Tieto on kullanarvoista (niin hyvässä kuin pahassa) - luustokuvauksen tulokset tulivat

Omaehtoista tukirangan venyttelyä

Freyan ja Flokin kanssa on aloitettu agilityharrastaminen täysin eri näkökulmasta kuin aiempien snautseri-pinserikoiriemme. Tatran, Etnan ja Tempon kanssa pulmat koiran fysiikkaan liittyen olivat osittain koirien rodunomaisesta  rakenteesta johtuvia, osittain oman tietämättömyyden aiheuttamia ja osittain puhtaasti huonon tuurinkin syytä. Flokin ja Freyan kanssa halusimme ottaa opiksi aiemmasta jo pelkästään siitä syystä, että kummankin koiran oletettiin kasvavan maksikokoiseksi eli agilityn aiheuttama rasitus kropalle on hyppykorkeuksien ja suoritusnopeuden takia kova. Agilityharrastuksen lähtökohtana on meillä ollut koiran kasvun turvaaminen ja kropan kestävä kuormittaminen. Olemme halunneet odottaa luustokuvauksen tuloksia ennen lajiharjoittelun fyysisen vaatimustason nostamista. Tämä on antanut myös aikaa kehittää koiran kanssa leikkimisen taitojamme, koirien oppimaan oppimisen taitoja sekä muita pohjataitoja itsevarmaan ratasuoritukseen.

Luustokuvauksen avulla halusimme tietoa Flokin ja Freyan kyynäristä (agility rasittaa erittäin paljon koiran etuosaa), lonkista (nivelrikon riski on sitä suurempi, mitä enemmän lonkkien rakenteessa on toivomisen varaa) sekä selästä (koiran selkäranka altistuu agilityssa jatkuvalle kuormitukselle). Lisäksi bordercollieilla esiintyvän osteokondroosin (puhekielisesti OCD) vuoksi Freyan olkien kuvaustulos oli ensiarvoisen tärkeä.

Pitkän ajomatkan jälkeen höyryt pihalle ennen päiväkännejä

Etenkin selkä- ja lonkkakuvien luotettavan lausumisen kannalta on tärkeää, että kuvaavalla eläinlääkärillä on taito asetella koira kuvien ottamista varten. Joululomalla oli aikaa lähteä pidemmällekin roadtripille, joten olimme varanneet ajan kokeneelle luustokuvaajalle Kari Ventelälle.  Tiesimme myös, että Ventelältä saa asiantuntevat suulliset kommentit kuvista paikan päällä. Sanallisella palautteella on paljon arvoa, sillä pelkkä jalostustietokantaan ilmestyvä lausuntotuloksen kirjain- / numeroyhdistelmä voi pitää sisällään monenlaista. Esimerkiksi lonkkanivelen lausuntokirjaimeen voi sisältyä joko toivotusta poikkeavaa lonkkamaljan / reisiluun muotoa tai havainto nivelrikosta tai molempia.

Freyan vuoro oli ensin, ja rauhoitteen saatuaan se nukahti nopeasti kuvia varten. Kuvaus asetteluinen kesti jonkun aikaa, mikä antoi mahdollisuuden Netalle vielä viime hetken panikointiin siitä, mitä kaikkia rakennepoikkeamia kuvista voikaan selvitä. Huolet olivat kuitenkin turhia, sillä Freyan luustossa kaikki oli priimaa! Niin olat, lonkat, kyynärät kuin selkäkin kuvattiin terveeksi. Olkakuvauksen tulos jäi epäviralliseksi, koska Kennelliitto ei niitä lausu toistaiseksi, mutta muiden kuvien viralliset lausuntotulokset näkyvät alla. Upea harrastuskaveri niin sisältä kuin ulkoa siis 💜

Mustaa valkoisella - terve tyttö 😊

Flokin tuloksissa ehdoton kohokohta olivat puhtaat kyynärät, niistä myös virallinen lausuntotulos 0/0 eli ei muutoksia kyynärnivelissä. Olisin tietenkin toivonut Flokillekin lonkkien osalta terveen papereita, mutta lonkkakuvauksen tulos oli Flokille C/C. Positiivista on, että lonkkanivelet ovat keskenään symmetriset eikä nivelrikon merkkejä ole kuvissa näkyvissä. Ventelä totesi kuvia katsoessamme, että lonkkamaljat ovat matalat, mutta reisiluiden päät näyttäisivät istuvan maljassa melko tiiviisti.

Flokin kyynärät 0/0

Flokin lonkat C/C

Suurin harmistus luustokuvien osalta oli Flokin lannerangasta löytynyt välimuotoinen nikama. Kennelliitosta lausunto selän osalta VA0 (ei muutoksia nikamissa) ja LTV2 (symmetrinen välimuotoinen lanne-ristinikama). Olin hieman pelännyt, että lanne-ristinikamissa voi olla jotain häikkää, sillä Flokin puoliveli sai vastikään LTV3-diagnoosin. Tästä syystä olin jonkin verran ottanut etukäteen selvää, mitä välimuotoinen lanne-ristinikama -lausunto tarkoittaa. Onneksi olin, sillä nyt pystyin sisäistämään edes osan siitä, mitä Ventelä kertoi selkäkuvia tutkiessaan.

Flokin lannerangan sivukuva (ylh.) sekä ylhäältäpäin otettu lonkkakuva (alh.)

LTV on lyhenne sanoista lumbosacral transitional vertebra eli välimuotoinen lanne-ristinikama (tietoa lanne-ristinikamamuutosten luokittelusta Kennelliiton ohjeisuksessa). Flokin kohdalla välimuotoinen nikama on viimeinen lannenikama L7, joka on muuntunut osittain ristinikaman kaltaiseksi. Lannerangan sivukuvasta näkyy kuusi normaalia lannenikamaa sekä L7, joka on liittynyt ristinikamien porukkaan. Lääketieteellinen termi tälle on sakralisaatio ("ristinikamoituminen").

Siinä, missä Freyan lonkkakuvassa lanne-ristinikama-alue näytti siistiltä, huomasin jo ennen Ventelän kommentteja Flokin kuvassa olevan jotain hässäkkää. Flokin lonkkakuvaan on punaisilla nuolilla merkitty LTV2-lausunnon aiheuttavat muutokset. Näiden poikkihaarakkeiden kuuluisi olla samanlaiset kuin ylemmässä lannenikamassa. Ventelä totesi muutosten olevan jonkin verran epäsymmetrisia ja epäili, että toinen puoli voi mahdollisesti olla luutunut kiinni lantion suoliluuhun. Tämän perusteella olin jo varautunut, että Flokille tulee  LTV3-diagnoosi (epäsymmetrinen välimuotoinen lanne-ristinikama) kuten puoliveljelleen.

