vuoden ja luusto on tarpeeksi kehittynyt. Tämä on se kuuma peruna mitä jokainen miettii. Mitä voi jo tehdä ja mitä odotuttaa sinne vuoden ikään. Itse olen päättänyt, että hyppääminen odottaa vuoden ikään. Ja siis itse olin sitä mieltä, että en aio hyppäyttää edes matalalla rimalla. No siivekkeitä aikansa kierrellen oli pakko laittaa jokin markkeeraamaan oikean hyppyesteen muotoa, joten olen antanut tästä periksi ja nyt olen laittanut max. kaksi hyppyä ja riman korkeus 20cm. Putkia Freya on päässyt jo rallattelemaan ja pussin se on myös nähnyt kerran. Matalaa rengasta olen myös tehnyt muutaman kerran, jotta osaa hakea muotoa. Keppejä olen aloittanut niin, että hakee 2by2 ensimmäisen keppiparin. Mutta tässä on siis varsinaiset esteharjoitukset.

No mitä me sitten ollaan tehty? Kun tiedän miten haluan palkata koiraani eli leikki/ lelu tai nami, kuolleelle palkalle lähetys on ollut aika ensimmäisiä asioita joita olen tehnyt. Olen heittänyt palkan ja pitänyt koiraa kiinni. Tämän jälkeen päästänyt irti niin, että koira juoksee palkalle. Tähän saa hyvin myös paikallaanoloharjoituksen yhdistettyä. Eli palkalle pääsee vasta luvan saatua. Etupalkkaa voi harjoitella monellakin tavalla: namilätkä palkan alla ja lähetys. Idea on se, että koira irtoaa sinusta ja palkkautuu siitä. Hyötyä on suuresti, kun aloitetaan varsinaiset aksatreenit! Koira osaa lähteä suorittamaan itsenäisesti esteitä. Eli itse pureskelen harjoitukset niin, että mietin mikä on tavoite, mitä haluan koiran tekevän ja mihin haluan käyttää uutta taitoa. Sen jälkeen voin miettiä kriteerit, mikä minulle riittää. Sen jälkeen pilkon tavoitteen paloiksi ja mietin mitä on syytä tehdä ensin.

Tästä seuraava vaihe voi hyvinkin olla palkan poimiminen matkan varrelta, kun minä jatkan juoksua. Eli jätän Freyan paikoilleen. Lähden juoksemaan lelu kädessä ja tiputan lelun matkanvarrella ja kutsun Freyaa. Koiran on tarkoitus poimia lelu matkan varrelta. Missä tällaista taitoa tarvitaan? no esimerkiksi kun harjoitellaan ohjauskuvioita, niin voidaan ohjata koiran liikettä palkan avulla oikeaan suuntaan.

Ohjauksen seuraaminen on myös yksi hyödyllinen harjoitus, jota voi aloittaa ihan pienenkin pennun kanssa. Lelu käteen ja koira seuraa lelukättä. Siitä seuraava vaihe jätä palkka eteen vapauta koira palkalle niin, että hän menee palkalle ohjaavan käden kautta. Tästä voi varioida erilaisia harkoituksia ja vaikeuttaa ohjauskulmaa vaihtamalla. Tavoitteena on, että koira oppii seuraamaan ohjaavaa kättä vaikka palkka olisi näkyvillä.

Siivelleen kierrot eli takaakierrot voi myös aloittaa ihan milloin vain. Itse sheippasin kierrot. Eli olin aivan siivekkeessä kiinni polvilleen. Heti kun koiran katse ohjautui siivekkeen taakse klikkasin. Odotin vain kärsivällisesti, että Freya tarjosi kiertoa. Ei siinä montaa toistoa tarvittu. Toisin päin kierto oli hivenen vaikeampaa, kun tarjosi luonnostaan jo opittua suuntaa, mutta sekin onnistui suhteellisen heloisti. Kiertoharjoituksiin ei tarvita siivekkeitä. Siihen käy puut, valopylväät, mitä ikinä haluat koiran kiertävän. Luonnossa on paljon hyviä treenipuitteita. Luovuus on vain rajana 😏

Häiriö ja rauhottuminen

Nyt Freyalla on ikää 10 kk ja huomaan, että itseluottamus ja vietit ovat vahvistuneet ja siihen vähän hormoonihöyryä niin meno on muuttunut melkoisesti. Kuherruskuukaudet ovat siis ohi. Ennen treenasimme helposti häiriön alla ja se ei tuottanut ongelmia. Nyt tilanne on hyvin erilainen. Freyan kierrokset nousee jo hallin parkkipaikalla. Jos joku tekee aksaa, en saa enää kontaktia koiraan: Freya vinkuu, vetää, käyttää silmää ja korvat katoavat. Enää en voi pitää vapaana ipanaa kokoaikaisesti, vaan joudun lepoajoilla pitämään kytkettynä. Nyt todellakin olemme saaneet uudet haasteet. Minulle tämänkaltainen koira on aivan uusi tuttavuus, sillä Etna voi olla aina vapaana ja häntä ei mikään hetkauta, ei hallilla eikä lenkillä.

