Juoksukontaktien rakentaminen - mattofokus

Tämä on ollut yksi suurin kysymysmerkki, jota olen Freyan kanssa pohtinut: juoksukontaktit vai pysäytykset. Enkä suinkaan ole ainoa, joka tällä aiheella päätänsä vaivaa. Mielestäni hyvät pysäytykset eivät merkittävästi hidasta radalla, ja lisäksi osaan opettaa ne todella hyvin koiralle. Pysäytyskontakteilla saa itselleen aikaa radalla, ja kun koira osaa ne hyvin, ne ovat erittäin varmat ja siistit. Pysäytyskontakteissa on siis puolensa. Suurin ongelma pysäytyksissä on mielestäni fyysinen kuormitus. On se todella raskasta kropan etuosalle, kun koira pysähtyy täydestä vauhdista etupainoisesti.

Juoksukontakteissa koiran vauhti pysyy samana ja hän voi suorittaa kontaktin luonnollisemmin, eikä etuosaan synny vastaavaa iskuvoimaa. Tosin juoksukontaktien opettaminen on täysin uusi ja vieras asia minulle. Juoksukontaktit olivat minulle pitkään jonkinlainen mystinen myytti, jolla koira saadaan (jos saadaan) juoksemaan kontaktit ilman virhettä. Tätä ajatusta tuki myös oma kokemukseni siitä, että suurimmalla osalla tutuista koirista kontaktivirheet ovat kasvaneet juoksukontakteihin siirtymisen myötä. Osalla näistä koirista ei toisaalta ole systemaattisesti aloitettu kontaktisuoritusten uudelleen rakentamista, vaan juoksukontakteihin on siirrytty "lennosta". Oma järki sanoo kuitenkin, että täytyyhän koiran voida opettaa suorittamaan kontaktit juoksemalla. Kysymys kuuluukin, että miten?

Olimme lueskelleet juoksareiden rakentamisesta netistä ja keskustelleet seurakavereiden kanssa heidän näkemyksistään. Myös Silvia Trkmanin juoksarimetodiin tutustuimme videoita katsomalla (aiheesta löytyy sekä dvd että runsaasti materiaali netistä). Juoksareiden opettaminen tuntui kuitenkin edelleen sekavalta ja eri menetelmät hämmentäviltä. Onneksi meille tarjoutui mahdollisuus osallistua juoksutekniikkaluennolle, jonka treeniryhmällemme piti Tiina Heinonen. Lisäksi Johanna kävi kuuntelemassa Senni Huotarin luennon hänen tavastaan opettaa juoksukontaktit.

Yhteistä molempien kouluttajien esittelemille tavoille oli, että koiralle opetetaan mattofokus. Koira opetetaan hakemaan takajalkaosumia matolle, ja lopulta käytös siirretään maton avulla kontaktiesteelle.  Tällä tavalla esimerkiksi Isabelle Emanuelsson-Orenius ja Iida Vakkuri kouluttavat juoksukontakteja, Silvia Trkamanin metodissa puolestaan haetaan alusta asti vauhdikasta laukkaa puomille. Senni korosti omalla luennollaan, että juoksukontaktien harjoittelun lähtökohta on koiran kehonhallinta ja tietoisuus omasta takapäästään. Vaikka alkuun voi mattofokusta harjoitellessa palkata myös etutassuosumista, on onnistuneen juoksariopetuksen vaatimuksena, että koira ymmärtää koskea nimenomaan takajaloilla mattoa. Syy takatassuosumien vaatimiselle on, että se on kokonaista kontaktia juostessa koiran laukan kannalta ergonomisin suoritustapa. Takapään hahmottamiseen hyviä harjoiteltavia temppuja ovat peruuttaminen ja esim. laatikkoon astuminen takajaloilla.