Selkäkuvat Kennelliitossa lausunut eläinlääketieteen tohtori Anu Lappalainen totesi kuitenkin epäsymmetrian olevan hyvin lievää, joten virallinen lausunto on tuo LTV2. Lappalainen myös arveli, etteivät epämuodostuneet L7-nikaman poikkihaarakkeet ole kiinni suoliluussa, kun tiedustelin häneltä tulkintaa toispuoleisesta kiinniluutumisesta. L7-nikaman perässä sijaitsevat ristinikamat näyttävät olevan symmetrisesti kiinnittyneet suoliluuhun, joten oletettavasti ainoa varsinainen rakennemuutos lannerangan alueella on noiden L7:n  poikkihaarakkeiden poikkeava ulkomuoto. Röntgenkuvasta on kuitenkin mahdotonta nähdä poikkihaarakkeiden todellista ulkonäköä tai niiden luutumista suoliluuhun / irrallaan möllöttämistä. Tätä varten Flokille täytyisi tehdä TT-kuvaus (joka mielestäni tuntuu liioittelulta tässä vaiheessa).

Flokin selkälausuntoon suhtautumista hankaloittaa se, ettei pitkäaikaista kliinistä kokemusta nikamamuutoksista ja niiden aiheuttamista ongelmista vielä ole. Tämän hetkinen Kennelliiton suositus ei sulje LTV-diagnoosin saaneita koiria kokonaan jalostuksestakaan, vaikka yhdistelmän toisen osapuolen ohjeistetaan olevan terveeksi kuvattu. Lanne-ristinikamamuutokset ovat kuitenkin eittämättä terveyden kannalta huomionarvoinen seikka. Lanne-ristinikaman rakennemuutosten on todettu olevan yhteydessä niin spondyloosiin kuin lanne-ristiluuliitoksen alueen rappeutumiseenkin. Lisäksi epäsymmetrinen nikamamuutos / toispuoleinen lannenikaman suoliluuhun kiinni luutuminen voi aiheuttaa nivelrikkoa toiseen lonkkaniveleen, kun lonkat rasittuvat epätasaisesti. Flokin kohdalla ilmaan jäi kysymys, kuinka epäsymmetrinen L7-nikama on, joten minua jäi vaivaamaan, onko lantion vinoutuminen ja toispuoleinen lonkan nivelrikko todennäköistä. Asiaa tiedustellessani Lappalainen kuitenkin painotti luuston muiden rakenteiden symmetriaa sekä ristinikama-suoliluuliitoksessa että vasemman ja oikean lonkan välillä. Jäin itse sille mielelle, ettei nivelrikon syntymiselle L7-nikaman välimuotoisuuden vuoksi ole suurta riskiä (toki C-lonkkien nivelrikon riski on muutoin kohonnut).

Freyan osalta luustokuvaus tiputti taakan Netan olkapäiltä. Agilityharrastusta voi huoletta jatkaa, ja kropan puolesta vaatimustasoa, hyppykorkeuksia ja vähitellen tavoitteitakin voi alkaa hilata ylöspäin. Myös Flokin kanssa on tarkoitus jatkaa agilityn parissa, mutta LTV-diagnoosi yhdistettynä C-lonkkiin aiheuttaa pohdintoja. Mikäli selän lausuntotulos olisi ollut yksiselitteisesti puhdas, eivät C:ksi kuvatut lonkat olisi olleet harrastamisen este. Toisaalta symmetriset muutokset lannenikaman poikkihaarakkeissa eivät yksistään olisi saaneet harkitsemaan lajivalintaa uudelleen. Nyt on kuitenkin edessä tuumailua. Onko agility edelleen ykköslaji vai nouseeko jokin toinen laji ensisijaiseksi? Voiko agilitya treenata säännöllisesti ja tavoitteellisesti, jos kiinnitän erityistä huomiota Flokin lihaskuntoon, -huoltoon sekä kropankäytön seuraamiseen? Kannattaako agilitya jatkaa ollenkaan, jos treenaamiselle on väistämättä asetettava rajoitteita enemmän kuin terveen koiran kanssa? Onneksi meillä on hoitokontakti fyssarille sekä Vapun hyppytekniikkayksäreitä varattu keväälle, joten ammatilaisten näkemystä on tiedossa oman pohdinnan tueksi.

Noutajapennun perustaidot - noutotyöskentely maastossa

Aiemmassa postauksessa kerroin kuoppaisesta alkutaipaleestani noudon peruskoulutuksen kanssa. Nimenomaan minun kuoppaisesta taipaleestani: noutokoulutuksen alun pulmat johtuivat omasta kokemattomuudestani, eivät Flokista. Kesän ja syksyn aikana Flokista on muotoutunut ihanan varma damityöskentelijä, kun olen itse oppinut opettamaan sitä.

Lyhyesti dameilla työskentelyn peruskoulutuksesta voisi todeta, että noutamisen opettamisessa kannattaa edetä takaperoisesti. Jo pieni pentu opetetaan luovuttamaan kantamansa esine omistajalle, sillä maastossa damin tai riistan palauttamiseen liittyvät ongelmat johtuvat usein siitä, ettei koira halua luopua saaliistaan. Tämän takia olisi tärkeää rakentaa koiraan luottamuksellinen yhteistyö ja vahvistaa noutoesineen luovuttamisen arvoa jo pikkupennulle. Kun koira luottaa omistajaansa ja se kokee saavansa luopumisesta aina riittävän palkan, sillä on kiire tuoda löytämänsä aarre omistajalle ihailtavaksi! Esineen luovuttamisen opettamisen jälkeen pentu opetetaan pitämään suussaan ojennettuja esineitä sekä poimimaan ja kantamaan niitä. Vasta, kun pentu osaa kantaa ja pitää esineitä suussaan myös häiriön alla ja luovuttaa aarteensa mielellään omistajalle, aloitetaan varsinaiset noudoille lähettämiset.

Halusin siirtyä ulos treenaamaan heti, kun damitreenit alkoivat sisällä sujua (Floki osasi poimia damin sekä pitää suussaan ojentamaani damia eikä häiriössäkään tiputtanut niitä ennen luopumiskäskyä). Ensimmäiset damitreenit ulkona olivat damin kantamista lenkeillä ja pitämistreenejä esim. kaupan parkkipaikalla. Lisäksi kävimme kimppatreeneissä katsomassa Flokin enojen noutoharjoituksia maastossa, mutta Flokille nämä treenit olivat lähinnä rauhoittumisen harjoittelua. Ensimmäinen varsinainen koulutus, johon Flokikin pääsi osallistumaan oli huhtikuinen Kati Tuomisen nome-koulutus, jonka Flokin kasvattaja organisoi kasvateilleen.

Vauhdikas ensimmäinen palautus ja ei-niin-tyylikäs luovutus

Seuraavat luovutukset sujuivat jo mallikkaammin

Flokille huhtikuun koulutus oli ensimmäinen kerta, jolloin se harjoitteli dameilla maastossa. Teimme muistinoutoja, joissa dami viedään yhdessä koiran kanssa piiloon, palataan lähetyspaikalle ja lähetetään koira hakemaan dami. Treenasimme pellolla, joten alusta oli ensikertalaisellekin helppo. Veimme damin ensin parinkymmenen metrin päähän, seuraavilla toistoilla jo tuplamatkan. Floki ei ihmetellyt vieraita dameja, vaan käsitteli niitä hienosti. Kati neuvoi, että tollerin kanssa on hyvä tietoisesti harjoitella isompien ja painavampien damien kantamista jo nuorena, jotta pienehkö noutaja oppii käsittelemään puolikiloista damia isompaakin saalista. Tämän lisäksi muistinoutojen treenaaminen omineni tuntui idioottivarmalta. Taippareissa ei tehdä muistinoutoa, joten järkeilin, etten voisi sössiä minkään kovin keskeisen taidon opettamista. Kotona epävarmuus kyvyistäni jatkaa damitreenejä itsenäisesti kuitenkin heräsi ja päätin varata meille toisenkin koulutuksen.