Tässä kuva, kun Freyalle tulee silmä ja korvat häviävät.

Onneksi olen saanut kullanarvoisia neuvoja rauhoittumiseen ja häiriötreenaamiseen. Niin suuresti kuin olenkin rakastunut lelupalkkaan ja se on ollut maailman siistein juttu, on nyt lelut jätettävä vähäksi aikaa pois. Ne kun nostattavat kierroksia melkoisesti. Freya ei ole parhaiten namilla palkattavissa, mutta nyt on opeteltava uusi asia ja löydettävä se huippunami. Sen lisäksi aina kun Freya ottaa kontaktia hallilla, klikkaan ja palkkaan. Ja aina kun koira osoittaa pientäkin luopumista kierroksista niin palkkaan aina.

Kotona Freya osaa rauhoittua, joten treenit pitää siirtää oikeisiin häiriötilanteisiin. Seuraavan kuukauden tai ainakin muutaman viikon ajan me treenataan pelkästään häiriötä. Kotona lenkeillä jatketaan taitojen kartuttamista. Sen lisäksi nenätyö on saanut ison osan treeniajasta nykyään. En juurikaan tiedä nenätyöstä mitään, mutta kun olen piilottanut leluja metsään niin erittäin nohevasti Freya lelut löytää. Lisäksi tämä on hyvää keskittymistä lisäävää toimintaa, joka ei nostata kierroksia niin paljoa. Tähän haluankin nyt perehtyä paremmin ja katsoa mihin me päästään nenätyön merkeissä 👃

Kun silmä tulee, niin käsky: "Freya tässä" ja palkka.

Flokin kanssa olen panostanut ihan pikkupennusta asti paljon rauhoittumisen opettamiseen. Oikeastaan Flokin tapauksessa rauhoittuminen on pitänyt rakentaa aivan perusteista lähtien, sillä meille saapuessaan se oli hirveästi minun perääni. Lisäksi kaikki toisten koirien treenaaminen oli hirmuisen kiinnostavaa, eikä kentän laidalla minun läsnäoloni riittänyt sille rauhoittavaksi elementiksi. Floki ei vinkunut vaan suorastaan huusi. Kiljui, kun se jätettiin kotona portin taakse. Rääkyi häkissä agikentän laidalla. Lauloi ja louskutti hihnan päässä, kun toinen koira treenasi tottista. Äänteleminen johtaa noutajien metsästyskokeissa suorituksen hylkäämiseen, enkä missään nimessä kestänyt ajatusta agikentän laidalla meuhkaavasta treenikaverista. Onneksi olin kotiäitinä, kun Floki tuli meille, ja pystyin välittömästi pureutumaan ääntelyn häivyttämiseen ja rauhoittumisen vahvistamiseen.

Treenasimme rauhoittumisen malttimaton avulla. Olin itsekseni lukenut asiasta, ja aloittanut jo matolla makaamisen sheippaamista. Koirakoulu Kompassin noutajille tarkoitetulla pentukurssilla saimme lisäohjeistusta ja -treeniä matolle rauhoittumiseen. Ajatuksena rauhoittumisessa matolle on, että koira vähitellen oppii yhdistämään maton odotteluun ja rauhalliseen mielentilaan. Kyse ei ole siis pelkästään käskyn alla skarppina makaamisesta, vaan tavoitteena on rentoutuneena makoileva koira (jolloin ääntely jää luonnostaan pois). Kun koira osaa rauhoittua malttimaton päälle, voi maton vähitellen häivyttää pois.

Ensimmäinen tavoite oli saada koira kiinnostumaan matosta ja yhdistämään se namipalkkaan. Käytännössä treenituokiot alkoivat sillä, että laitoin pienenmaton lattialle ja aloin klikkailla + palkkailla heti, kun Floki katsoi / haistoi / koski mattoa. Yksi treenihetki oli n. kymmenen namia, joista viimeisen heitin poispäin matosta, jotta sain huomaamatta napattua maton pois. Hyvin nopeasti Floki alkoi tarjota matolla seisomista, istumista ja lopulta myös makaamista. Heti, kun se tarjosi makaamista, nostin kriteerin niin, ettei namia saanut enää kuin makuuasennosta. Heitin namit sen etutassujen väliin, jotta ne pysähtyisivät syömäetäisyydelle eivätkä houkuttelisi Flokia sinkoamaan herkkujen perään.