Treenissä käytettävä matto on noin puolet puomin kontaktialueesta eli 30X50 cm. Koira saa palkan kun hän hakee takajalat matolle. Aluksi voi käyttää apuna klikkeriä, jotta saa merkattua koiralle oikean kriteerin. Harjoittelussa on erittäin hyödyllistä käyttää palkkaukseen namimaattia (yleisimmin käytetty lienee Treat&Train-laite). Namimaatti siirtää koiran huomion pois ohjaajasta, sillä koiran saa palkattua toiminnasta ollen itse passiivinen. Koiralle jää aikaa tehdä ajatustyö. Lisäksi koiran fokus on alusta asti eteen ja alas, mikä on turvallisen kontaktisuorituksen lähtökohta.

Tästä se nyt lähtee siis! Tavoitteena meillä on kirjoitella juoksukontaktien opettamisen vaiheista erillisiä postauksia vähän päiväkirjamaiseen tapaan. Tässä vaiheessa mattofokusta harjoitellaan monta kertaa päivässä. Alla on videot Freyan ja Flokin ensimmäisistä mattotreeneistä. Olin aloittanut Freyan kanssa jo aikaa sitten jumppatyynyllä etu- ja takatassujen käyttöä, joten nyt meillä on tavoitteena siirtää tämä toiminta matolle. Floki tarjosi jo ennen mattotreenin aloittamista temppuna mielellään tassukosketuksia, joten ensimmäisellä treenikerralla Johanna pystyi jo aloittamaan matolle lähettämistä.

Vireen hallinta

Tämä teksti ei olisi tullut mieleenkään Etnan kanssa treenatessa, sillä hänelle tarvitsi opettaa vireeseen liittyen vain yhtä asiaa, joka oli vireen nostatus. Sitä olemmekin rakentaneet kuin Iisakille kirkkoa. Johannalla ja Tempolla vireeseen liittyvät haasteet ovat aika samansuuntaisia. Tempo on aivan pikkupennusta asti treenannut agilitya, mikä on todennäköisesti ollut avainasemassa lajiin syttymisen kannalta. Tempo on kuitenkin niin pehmeä, että kierroksia on haastavissa treeneissä / kisatilanteissa pitänyt tietoisesti yrittää nostaa, etteivät mahdolliset epäonnistumiset vie itseluottamusta täysin. Sekä Etna että Tempo ottavat vastaan ainoastaan namipalkkaa, mikä on asettanut omat haasteensa vireen nostatukselle. Kun Johannan kanssa mietimme, mistä kaikki lajitreeni oikein lähtee, oli vireenhallinta (ja lelupalkkaukseen opettaminen sen tueksi) ehdottomasti listamme kärkipäässä.

Floki ja Freya ovat keskenään hyvin erilaisia, minkä takia vireenhallintaa ja palkkaamista on harjoiteltu niiden kanssa eri lähtökohdista. Freya on erittäin kiihkeä, joten hänen kohdalla on erityisen tärkeää keskittyä viretilan laskemiseen. Freya on luontaisesti lähtenyt leluleikkiin mukaan, eikä lelupalkkaukselle ole sen kummemmin tarvinnut rakentaa arvoa. Floki puolestaan oli etenkin pentuna tollereille tyypillisesti melkoinen kiljukaula, minkä takia minkäänlaisen treeneissä käymisen kannalta oli pakko aloittaa harjoittelu rauhoittumisen ja ohjaajafokuksen vahvistamisesta. Päinvastoin kuin Freyalle, on Flokille nami ollut ykkösjuttu, ja lelulla palkkaaminen on pitänyt systemaattisesti opetella. Johanna on kertonut tässä keväisessä blogitekstissä tarkemmin rauhoittumisen harjoittelusta pennun kanssa.

Namipalkattavan koiran jälkeen on mahtavaa, kun saa ensimmäisen lelupalkattavan koiran. Niinpä minäkin olen iloisesti leikkinyt koirani kanssa, tosin jossain määrin väärin ja epäloogisesti, mutta leikkinyt kuitenkin. Olen tyrkännyt lelun naamaan kuten namin, eli olen vienyt lelun suoraan kuonon eteen "saalistettavaksi". Tämä on tarkemmin ajateltuna ollut koiralle täysin epäloogista. Eihän kukaan saalista omalla lautasella jo olevaa pihviä. Vapun hyppytekniikkayksäriltä saimmekin läksyksi hyppysarjojen sijaan oikeanlaisen leikin harjoittelun! Oman liikkeen muuttaminen palkkauksessa on ollutkin suhteellisen vaikeaa. Etenkin, kun yritän ohitustilanteessa saalistuttaa lelulla oikein, niin lähestyn poikkeuksetta koiraa lelulla, vaikka pitäisi tehdä juuri toisin päin. Myös lelun ja namin yhdistäminen on yllättävän vaikeaa, varsinkin kun Freya ei koe namia niin mieluisaksi palkaksi.