Kävimme toukokuussa treenaamassa yksäritunnilla Wilma Levonmaan kanssa, joka oli ollut kouluttajanamme Koirakoulu Kompassin noutajapentukurssilla. Wilma ehdotti, että treenin aluksi Flokin saisi vapaasti juosta metsäalueella, johon oli piilotettu dameja (ikään kuin olisimme lenkillä). Näin teimme, ja nopeasti kävi ilmi, ettei Floki oikein vielä hoksannut käyttää nenäänsä ja etsiä hajuja, vaan se enemmänkin juoksenteli kevättä rinnassa pitkin mättäitä. Annoimme Flokille omalla liikkumisellamme vihjettä, mihin suuntaan kannattaisi edetä, ja pian Floki löysikin ensimmäisen damin. Floki nosti damin hienosti ja palautti pienen kaarratuksen jälkeen  sen käteeni. Koska tavoitteena olisi, että noutaja työskentelee metsässä innokkaasti, mutta hajujen etsimiseen keskittyen, tehtiin Flokille pientä motivointia seuraavan damin hakemiseen. Otin Flokin kiinni ja jäimme yhdessä katsomaan, kun Wilma vei damin pidemmälle metsään. Floki työskenteli irti päästyään jo selvästi enemmän nenällään, mutta heti hukattuaan hajujäljen, se juoksi meiltä kysymään apua ja tukea. Lopulta dami löytyi ja Floki palautti sen jälleen hienosti käteeni. Teimme vielä toisen samanlaisen damijäljen, minkä jälkeen Floki olikin aivan puhki. Nenätyö on koiralle todella uuvuttavaa!

Kotiläksyksi tuli nenänkäytön vahvistaminen metsään piilotettujen namirasioiden avulla. Tarkoitus oli herätellä Flokia liikkumaan metsässä "nenä auki", sillä jotain ihanaa voi tulla milloin vain eteen. Tein alkuun kipoille johtavia hajujälkiä vetämällä maata pitkin sukkaa, jonka olin täyttänyt turvotetulla nappulalla. Jo parin treenin perusteella Floki oppi yhdistämään tietyt varusteet namikuppien etsimiseen, ja se lähti metsään enemmän haistellen kuin päättömästi säntäillen. Aluksi liikuin Flokin mukana, mutta kun se hoksasi treenien idean, jäin vähän kauemmas (lopulta paikoilleni seisomaan lähetyspaikalle). Totesin myös muutaman treenikerran jälkeen, ettei kipoille tarvinnut vetää jälkiä, etenkään, kun Flokin lähetti tuulen alapuolelta kipoille.

Namikippojen hakemisen ohessa uskaltauduin tekemään myös damihakua. Wilman vinkistä olin hajustanut damit pitämällä niitä pari päivää samassa muovipussissa kaninkarvojen kanssa. Metsässä tein damilla muutamia kymmeniä metrejä pitkän jäljen huiskimalla damilla varvikkoa ja jätin damin jäljen päähän. Katin nome-treenissä olin oppinut myös, että kannattaa hajustaa kunnolla sen mättään ympäristö, jonne dami jätetään. Ennen damin jättämistä huidoin siis sillä myös ympäröiviä puskia ja varpuja. Aina Floki ei tosin systemaattisesti seurannut tekemiäni jälkiä, vaan löysi damin esimerkiksi kaartamalla täysin toista reittiä sen luo. Namikippotreenin tuoma sinnikkyys näkyi myös damien haussa. Floki jaksoi tehdä hakua ja vieläpä melko itsenäisesti. Se ei käynyt kuin muutamia kertoja luonani hakemassa apua eli itseluottamus omiin taitoihin kasvoi vähitellen.

Rauhoittumisharjoitukset alkoivat kantaa hedelmää - Flokin pystyi alkukesästä jättämään kiinni odottamaan damien piilottamisen ajaksi.

Kesän aikana teimme damitreeniä sään salliessa, sillä kuumat hellekelit rajoittivat treenaamista melkoisesti. Teimme treenejä sekä tavallisilla dameilla että siipidameilla (dami, johon on kiinnitetty linnun siipi / siivet). Siipidameja en kuitenkaan piilottanut samaan treeniin tavallisten damien kanssa, ettei Floki oppisi valikoimaan, mitkä damit ovat arvokkaampia. Damien piilottamisen tein hieman vaihdellen. Välillä Floki oli näköetäisyydellä, jolloin piilottamisen katselu motivoi sitä lähtemään hakutyöhön (näkömotivointia käytin usein, kun olin uudessa paikassa tai vein damin pidemmälle kuin aiemmin). Kati Tuominen vinkkasi kevään koulutuksessa, että motivointia voi olla myös kuulon perusteella eli koira jätetään piiloon, mutta se kuulee damien viemisen. Saatoin myös viedä muutaman damin etukäteen ja viimeisen damin yhdessä Flokin kanssa. Tällöin tuon damin noutaminen oli muistinouto, jonka tarkoituksena oli myös vahvistaa Flokin itseluottamusta irrota hakutyöhön ("tuolla on varmasti jotakin"). Syksyn myötä aloitimme hakutyöskentelyn harjoittelua damien ja siipidamien lisäksi myös riistalla. Sekä haku- että jälkityöskentelystä riistalla on tulossa omat postauksensa myöhemmin :)

Juoksukontaktien rakentaminen - mattofokus

Tämä on ollut yksi suurin kysymysmerkki, jota olen Freyan kanssa pohtinut: juoksukontaktit vai pysäytykset. Enkä suinkaan ole ainoa, joka tällä aiheella päätänsä vaivaa. Mielestäni hyvät pysäytykset eivät merkittävästi hidasta radalla, ja lisäksi osaan opettaa ne todella hyvin koiralle. Pysäytyskontakteilla saa itselleen aikaa radalla, ja kun koira osaa ne hyvin, ne ovat erittäin varmat ja siistit. Pysäytyskontakteissa on siis puolensa. Suurin ongelma pysäytyksissä on mielestäni fyysinen kuormitus. On se todella raskasta kropan etuosalle, kun koira pysähtyy täydestä vauhdista etupainoisesti.