Jo muutamien päivien jälkeen (huom. olin päivät kotona eli pystyin ottamaan useita treenituokioita päivässä) pystyin lisäämään ensin käskyn ja sitten häiriötä. Lapsiperheen ruokailut olivat erinomainen tilaisuus häiriötreenille. Samalla kun taaperomme söi, Floki harjoitteli rauhoittumista, ja palkkailin sitä viskomalla nameja nokan eteen (alkuun hyvin tiheään). Tämän jälkeen siirsimme malttimaton pentukurssilla niihin taukohetkiin, jolloin muutkin pennut odottelivat eli treenavat kaverit eivät aiheuttaneet häiriötä. Kotona harvensin palkkausvälejä ja nostin kriteeriksi, että Flokin pitäisi laskea pää alas (eikä kytätä minua ja nameja).

Seuraavaksi veimme malttimaton agilityhallille, jossa muut koirat treenasivat samalla, kun palkkailin Flokia matolla makaamisesta. Vähitellen aloin ottamaan itse etäisyyttä Flokiin, koska tavoitteena olis, että Floki malttaa hiljaa odottaa esim. radanrakennuksen / rataantutustumisen ajan. Kun malttimattokäytös alkoi kotona olla Flokille hyvin vahvaa, pyysinkin sitä taukopaikalleen ruokapöydän viereen ilman mattoa. Tämän jälkeen emme kotioloissa tai arjessa ole mattoa enää käyttäneetkään. Hallilla ja uusissa treenitilanteissa matto kulkee vielä mukana, mutta tutuissa treeniolosuhteissa rauhoittuminen ja hiljaisuus onnistuu myös ilman mattoa 😊

Oikomahoidolla noudon alkua

Freyan ollessa viisi kuukautta hänen alakulmahampaansa puhkesi kitalakeen tehden sinne reiän. Länsi-Vantaan eläinlääkäriasemalla sain kuulla tuta, etten ollut tehnyt mitään asialle. Hammas kuulemma ei korjaantusi enää ja se pitäisi katkaista. Koin olevani huonoin koiranomistaja, kun olin itse siinä uskossa, että luonto + palloleikit tekisivät tehtävänsä. Ja kun tämän kerroin lääkärille, hän sanoi, että tämä on eläinsuojeluasia, jos en tätä hoida. Minut ohjattiin Anidentiin ja luojan kiitos!

Ensimmäisellä käynnillä Anidentissä Niina Luotosen luona pääsin traumaani avaamaan, ja siitä alkoi kuukauden mittainen kotioikomisjakso. Alle 7 kk ikäisiä koiria ei yleensä ruveta operoimaan, sillä luonnolle annetaan mahdollisuus, ja hyviä tuloksia saadaan palloleikeillä. Jos kulmuriongelmaa ilmenee ja se sinua huolettaa, niin suosittelen käymään asiantuntevalla eläinlääkärillä konsultaatiossa ajoissa! Ihan oman mielenrauhankin takia, ja 7 kk on rajapyykki, minkä jälkeen usein asia ei enää itsestään korjaannu.

Oikominen oli tarkoitus suorittaa seuraavasti: 3 x päivässä 15 min staattista pallon pitämistä suussa. Tätähän kokeilin ja totesin, että ei tule onnistumaan. Opetin Freyan kantamaan palloa lenkillä. Luotin siihen, että tunnin lenkkiin sisältyy vaadittava 15 min pätkä, lyhyimmillä lenkeillä puolestaan palloa niin paljon kuin mahdollista. Lenkillä en nyt viittaa pitkiin hikilenkkeihin, vaan vapaaseen metsässä oloon. Pallo oli elintärkeä tämän kuukauden aikana, ja sitä pelastelin mätäojista ja kaiken maailman vesilammikoista, kun Freya ei itse viitsinyt hienohelmana. No miten tästä päästiin noutoon?

Jossain vaiheessa en enää itse jaksanut nostella palloa ja vaadin Freyaa itse nostamaan pallon. Seuraava vaihe oli noutaa pallo. Pallon etsintäkin oli hyvää aktivointia. Tämä kuukauden hammasoijonta toi varkain meille pallon noudon ja etsinnän. Kaikista hienoin tulos on kuitenkin hampaissa! Niin siinä kävi, että kulmuri meni kohdilleen eikä muihin toimenpiteisiin tarvinnut lähteä. Lisäksi sain arvokasta tietoa koirien hammasasioista ja muustakin ajankohtaisesta terveyteen liittyen. Lisäksi meidän lapset olivat ihan fiiliksissä kun lähdettiin Veikkolaan Anidentiin, kun sieltä sai suklaata ja pipareita 😆

Tässä siis alakulmuri, joka oli porautunut kitalakeen. Nyt silkkaa priimaa!