Flokille lelupalkkausta lähdettiin harjoittelemaan pikkupentuna kotioloissa leikkimisen kautta. Floki leikki (kuten suurin osa pennuista) mielellään leluilla, mutta leikkihetket omistajan kanssa oli aluksi pidettävä hyvin lyhyinä ja häiriöt minimissään. Pääpaino oli vetoleikeissä, sillä pallon heittely on paitsi stressaavaa myös noutokoulutuksen kannalta sekoittavaa. Vetoleikeissä on pennun kanssa tärkeää, että leikkiminen tapahtuu pennun tasolla, jolloin vetoliike tapahtuu vaakasuorassa pennusta poispäin. Koiran roikottaminen lelussa ylöspäin on kehittymässä olevalle rakenteelle hyvin haitallista. Myös liian äkkinäisiä ja repiviä liikkeitä täytyy välttää. Osalle noutajanomistajista vetoleikit ovat punainen vaate, koska noutajan tulisi rodunomaisessa työssään noutaa riista sitä vahingoittamatta eli ravistelut ja repimiset ovat täysin poissuljettua. Itse kuitenkin koen, että koira ymmärtää eron agilityhallilla retuutettavan narulelun ja maastosta noudettavan variksen välillä, joten en ole vetoleikkejä missään vaiheessa suunnitellut välttäväni.

On reilua, että pennulle opetetaan leikin säännöt: milloin pitää irroittaa, milloin saa hyökätä leluun kiinni, milloin leikki loppuu. Vapun pentukurssilla teimme paljon tähän liittyviä harjoitteita. Lähtökohtana on, että ohjaaja heittäytyy pennun kanssa leikkiin täysillä. Minuutin leikkituokion jälkeen pitäisi ohjaajalla olla hiki! Koiraa innostetaan tarttumaan leluun vetämällä sitä poispäin nopein liikkein. Kun koira on tarttuu leluun ja leikkii, on seuraavaksi vuorossa irroittamisesta palkkaaminen (tämä ei Flokin kanssa ollut ongelma, koska namit ovat niin hyviä). Kun irrotaminen lelusta onnistuu vihjesanalla, voidaan koira namin sijaan palkata leikin jatkumisella. Eli leikki - luopumiskäsky - uusi leikki - luopumiskäsky jne., kunnes ohjaaja päättää leikin.

Iso ongelma oli, ettei Floki esimerkiksi noutajien pentutreeneissä halunnut enää leikkiä saatuaan  jo namia muiden harjoitteiden yhteydessä. Johannan ensireaktio oli, ettei kannata palkata lainkaan namilla ja lelulla samassa treenissä, mutta pentukurssin kouluttaja antoi läksyksi harjoitella täysin päinvastaisella näkökulmalla. Jos pentu arvostaa namia enemmän kuin leikkihetkeä, täytyy namin arvolatausta siirtää vähitellen leluun. Käytännössä Flokille jätettiin muutaman metrin päähän nami, ja vietiin se leikkimään lelulla. Heti, kun Floki luopui namista ja antautui leikille, sai se vapautuksen ja luvan hakea nami. Tämä toimi yllättävän nopeasti, ja pari kuukautta kestäneen pentukurssin aikana Floki oppi sietämään palkkaustavan vaihtumista kesken treenien. Tässä vaiheessa nami oli vielä selvä ykkönen, mutta vähitellen sekä harjoittelun että noutoinnon löytymisen myötä on lelusta tullut Flokille hyvin tärkeä.