Juoksukontakteissa koiran vauhti pysyy samana ja hän voi suorittaa kontaktin luonnollisemmin, eikä etuosaan synny vastaavaa iskuvoimaa. Tosin juoksukontaktien opettaminen on täysin uusi ja vieras asia minulle. Juoksukontaktit olivat minulle pitkään jonkinlainen mystinen myytti, jolla koira saadaan (jos saadaan) juoksemaan kontaktit ilman virhettä. Tätä ajatusta tuki myös oma kokemukseni siitä, että suurimmalla osalla tutuista koirista kontaktivirheet ovat kasvaneet juoksukontakteihin siirtymisen myötä. Osalla näistä koirista ei toisaalta ole systemaattisesti aloitettu kontaktisuoritusten uudelleen rakentamista, vaan juoksukontakteihin on siirrytty "lennosta". Oma järki sanoo kuitenkin, että täytyyhän koiran voida opettaa suorittamaan kontaktit juoksemalla. Kysymys kuuluukin, että miten?

Olimme lueskelleet juoksareiden rakentamisesta netistä ja keskustelleet seurakavereiden kanssa heidän näkemyksistään. Myös Silvia Trkmanin juoksarimetodiin tutustuimme videoita katsomalla (aiheesta löytyy sekä dvd että runsaasti materiaali netistä). Juoksareiden opettaminen tuntui kuitenkin edelleen sekavalta ja eri menetelmät hämmentäviltä. Onneksi meille tarjoutui mahdollisuus osallistua juoksutekniikkaluennolle, jonka treeniryhmällemme piti Tiina Heinonen. Lisäksi Johanna kävi kuuntelemassa Senni Huotarin luennon hänen tavastaan opettaa juoksukontaktit.

Yhteistä molempien kouluttajien esittelemille tavoille oli, että koiralle opetetaan mattofokus. Koira opetetaan hakemaan takajalkaosumia matolle, ja lopulta käytös siirretään maton avulla kontaktiesteelle.  Tällä tavalla esimerkiksi Isabelle Emanuelsson-Orenius ja Iida Vakkuri kouluttavat juoksukontakteja, Silvia Trkamanin metodissa puolestaan haetaan alusta asti vauhdikasta laukkaa puomille. Senni korosti omalla luennollaan, että juoksukontaktien harjoittelun lähtökohta on koiran kehonhallinta ja tietoisuus omasta takapäästään. Vaikka alkuun voi mattofokusta harjoitellessa palkata myös etutassuosumista, on onnistuneen juoksariopetuksen vaatimuksena, että koira ymmärtää koskea nimenomaan takajaloilla mattoa. Syy takatassuosumien vaatimiselle on, että se on kokonaista kontaktia juostessa koiran laukan kannalta ergonomisin suoritustapa. Takapään hahmottamiseen hyviä harjoiteltavia temppuja ovat peruuttaminen ja esim. laatikkoon astuminen takajaloilla.

Treenissä käytettävä matto on noin puolet puomin kontaktialueesta eli 30X50 cm. Koira saa palkan kun hän hakee takajalat matolle. Aluksi voi käyttää apuna klikkeriä, jotta saa merkattua koiralle oikean kriteerin. Harjoittelussa on erittäin hyödyllistä käyttää palkkaukseen namimaattia (yleisimmin käytetty lienee Treat&Train-laite). Namimaatti siirtää koiran huomion pois ohjaajasta, sillä koiran saa palkattua toiminnasta ollen itse passiivinen. Koiralle jää aikaa tehdä ajatustyö. Lisäksi koiran fokus on alusta asti eteen ja alas, mikä on turvallisen kontaktisuorituksen lähtökohta.

Tästä se nyt lähtee siis! Tavoitteena meillä on kirjoitella juoksukontaktien opettamisen vaiheista erillisiä postauksia vähän päiväkirjamaiseen tapaan. Tässä vaiheessa mattofokusta harjoitellaan monta kertaa päivässä. Alla on videot Freyan ja Flokin ensimmäisistä mattotreeneistä. Olin aloittanut Freyan kanssa jo aikaa sitten jumppatyynyllä etu- ja takatassujen käyttöä, joten nyt meillä on tavoitteena siirtää tämä toiminta matolle. Floki tarjosi jo ennen mattotreenin aloittamista temppuna mielellään tassukosketuksia, joten ensimmäisellä treenikerralla Johanna pystyi jo aloittamaan matolle lähettämistä.

Vireen hallinta

Tämä teksti ei olisi tullut mieleenkään Etnan kanssa treenatessa, sillä hänelle tarvitsi opettaa vireeseen liittyen vain yhtä asiaa, joka oli vireen nostatus. Sitä olemmekin rakentaneet kuin Iisakille kirkkoa. Johannalla ja Tempolla vireeseen liittyvät haasteet ovat aika samansuuntaisia. Tempo on aivan pikkupennusta asti treenannut agilitya, mikä on todennäköisesti ollut avainasemassa lajiin syttymisen kannalta. Tempo on kuitenkin niin pehmeä, että kierroksia on haastavissa treeneissä / kisatilanteissa pitänyt tietoisesti yrittää nostaa, etteivät mahdolliset epäonnistumiset vie itseluottamusta täysin. Sekä Etna että Tempo ottavat vastaan ainoastaan namipalkkaa, mikä on asettanut omat haasteensa vireen nostatukselle. Kun Johannan kanssa mietimme, mistä kaikki lajitreeni oikein lähtee, oli vireenhallinta (ja lelupalkkaukseen opettaminen sen tueksi) ehdottomasti listamme kärkipäässä.

Floki ja Freya ovat keskenään hyvin erilaisia, minkä takia vireenhallintaa ja palkkaamista on harjoiteltu niiden kanssa eri lähtökohdista. Freya on erittäin kiihkeä, joten hänen kohdalla on erityisen tärkeää keskittyä viretilan laskemiseen. Freya on luontaisesti lähtenyt leluleikkiin mukaan, eikä lelupalkkaukselle ole sen kummemmin tarvinnut rakentaa arvoa. Floki puolestaan oli etenkin pentuna tollereille tyypillisesti melkoinen kiljukaula, minkä takia minkäänlaisen treeneissä käymisen kannalta oli pakko aloittaa harjoittelu rauhoittumisen ja ohjaajafokuksen vahvistamisesta. Päinvastoin kuin Freyalle, on Flokille nami ollut ykkösjuttu, ja lelulla palkkaaminen on pitänyt systemaattisesti opetella. Johanna on kertonut tässä keväisessä blogitekstissä tarkemmin rauhoittumisen harjoittelusta pennun kanssa.

Namipalkattavan koiran jälkeen on mahtavaa, kun saa ensimmäisen lelupalkattavan koiran. Niinpä minäkin olen iloisesti leikkinyt koirani kanssa, tosin jossain määrin väärin ja epäloogisesti, mutta leikkinyt kuitenkin. Olen tyrkännyt lelun naamaan kuten namin, eli olen vienyt lelun suoraan kuonon eteen "saalistettavaksi". Tämä on tarkemmin ajateltuna ollut koiralle täysin epäloogista. Eihän kukaan saalista omalla lautasella jo olevaa pihviä. Vapun hyppytekniikkayksäriltä saimmekin läksyksi hyppysarjojen sijaan oikeanlaisen leikin harjoittelun! Oman liikkeen muuttaminen palkkauksessa on ollutkin suhteellisen vaikeaa. Etenkin, kun yritän ohitustilanteessa saalistuttaa lelulla oikein, niin lähestyn poikkeuksetta koiraa lelulla, vaikka pitäisi tehdä juuri toisin päin. Myös lelun ja namin yhdistäminen on yllättävän vaikeaa, varsinkin kun Freya ei koe namia niin mieluisaksi palkaksi.

