Ensimmäinen paimennuskerta

Jos joku olisi sanonut minulle 20 vuotta sitten, että kun lähentelen neljääkymppiä, minulla on paimenkoira ja menen lampaita paimentamaan, olisin nauranut räkäsesti. Varmasti olisin myös tapani mukaan todennut: "Mulla ei koskaan tule olemaan paimenkoiraa enkä koskaan paimenna!" Muistaakseni olen tokaissut myös, että minullehan ei tule bordercollieta eikä juoksutrikoita... Noh älä koskaan sano ei koskaan, nimimerkillä kummatkin löytyy nykyään 😂

Freyaa ottaessa ajattelin, että paimennus ei ole meidän juttu, tai ainakaan minun juttuni. Freya tulee kuitenkin hyvin vahvasta paimennuslinjasta ja on rekisteröity palmentietokantaankin. Skeptisyys paimentamista kohtaan on ollut siis täysin minun omaa mielikuvaani. Pian Freyan tulon jälkeen ajatus lampaille sytyttämisestä kasvoi, ja jopa haave perusradan suorittamisesta. Haasteellista se tosin on, ainakin sen mukaan, kuinka paljon kaikki ovat minulle kertoneet paimentamisen vaikeudesta. Itse en sitä osannut mieltää vaikeaksi, sillä paimennus on minulle niin etäinen asia ja käsitykseni siitä ehkä jopa romanttinen: lampaille syttynyt koira käy luontaisesti hakemssa lampaita ja minä katselen, juon kahvia ja huutelen jotain koiralle.

Viime viikonloppuna olimme Pukkilassa paimenpäivillä. Tavoitteita en päivälle asettanut, koska en oikein tiennyt mitä odottaa. Kuitenkin jännitin ihan valtavasti. En todella tiennyt mitä tuleman piti. Johtuiko jännitys siitä, että tämä oli hyppy tuntemattomaan. En osannut ajatella mikä on oma roolini ja mitä minulta odotetaan. Jokainen osallistuja pääsi kolme kertaa lampaille päivän aikana. Meidän ensimmäinen kertamme oli varsin huvittava. Vaikka varoituksen sanat hyvästä kontaktista omistajan kanssa oli päästetty huulilta, en todella osannut kuvitella, että tuossa tilanteessa Freya todella tarjosi vain yhdessä tekemistä ja minulta toiminnan vahvistamista. Lampaat eivät kiinnostaneet ja kun otimme koulutetun koiran mukaan, Freya kiinnitti huomiota vain paimentavaan koiraan. Kuulemma tämä on ihan tyypillistä ensikertalaisille. No minulla kun ei ole mitään ymmärrystä asiasta, en oikein osannut muuta kuin hämmästyä siitä, miten asiat eivät menneetkään niin luonnollisesti.

Kiitos kuvista Tiia Hämäläinen!

Toisella kerralla minä toimin niin sanotusti paimenkoirana ja ajoin lampaita. Heti kuin Freya osoitti kiinnostusta laimpaisiin, yritin siirtyä paimeneksi, mutta minun huono lampaidenlukutaitoni ja olematon ymmärrykseni lampaista tuotti haasteita. Minä mm. kaaduin, kun jäin lampaiden jalkoihin. Lopussa Freya selkeästi hiffasi, mistä on kysymys ja sanotiin, että hän osoitti jo selkeää signaalia syttymisestä lampaille. Tämä oli hyvä hetki päättää toinen suorituskertamme.

Kuva by Tiia Hämäläinen

Kolmannella kerralla Freya jo tiesi, mitä pitää tehdä. Kouluttajamme Mian tapa opettaa kunnioittamaan pakoaluetta on, että itse sijoittuu lammaslaumaan ja sieltä osoittaa koiralle tikulla, jossa on muovipussista tehty huiska, milloin tullaan liian lähelle lampaita. Lelupalkattu Freya piti huiskaa saaliina, saalisti sen ja tarjosi leikkiä. Tämä teki lampaiden kiertoharjoituksesta vaikeaa ja siirryimme liinan käyttöön. Tässä Freya pääsi ajamaan lampaita luonnollisesti ja liinalla hienovaraisesti ohjattiin koiraa olemaan oikean etäisyyden päässä lampaista. Tämä oli onnistunut harjoitus ja voi sanoa, että Freya syttyi lampaille. Freya on kuulemma kiihkeä ja tarvitsen hyvän kouluttajan tueksi, jos aiomme jatkaa lammashommia.

Freyalle oppi oli varmasti luontaista ja mustavalkoista, mutta mitä minä opin? Asia, johon ei ole mitään kosketuspintaa ja ymmärrystä, on haastavaa ottaa haltuun. Lyhyen teoriaosuuden jälkeen ensimäinen kysymykseni oli, eikö ole kyseenalaista stressata lampaita. Tästä keskustelinkin pitkään yhden lampurin kanssa. Hän osasi kertoa minulle lampaiden luonnollisesta käyttäytymisestä ja kertoi, että lampaiden liikuttamiseen käytetään aina ns. pelotetta, oli se sitten ihminen tai koira. Lauman elinehto on pysyä yhdessä ja liikkua samaan suuntaan. Se on myös turva ja suoja. Tämä avasi minulle paljon paimentamisen pakoalueen tarkoitusta. Opin myös, että lampaita pyritään liikuttamaan kävelyvauhtia ja näin ne eivät stressaannu. Kun koulutetaan paimentamaan, on keskeistä opettaa koira toimimaan niin, että lampailla on turvallista liikkua. Lampaiden hyvinvointi on paimennuksen tärkein pointti. Tätä myös kouluttajamme sanoi alusta asti - en vain vielä silloin tajunnut, mitä hän tarkoitti.

Harjoitusten tavoitteet jäivät aluksi minulta myös hämärän peittoon. En ymmärtänyt, mitä tässä haetaan ja mihin tähdätään. Usean eritasoisen koiran jälkeen pieni lamppu syttyi päässäni. Pikkuhiljaa minulle syntyi jotain käsitystä siitä, mitä paimentamisen kouluttaminen tarkoittaa ja se mikä on sen tavoite. Yksinkertaisimmillaanhan se on saada lampaat paikasta A paikkaan B. Tähän lisäisin vielä, että koira toimii turvallisesti lampaita kunnioittaen ja mahdollisimman itsenäisesti. Koulutus alkaa ehkä kuinnioittamisen rakentamisesta, ja ihmisen ohjeistuksella koira pyritään saada koko ajan itsenäisemmäksi. Työkaluina paimennuksessa ovat flänkit, suoraanohjaus ja pysäytys.

Tämä oli siis yhteenveto ensimmäisestä paimennuskerrastamme. Teksti voi olla täyttä puppua ja hölynpölyä ammattilaisten ja pitkään lajin parissa työskennelleiden näkökulmasta, mutta tämä on minun käsitys paimennuksesta ensimmäisen kerran jälkeen. Lajina paimennus on ehkä haastavimpia juuri sen takia, että siinä on keskiössä elävät lampaat eikä koirakko.