Floki ja 1v. synttärilahjaksi saatu kahvakoris - vetoleikki onnistuu myös pallolla ;)

Nami on palkkana virettä laskeva pikemminkin kuin sitä nostava. Kun koira nielaisee, se rauhoittaa koiraa eli namien nieleminen madaltaa virettä. Nami on lisäksi ollut Freyalle luonnostaan vähäpätöisempi palkka kuin leikki. Olenkin käyttänyt namia vireenhallintatreenissä palkkana silloin, kun Freyan kierroksia täytyy saada laskettua. Eli kun huomaan, että Freyalla viretila nousee ja keskittyminen herpaantuu, otan koiran luokse ja pyydän istumaan. Sen jälkeen syötän namia ja katson, että Freya myös nielee ne. Korkeassa viretilassa hän ei meinaa edes syödä. Kun tilanne on rauhoittunut, pyydän uudestaan suoritusta, ja pääsääntöisesti suoritus paranee. Hassuista asioita sitä muodostuu näitä niin sanottuja kehityskohteita: namin syöttäminen :)

Löysin artikkelin sporttirakista, jossa oli puhetta ohjaukseen taipumisesta ja sen harjoittelusta. Tämä onkin ollut meille oiva harjoittelun aihe. Olen tehnyt nyt agilityhallilla niin, että palkka on maassa niin, että Freya näkee sen, mutta sen on tehtävä mitä pyydän ja niin pitkään ennenkuin vapautan sen "JESS"- sanalla palkalle. Tämä on parantanut huomattavasti Freyan keskittymiskykyä.

Mutta vaikka se on niin kiihkeä on se kuitenkin ihan hellyydenkipeä mussukka !

Nuoren harrastuskoiran kehonhuoltoa

Floki kävi keväällä Vappu Alatalon agilityharrastusta aloitteleville pennuille suunnatulla pentukurssilla. Kurssilla keskityttiin varsinaisen agilityn lajitreenin sijaan pohjataitoihin, joita harrastuksessa myöhemmin tarvitaan. Harjoittelimme rauhoittumista, leikkimistä, motivointia sekä koiran vireenhallintaa. Monien näiden taitojen harjoittelun olimme aloittaneet jo Koirakoulu Kmpassin pentukurssilla.

Itse koin, että Vapun pitämän kurssin mielenkiintoisin anti oli hyppytekniikan pohjustaminen. Teimme muutaman hyppytekniikan esitreenin, mutta tämä lähinnä namitargetille irtoamisharjoituksena. Pentujen (etenkin tuolloin täysin keskenkasvuisen Flokin) kannalta tärkeämpiä olivat erilaiset kehonhallintaharjoitukset, joita pääsimme kokeilemaan. Kotona harjoittelimme tasapainotyynyllä seisomista (etujalat / takajalat / koko koira). Meiltä löytyy kotoa jo Tempoa (ja edesmennyttä Kafu-shibaa) varten hankittuja tasapainotyynyjä, joilla aloitimme harjoittelut myös Flokin kanssa. Tasapainotyynyjä meillä on kahta kokoa (toinen ihmisille tarkoitettu, toinen suurempi n. 50cm halkaisijaltaan), ja lisäksi kaksi puolipallon muotoista pientä "siiliä". Tasapainotyynyjen käyttö kehittää paitsi koiran syviä lihaksia myös kehon hahmottamista.

Kehon liikkeiden ja jalkojen hahmottamista voi harjoitella tehokkaasti myös "tikastreenillä", jossa koira askeltaa tikkaiden yli. Tikkaat voivat olla alkuun maassa, mutta vähitellen niitä voi nostaa jonkin verran tukipalikoiden päälle, joko vain toiselta sivulta tai kokonaan irti maasta (koiran koosta riippuu, kuinka korkealle). Koiraa ei pakoteta kulkemaan tikkaiden yli, vaan se saa vapaasti kulkea syöden maasta tikkaiden poikkipuiden väleihin heitettyjä nameja. Vappu korosti, että kehonhallinnan harjoittelemisessa on aina tärkeää pitää koiran fokus alhaalla maassa, jotta se keskittyy myös myöhemmin agilityesteillä (esim. puomilla) siihen, mitä tassujen edessä on eikä riko itseään vaikkapa loikkaamalla liian korkealta alas.