Flokille lelupalkkausta lähdettiin harjoittelemaan pikkupentuna kotioloissa leikkimisen kautta. Floki leikki (kuten suurin osa pennuista) mielellään leluilla, mutta leikkihetket omistajan kanssa oli aluksi pidettävä hyvin lyhyinä ja häiriöt minimissään. Pääpaino oli vetoleikeissä, sillä pallon heittely on paitsi stressaavaa myös noutokoulutuksen kannalta sekoittavaa. Vetoleikeissä on pennun kanssa tärkeää, että leikkiminen tapahtuu pennun tasolla, jolloin vetoliike tapahtuu vaakasuorassa pennusta poispäin. Koiran roikottaminen lelussa ylöspäin on kehittymässä olevalle rakenteelle hyvin haitallista. Myös liian äkkinäisiä ja repiviä liikkeitä täytyy välttää. Osalle noutajanomistajista vetoleikit ovat punainen vaate, koska noutajan tulisi rodunomaisessa työssään noutaa riista sitä vahingoittamatta eli ravistelut ja repimiset ovat täysin poissuljettua. Itse kuitenkin koen, että koira ymmärtää eron agilityhallilla retuutettavan narulelun ja maastosta noudettavan variksen välillä, joten en ole vetoleikkejä missään vaiheessa suunnitellut välttäväni.

On reilua, että pennulle opetetaan leikin säännöt: milloin pitää irroittaa, milloin saa hyökätä leluun kiinni, milloin leikki loppuu. Vapun pentukurssilla teimme paljon tähän liittyviä harjoitteita. Lähtökohtana on, että ohjaaja heittäytyy pennun kanssa leikkiin täysillä. Minuutin leikkituokion jälkeen pitäisi ohjaajalla olla hiki! Koiraa innostetaan tarttumaan leluun vetämällä sitä poispäin nopein liikkein. Kun koira on tarttuu leluun ja leikkii, on seuraavaksi vuorossa irroittamisesta palkkaaminen (tämä ei Flokin kanssa ollut ongelma, koska namit ovat niin hyviä). Kun irrotaminen lelusta onnistuu vihjesanalla, voidaan koira namin sijaan palkata leikin jatkumisella. Eli leikki - luopumiskäsky - uusi leikki - luopumiskäsky jne., kunnes ohjaaja päättää leikin.

Iso ongelma oli, ettei Floki esimerkiksi noutajien pentutreeneissä halunnut enää leikkiä saatuaan  jo namia muiden harjoitteiden yhteydessä. Johannan ensireaktio oli, ettei kannata palkata lainkaan namilla ja lelulla samassa treenissä, mutta pentukurssin kouluttaja antoi läksyksi harjoitella täysin päinvastaisella näkökulmalla. Jos pentu arvostaa namia enemmän kuin leikkihetkeä, täytyy namin arvolatausta siirtää vähitellen leluun. Käytännössä Flokille jätettiin muutaman metrin päähän nami, ja vietiin se leikkimään lelulla. Heti, kun Floki luopui namista ja antautui leikille, sai se vapautuksen ja luvan hakea nami. Tämä toimi yllättävän nopeasti, ja pari kuukautta kestäneen pentukurssin aikana Floki oppi sietämään palkkaustavan vaihtumista kesken treenien. Tässä vaiheessa nami oli vielä selvä ykkönen, mutta vähitellen sekä harjoittelun että noutoinnon löytymisen myötä on lelusta tullut Flokille hyvin tärkeä.

Floki ja 1v. synttärilahjaksi saatu kahvakoris - vetoleikki onnistuu myös pallolla ;)

Nami on palkkana virettä laskeva pikemminkin kuin sitä nostava. Kun koira nielaisee, se rauhoittaa koiraa eli namien nieleminen madaltaa virettä. Nami on lisäksi ollut Freyalle luonnostaan vähäpätöisempi palkka kuin leikki. Olenkin käyttänyt namia vireenhallintatreenissä palkkana silloin, kun Freyan kierroksia täytyy saada laskettua. Eli kun huomaan, että Freyalla viretila nousee ja keskittyminen herpaantuu, otan koiran luokse ja pyydän istumaan. Sen jälkeen syötän namia ja katson, että Freya myös nielee ne. Korkeassa viretilassa hän ei meinaa edes syödä. Kun tilanne on rauhoittunut, pyydän uudestaan suoritusta, ja pääsääntöisesti suoritus paranee. Hassuista asioita sitä muodostuu näitä niin sanottuja kehityskohteita: namin syöttäminen :)

Löysin artikkelin sporttirakista, jossa oli puhetta ohjaukseen taipumisesta ja sen harjoittelusta. Tämä onkin ollut meille oiva harjoittelun aihe. Olen tehnyt nyt agilityhallilla niin, että palkka on maassa niin, että Freya näkee sen, mutta sen on tehtävä mitä pyydän ja niin pitkään ennenkuin vapautan sen "JESS"- sanalla palkalle. Tämä on parantanut huomattavasti Freyan keskittymiskykyä.

Mutta vaikka se on niin kiihkeä on se kuitenkin ihan hellyydenkipeä mussukka !

Nuoren harrastuskoiran kehonhuoltoa

Floki kävi keväällä Vappu Alatalon agilityharrastusta aloitteleville pennuille suunnatulla pentukurssilla. Kurssilla keskityttiin varsinaisen agilityn lajitreenin sijaan pohjataitoihin, joita harrastuksessa myöhemmin tarvitaan. Harjoittelimme rauhoittumista, leikkimistä, motivointia sekä koiran vireenhallintaa. Monien näiden taitojen harjoittelun olimme aloittaneet jo Koirakoulu Kmpassin pentukurssilla.

Itse koin, että Vapun pitämän kurssin mielenkiintoisin anti oli hyppytekniikan pohjustaminen. Teimme muutaman hyppytekniikan esitreenin, mutta tämä lähinnä namitargetille irtoamisharjoituksena. Pentujen (etenkin tuolloin täysin keskenkasvuisen Flokin) kannalta tärkeämpiä olivat erilaiset kehonhallintaharjoitukset, joita pääsimme kokeilemaan. Kotona harjoittelimme tasapainotyynyllä seisomista (etujalat / takajalat / koko koira). Meiltä löytyy kotoa jo Tempoa (ja edesmennyttä Kafu-shibaa) varten hankittuja tasapainotyynyjä, joilla aloitimme harjoittelut myös Flokin kanssa. Tasapainotyynyjä meillä on kahta kokoa (toinen ihmisille tarkoitettu, toinen suurempi n. 50cm halkaisijaltaan), ja lisäksi kaksi puolipallon muotoista pientä "siiliä". Tasapainotyynyjen käyttö kehittää paitsi koiran syviä lihaksia myös kehon hahmottamista.