Muoviputkesta ja -liittimistä kasatut kevyet tikkaat

Kävimme kesällä Flokin ja Freyan kanssa Vapun hyppytekniikkatunnilla, jossa Floki sai läksyksi jatkaa kehonhallintaa ja -hahmottamista kohentavia treenejä. Koska omat ideat olivat melko vähissä, päätin käyttää Flokin fyssarilla (Ulla Tuomi, Espoon eläinfysio). Fyssarikäyntiin oli syynä myös takaraivossa nakuttanut huoli siitä, että koiralla olisikin jokin jumi, jota en itse vain ole huomannut. Jumeja ei onneksi ollut, mutta taka- ja etureidet kiristivät. Reisivenytyksien lisäksi saimme kotiin kirjalliset jumppaohjeet, jotka kävimme Ullan kanssa rauhassa läpi. Saimme kaksi hieman erilaista ohjelmaa vuoropäivinä tehtäviksi. Jumpat oli suunniteltu aktivoimaan ja vahvistamaan etenkin Flokin lantionalueen lihaksia (jotta kehonhallinta säilyisi myös kovassa vireessä ja vauhdissa) sekä takaosan lihaksia (koska Floki selvästi käytti enemmän vahvempaa etupäätään). Uusi aika on tarkoitus varata syksylle, jolloin olemme käyneet myös seuraavan kerran Vapun hyppytekniikkatunnilla.

On se kesä ihanaa aikaa :)

Freyan ensimmäisen vuoden aikana koiran kehon huolto ja oikein rasittaminen on ollut nyt yksi suurimmista teemoistani. Yhden nivelrikkoisen koiran (edesmenneen Tatrani) jälkeen olen joutunut seuraamaan myös haasteita Etnan kropan kestämisessä: Etnalla taas tässä viime vuoden aikana on tullut kaksi tälliä kroppaan ja ne ovat trauman seurauksena jumittaneet vasenta puolta. Kuntouttaessani Etnaa olen monesti keskustellut kääpiösnautserin rankenteen aiheuttamista haasteista, mikä on auttanut minua ymmärtämään koiran hyvän lihaksiston ja lihashuollon päälle. Freyan kohdalla omien kokemusteni lisäksi OCD:n uhka ja muut luustoasiat ovat mietityttäneet kovasti. Myös maksikoko agilityssa on antanut lisähuolta kehon oikeaoppisesta rasituksesta, jopa alun neuroottiseen liikkeiden seuraamiseen asti.

Hyppyyttäminen alle vuoden iässä on ollut minulle ehdoton ei. Oma filosofiani pennun fysiikan ja motoriikan kehittämisessä on perustunut vapaana liikkumiseen metsässä. Sitä olemme tehneetkin ensimmäisen puolen vuoden aikana useita kertoja päivässä. Remmilenkkejä aloitettiin puolen vuoden jälkeen lisäämään, mutta metsälenkit ja vapaana juokseminen ovat silti pääosa viikoittaista rutiinia. 10-15 cm rimoja on ollut käytössä puolen vuoden jälkeen satunnaisesti muutaman hypyn verran. Vappu Alatalon hyppytekniikkatreenissä Vappu totesi, että Freyalla on hyvä luonnollinen hyppytekniikka ja sen suhteen ei tarvitse tehdä mitään. Rimoja nostellaan elokuun treeneissä. Ja kun niitä nostettiin koira hyppäsi hienosti. Meillä haasteet ovat toisaalla kuin hyppytekniikassa. 😀 Jonkin verran olemme myös tehneet tasapainotyynytreeniä, mutta melko laiskasti. Olen hieman laiska treenaaja näissä asioissa ja yritän rakentaa meidän arkea niin, että hyvä lihaskunto tulee perusliikunnalla. Toisaalta jo Etnankin takia pitäisi kyllä tasapainotyynyharjoituksia lisätä kummallekin koiralle. 