Kehon liikkeiden ja jalkojen hahmottamista voi harjoitella tehokkaasti myös "tikastreenillä", jossa koira askeltaa tikkaiden yli. Tikkaat voivat olla alkuun maassa, mutta vähitellen niitä voi nostaa jonkin verran tukipalikoiden päälle, joko vain toiselta sivulta tai kokonaan irti maasta (koiran koosta riippuu, kuinka korkealle). Koiraa ei pakoteta kulkemaan tikkaiden yli, vaan se saa vapaasti kulkea syöden maasta tikkaiden poikkipuiden väleihin heitettyjä nameja. Vappu korosti, että kehonhallinnan harjoittelemisessa on aina tärkeää pitää koiran fokus alhaalla maassa, jotta se keskittyy myös myöhemmin agilityesteillä (esim. puomilla) siihen, mitä tassujen edessä on eikä riko itseään vaikkapa loikkaamalla liian korkealta alas.

Muoviputkesta ja -liittimistä kasatut kevyet tikkaat

Kävimme kesällä Flokin ja Freyan kanssa Vapun hyppytekniikkatunnilla, jossa Floki sai läksyksi jatkaa kehonhallintaa ja -hahmottamista kohentavia treenejä. Koska omat ideat olivat melko vähissä, päätin käyttää Flokin fyssarilla (Ulla Tuomi, Espoon eläinfysio). Fyssarikäyntiin oli syynä myös takaraivossa nakuttanut huoli siitä, että koiralla olisikin jokin jumi, jota en itse vain ole huomannut. Jumeja ei onneksi ollut, mutta taka- ja etureidet kiristivät. Reisivenytyksien lisäksi saimme kotiin kirjalliset jumppaohjeet, jotka kävimme Ullan kanssa rauhassa läpi. Saimme kaksi hieman erilaista ohjelmaa vuoropäivinä tehtäviksi. Jumpat oli suunniteltu aktivoimaan ja vahvistamaan etenkin Flokin lantionalueen lihaksia (jotta kehonhallinta säilyisi myös kovassa vireessä ja vauhdissa) sekä takaosan lihaksia (koska Floki selvästi käytti enemmän vahvempaa etupäätään). Uusi aika on tarkoitus varata syksylle, jolloin olemme käyneet myös seuraavan kerran Vapun hyppytekniikkatunnilla.

On se kesä ihanaa aikaa :)

Freyan ensimmäisen vuoden aikana koiran kehon huolto ja oikein rasittaminen on ollut nyt yksi suurimmista teemoistani. Yhden nivelrikkoisen koiran (edesmenneen Tatrani) jälkeen olen joutunut seuraamaan myös haasteita Etnan kropan kestämisessä: Etnalla taas tässä viime vuoden aikana on tullut kaksi tälliä kroppaan ja ne ovat trauman seurauksena jumittaneet vasenta puolta. Kuntouttaessani Etnaa olen monesti keskustellut kääpiösnautserin rankenteen aiheuttamista haasteista, mikä on auttanut minua ymmärtämään koiran hyvän lihaksiston ja lihashuollon päälle. Freyan kohdalla omien kokemusteni lisäksi OCD:n uhka ja muut luustoasiat ovat mietityttäneet kovasti. Myös maksikoko agilityssa on antanut lisähuolta kehon oikeaoppisesta rasituksesta, jopa alun neuroottiseen liikkeiden seuraamiseen asti.

Hyppyyttäminen alle vuoden iässä on ollut minulle ehdoton ei. Oma filosofiani pennun fysiikan ja motoriikan kehittämisessä on perustunut vapaana liikkumiseen metsässä. Sitä olemme tehneetkin ensimmäisen puolen vuoden aikana useita kertoja päivässä. Remmilenkkejä aloitettiin puolen vuoden jälkeen lisäämään, mutta metsälenkit ja vapaana juokseminen ovat silti pääosa viikoittaista rutiinia. 10-15 cm rimoja on ollut käytössä puolen vuoden jälkeen satunnaisesti muutaman hypyn verran. Vappu Alatalon hyppytekniikkatreenissä Vappu totesi, että Freyalla on hyvä luonnollinen hyppytekniikka ja sen suhteen ei tarvitse tehdä mitään. Rimoja nostellaan elokuun treeneissä. Ja kun niitä nostettiin koira hyppäsi hienosti. Meillä haasteet ovat toisaalla kuin hyppytekniikassa. 😀 Jonkin verran olemme myös tehneet tasapainotyynytreeniä, mutta melko laiskasti. Olen hieman laiska treenaaja näissä asioissa ja yritän rakentaa meidän arkea niin, että hyvä lihaskunto tulee perusliikunnalla. Toisaalta jo Etnankin takia pitäisi kyllä tasapainotyynyharjoituksia lisätä kummallekin koiralle. 

Noutajapennun perustaidot - riistalla työskentely

Noutajien rodunomaisten lajien harjoitteluun liittyy vahvasti riistatyöskentely. Tämä tarkoittaa, että pennusta asti koiralle "näytetään riistaa" eli se pääsee tutustumaan kuolleisiin eläimiin (useimmiten lintuihin). Tavoitteena varhaisessa riistan käsittelyn harjoittelemisessa on, että pentu tottuu kantamaan kaikenlaista riistaa. Useimmiten ns. roskalinnut eli lokit ja varikset ovat koiralle epämieluisempia kuin arvolinnut, kuten fasaanit ja vesilinnut. Tästä syystä pentujen riistatreenit tehdään tyypillisesti variksilla. Itselleni riistan näyttäminen on noutajalajeihin liittyvä välttämätön pakko, ja riistan käsittely tuntui varsinkin ensimmäisillä kerroilla puistattavalta. En varsinaisesti pidä linnuista edes elävänä, saati sitten raatoina. Tuntuu järjettömältä pitää muutaman kerran pakastettua ja uudelleen sulatettua varista suurena aarteena, kun koira sen tuo esiteltäväksi! Riistalla tehtävät treenit ovat siis olleet yhtälailla kuolleen linnun käsittelyharjoituksia minulle kuin Flokille.

Floki kantaa riistaa (Kuva: Katja Stoltzenberg)

Floki on aloittanut riistaan tutustumisen jo kasvattajan luona. Siellä koko pentue sai haistella ja vähän maistellakin linnunsiipiä, ja myöhemmin harjoitella kokonaisen linnun kantamista ulkona. Kotona jatkoimme riistaan tutustumista joka toinen viikko, jotta risita pysyisi mielenkiintoisena. Alkuun tavoitteena oli vain ja ainoastaan saada pentu pysymään innostuneena riistasta. Kaikki kiinnostus variksenraatoa kohtaan oli kehujen arvoista.

Floki 3kk kantaa varista (Kuva: Heidi Laaksonen)

Riistatreenejä ei kovin extempore-tyylillä pysty tekemään, sillä variksen sulamiseen menee noin vuorokausi. Etenkin pennun kanssa harjoitellessa täytyy variksen olla kokonaan sulanut, jotta siihen on helpompi tarttua. Käytännössä teimme ensimmäiset treenit niin, että Floki oli hihnassa, ja hain autotallista variksen. Innostin Flokia höpöttämällä, miten hieno aarre minulla on ja pitelin varista sen ulottumattomissa, mikä luonnollisesti sai pennun uteliaisuuden heräämään. Laskin variksen Flokin ulottuville ja aloin liikutella sitä poispäin saadakseni Flokin saalistamaan lintua. Tämä usein saikin Flokin nappaamaan kiinni variksesta, minkä jälkeen lähdimme ripeästi hölkkäämään, sillä pysähtyessään Floki pudotti linnun ja alkoi nyhtää siltä höyheniä. Kiersimme muutaman kierroksen pihaa, minkä jälkeen otin linnun vähäeleisesti pois Flokilta ja annoin sille namia. Lopuksi vein linnun hieman kiusoitellen takaisin autotalliin, jotta Floki jäisi hieman hinkumaan riistan perään. Riistan käsittelyn osalta on tavoitteena, että koira kantaa lintua syvällä suussaan ja mieluiten niin, että suuote on linnun rintakehästä. Tällä tavalla pienikin pentu pystyy kantamaan kokonaista varista; siivestä tai päästä roikottamalla pentu kompastuu saaliiseensa. Jotta pentu saisi hyvän otteen variksesta, on lintua hyvä pidellä "paketissa" kädessä niin, että molemmat siivet ja jalat ovat kämmeneen suljettuina. Tällöin pentu melko luonnostaan tarttuu linnun torsoon.

Flokin kohdalla omatoimiset treenit pysyivät melko pitkään pelkkänä kantamisena, sillä ongelmat noudon alkeiden opettamisessa rajoittivat varsinaisten riistatreenien aloittamista. Teimme välillä treenejä niin, että heitin Flokille linnun jonkin matkan päähän, ja sitten ryntäsimme yhdessä hakemaan sitä. Näissä treeneissä Floki melko hyvin poimi riistan mukaansa maasta, mutta ote ei aina ollut yhtä hyvä kuin silloin, jos se sai saalistaa linnun kädestäni. Parhaat treenit saimme, kun Flokin veli kävi luonamme kylässä, ja Floki joutui ensin sivusta seuraamaan riistaintoisen Jukun suoritusta. Selvästi kateus oli toimiva motivaattori! Saimme kuitenkin monelta eri taholta neuvoksi pitäytyä mieluummin kantamisessa kuin lähteä vaikeuttamaan riistatyöskentelyä, kun noudon alkeet ovat vielä damillakin kesken.

Saimme vinkin kokeilla kantamisen lisäksi myös välinoutoja. Treenissä avustaja pitelee koiraa kiinni, omistaja lähtee liikkeelle riista sylissään ja tiputtaa sen kesken matkaa. Kun avustaja päästää koiran irti, se sinkoaa riistalle ja tuo sen omistajalle, joka on mieluusti edelleen liikkeessä. Käytimme apuna takapihamme paksua lumihankea, johon teimme lumikourun, joka suorastaan pakotti Flokin jatkamaan luokseni riistan kanssa. Välinoutotreenit onnistuivatkin todella hyvin! Floki poimi riistan maasta empimättä ja yleensä myös hyvällä otteella.

Yritin pitää riistatreenejä monipuolisina myös tekemällä kantamisharjoituksia vieraissa paikoissa. Flokin enon kanssa treenatessamme saimme harjoitella variksen lisäksi myös heinäsorsalla. Se on joillekin varikseen tottuneille nuorille koirille haastava, sillä se on koiralle "roskalintua" mieluisampi saalis. Kantaminen sujui kuitenkin hienosti ja Floki poimi sorsan mukaansa myös maasta! Tässä taisi jälleen kateudella olla oma osansa motivoinnissa, sillä Floki harjoitteli ensin passiivisuutta odottamalla vieressä Juju-enon noutaessa sorsaa metsästä 😉

Floki 6kk kantaa sorsaa

Yritin muutamaan otteeseen omatoimisesti siirtää riistatyöskentelyä maastoon. Teimme tutuissa paikoissa muistinoutoja (riista viedään yhdessä koiran kanssa piiloon, palataan lähtöpaikkaan ja lähetetään koira hakemaan). Näissä ongelmaksi muodostui, etten uskaltanut viedä riistaa kovin kauas, koska emme olleet saaneet dameillakaan palauttamista vielä kuntoon. Tuntui absurdilta vaatia koiralta riistalla asiaa, joka ei vähempiarvoisellakaan saaliilla onnistunut. Kokeilin myös jättää variksen metsään polulle, josta Flokin kanssa lenkillä yhdessä löysimme sen. Näissä tilanteissa ongelmaksi muodostui, ettei Floki poiminut riistaa suuhunsa, vaan jouduin lopulta innostamaan sitä leikityttämällä Flokia variksella. Tuntui turhalta tehdä tällaista harjoitusta, koska koiran pitäisi ilman käskyä nostaa löytämänsä riista maasta ja lähteä kantamaan sitä. Pitäydyimme  siis kantamisessa, mikä oli varmasti aloittelevalle noutajan omistajalle oikea päätös! Kerron myöhemmin riistatyöskentelyn siirtämisestä maastoon (kokeneiden kouluttajien antamien neuvojen avulla).

Noutajapennun perustaidot - noutotyöskentelyn alkeet

Tolleriyhdistyksen nettisivuilla on heti etusivulla otsikko "Novascotiannoutaja - monipuolinen harrastuskoira". Monet harrastusmahdollisuudet ja kaikesta innostuva luonne olivat juuri niitä asioita, jotka minua tollerissa kiinnostivat. Tempon kanssa olen agilityn lisäksi harrastanut hieman näyttelyitä sekä tietysti lenkkeilyä ja kotijumppaa, mutta en oikeastaan mitään ohjattua. Flokin kanssa agilityn pohjatyöt on laitettu vireille jo pikkupentuna, mutta päätin panostaa ohjattujen koulutusten osalta ensimmäiseksi niihin asioihin, joiden kouluttamisesta koiralle minulla ei ole kokemusta. Etenkin noutajien rodunomaisten lajien kanssa olen kaivannut paljon apua. Pelkän luetun tiedon ja nettivideoiden perusteella minun on ollut vaikea muodostaa noutajan koulutamisesta minkäänlaista kokonaiskuvaa (saati pilkkoa isompia tavoitteita täsmällisiksi treeniaiheiksi). Olen saanut tukea sekä muilta tolleriharrastajilta että Flokin kasvattajalta, mutta olen myös investoinut satoja euroja sekä yksityis- että ryhmätreeneihin.