Agilityä ennen vuoden ikää

Kaikkihan aloittavat agilityn vasta kun koira on vuoden ja luusto on tarpeeksi kehittynyt. Tämä on se kuuma peruna mitä jokainen miettii. Mitä voi jo tehdä ja mitä odotuttaa sinne vuoden ikään. Itse olen päättänyt, että hyppääminen odottaa vuoden ikään. Ja siis itse olin sitä mieltä, että en aio hyppäyttää edes matalalla rimalla. No siivekkeitä aikansa kierrellen oli pakko laittaa jokin markkeeraamaan oikean hyppyesteen muotoa, joten olen antanut tästä periksi ja nyt olen laittanut max. kaksi hyppyä ja riman korkeus 20cm. Putkia Freya on päässyt jo rallattelemaan ja pussin se on myös nähnyt kerran. Matalaa rengasta olen myös tehnyt muutaman kerran, jotta osaa hakea muotoa. Keppejä olen aloittanut niin, että hakee 2by2 ensimmäisen keppiparin. Mutta tässä on siis varsinaiset esteharjoitukset.

No mitä me sitten ollaan tehty? Kun tiedän miten haluan palkata koiraani eli leikki/ lelu tai nami, kuolleelle palkalle lähetys on ollut aika ensimmäisiä asioita joita olen tehnyt. Olen heittänyt palkan ja pitänyt koiraa kiinni. Tämän jälkeen päästänyt irti niin, että koira juoksee palkalle. Tähän saa hyvin myös paikallaanoloharjoituksen yhdistettyä. Eli palkalle pääsee vasta luvan saatua. Etupalkkaa voi harjoitella monellakin tavalla: namilätkä palkan alla ja lähetys. Idea on se, että koira irtoaa sinusta ja palkkautuu siitä. Hyötyä on suuresti, kun aloitetaan varsinaiset aksatreenit! Koira osaa lähteä suorittamaan itsenäisesti esteitä. Eli itse pureskelen harjoitukset niin, että mietin mikä on tavoite, mitä haluan koiran tekevän ja mihin haluan käyttää uutta taitoa. Sen jälkeen voin miettiä kriteerit, mikä minulle riittää. Sen jälkeen pilkon tavoitteen paloiksi ja mietin mitä on syytä tehdä ensin.

Tästä seuraava vaihe voi hyvinkin olla palkan poimiminen matkan varrelta, kun minä jatkan juoksua. Eli jätän Freyan paikoilleen. Lähden juoksemaan lelu kädessä ja tiputan lelun matkanvarrella ja kutsun Freyaa. Koiran on tarkoitus poimia lelu matkan varrelta. Missä tällaista taitoa tarvitaan? no esimerkiksi kun harjoitellaan ohjauskuvioita, niin voidaan ohjata koiran liikettä palkan avulla oikeaan suuntaan.

Ohjauksen seuraaminen on myös yksi hyödyllinen harjoitus, jota voi aloittaa ihan pienenkin pennun kanssa. Lelu käteen ja koira seuraa lelukättä. Siitä seuraava vaihe jätä palkka eteen vapauta koira palkalle niin, että hän menee palkalle ohjaavan käden kautta. Tästä voi varioida erilaisia harkoituksia ja vaikeuttaa ohjauskulmaa vaihtamalla. Tavoitteena on, että koira oppii seuraamaan ohjaavaa kättä vaikka palkka olisi näkyvillä.

Siivelleen kierrot eli takaakierrot voi myös aloittaa ihan milloin vain. Itse sheippasin kierrot. Eli olin aivan siivekkeessä kiinni polvilleen. Heti kun koiran katse ohjautui siivekkeen taakse klikkasin. Odotin vain kärsivällisesti, että Freya tarjosi kiertoa. Ei siinä montaa toistoa tarvittu. Toisin päin kierto oli hivenen vaikeampaa, kun tarjosi luonnostaan jo opittua suuntaa, mutta sekin onnistui suhteellisen heloisti. Kiertoharjoituksiin ei tarvita siivekkeitä. Siihen käy puut, valopylväät, mitä ikinä haluat koiran kiertävän. Luonnossa on paljon hyviä treenipuitteita. Luovuus on vain rajana 😏