Tulevaisuuden tavoite, eli noutotreeniä maastossa

Alkuun tämäkin tuotti ongelmia, tässä daminpitoa usean kuukauden treenin tuloksena

Ensimmäinen noutopulma tuli eteen jo ensimmäisten viikkojen aikana, kun Floki oli meille kotiutunut. Koska perheessämme on pieniä lapsia, jouduimme välittömästi opettamaan luopumiskäskyn, ettei pentu repisi hoitopöydältä tipahtaneita vaippoja tai saisi legoukon käsiä nieluunsa. Näin jälkeen päin ajateltuna namipalkkaaminen luovuttamisesta olisi pitänyt yhdistää sallittujen asioiden kantamisesta palkkaamiseen. Floki nimittäin oppi huomaamatta, että palkka tulee, kun esineet sylkäisee suusta. Tästä seurasi perustavanlaatuinen pulma damitreeneihin: Floki ei poiminut tai ottanut kädestä tarjottua esinettä suuhun, jos nameja oli lähistöllä, edes taskussani poissa näkyviltä. Se saattoi napata kiinni damista, jos houkuttelin sitä liikuttelemalla damia saaliina poispäin, mutta saatuaan ensimmäisen vihjeen palkasta (oli se sitten naksautus tai kehu), tipahti dami suusta ja Floki jumiutui odottamaan namia. Koska lähtökohtaisesti damitreeni aloitetaan palkkaamalla koira esineen pitämisestä, olimme jumissa.

Olin ilmoittanut Flokin noutajapentujen peruskurssille Koirakoulu Kompassiin. Siellä saamani näkökulmien pohjalta aloin ratkoa noutopulmaa pohtimalla, kannattaako koiraa ylipäätään palkata noutamisesta namipalkalla. Peitsen vääntö namipalkkaamisen ja kehulla palkitsemisen välillä on esillä monissa nettikeskusteluissä, joissa aiheena on metsästyskoiran koulutus. Olin tutustunut hieman myös vietteihin pohjautuvaan palkkaukseen, josta etenkin toko-koirien koulutuksessa puhutaan. Ajatuksena on, että koiran koulutus pohjautuu sen luonnollisten viettien hyödyntämiseen (saalisvietti, ruoanhankintavietti, laumavietti, sukupuolivietti ja puolustusvietti). Riippuu harjoiteltavasta asiasta, mitä viettiä kannattaa treenin motivaattorina käyttää. Eri koirilla ja roduilla painottuvat eri vietit - noutajat ovat yleisesti ottaen melko ahneita, minkä takia niitä on helppo motivoida ruoalla. Freya on puolestaan erinomainen esimerkki koirasta, jonka ruoanhankintavietti ei yllä läheskään samalle tasolle kuin vietti saalistaa (paimentaa). Kovin syvälle viettikoulutuksen filosofiaan en paneutunut, sillä noutajalajien lisäksi myös toko on minulle vieras laji. Järkeilin kuitenkin, että kun Floki on pennusta asti osoittanut työskentelevänsä mielellään ihmisen kanssa ja innostuvan kehuista, on sillä ruoanhankintavietin lisäksi myös laumavietti suhteellisen vahva. Mielestäni tämä oli varteen otettava perustelu sille, että noutotreeniä tehtäisiin Flokin kanssa vain kehujen voimalla.

Olin keskustelufoorumeilta lukenut perusteluita niin metsästyskoiran nami- kuin kehupalkkauksenkin hyödyistä ja haitoista. Usein annettu perustelu namipalkkausta vastaan on, että noutaja on niin ahne, ettei se malta tehdä noutosuoritusta loppuun, kun tietää ruoan olevan tulossa. Namipalkattujen ja kehun noudosta palkaksi saavien noutajien erona pidetään monissa nettikeskusteluissa sitä, mikä koiraa ajaa työskentelemään: halu tehdä töitä omistajalleen (kehu) vai omaksi edukseen (nami). Etenkin metsästyslinjaisten labradorinnoutajien kouluttamiseen löytyy netistä runsaasti ohjeistusta, ja niissä lähes aina kehoitetaan välttämään namipalkkaa. Kehupalkkaa perustellaan monesti myös sillä, että noutaminen itsessään on noutajalle palkka. Toisaalta monet tolleri-ihmiset painottivat minulle nimenomaan namipalkkauksen ja naksuttimen käytön tärkeyttä, jotta noutotreeni pysyy tollerille mielekkäänä. Myös töiden kautta tuntemani koirankouluttaja totesi, ettei namipalkan tai naksuttimen käyttö voi mitenkään olla este noutamisen oppimiselle, jos naksutinta vain käytetään oikein. Olin hämmentynyt ristiriitaisista ohjeista, ja tuntui jopa ahdistavalta olla täysin muiden ihmisten kokemustiedon varassa. Päädyin pitäytymään pentukurssimme kouluttajan ohjeissa, hänhän meitä viikottain tapasi.

Kurssin kouluttajalta saimme ehdotuksesi ottaa noudon alkeistreeniin esineeksi kaninkarvapallon, joka innostaisi Flokia poimimaan pallon suuhunsa. Floki kiinnostuikin pallosta ja otti lattialta tai kädestäni suuhun pallon ilman kummempia houkutteluja. Kouluttajamme ohjeisti, että alkuun koira houkutellaan syliin esittelemään palloa ja vähitellen aletaan hetken sylittelyn jälkeen pyytää koira istumaan ja lopulta istuvalta koiralta otetaan pallo. Sain Flokin helposti houkuteltua luokseni pallo suussaan ja kehuin aluksi vain pallon pitämisestä. Samalla paijailin sitä päästä, jotta se tottuisi käsiini eikä kokisi niitä uhkaksi "saaliilleen". Vähitellen siirryimme luovutustreeniin, jossa kehuin palkaksi tai annoin luovutuksen jälkeen pallon Flokille takaisin suuhun. Mieltäni kaihersi kuitenkin, ettei muussa koulutuksessa niin hyvin toimivaa naksutinta saatu osaksi noutotreeniä. Välillä oli havaittavissa lisäksi, ettei kehu arjessa aina riittänytkään palkaksi, mikä sai minut huolestuneeksi noutokoulutuksen jatkon sujumisesta. Flokin noutokoulutuksen suunta muuttui, kun kävimme SmartDog-pentutestissä ja päädyimme sen jälkeen Katriina Tiiran yksityistunnille.

Katriina ei nykyään varsinaisesti pidä yksityiskoulutuksia, mutta lupautui pitämään Flokille noutotreenin. Katriinan mukaan nouto-ongelmat ovat turhaan niin yleisiä, sillä minkä tahansa koiran voi opettaa noutamaan, jos koiralle vain on olemassa jokin motivoiva palkka. Flokin kohdalla hän totesi, että on turhaa jättää naksutinta ja nameja käyttämättä, koska ne toimivat sille palkkausjärjestelmänä niin hyvin. Sen sijaan hän otti noudettavaksi esineeksi alkuun koiralle täysin neutraalin asian, mytyksi käärityn puutarhahanskan. Tätä Katriina perusteli sillä, ettei noutokoulutuksen alkuvaiheessa tarvitse keskittyä oikeaan suuotteeseen tai esineen retuuttamiseen, kun käytössä on jokin varsinaisen nome-koulutuksen kannalta yhdentekevä esine. Suurin ahaa-elämykseni yksärillä liittyi naksuttimen äänen merkitykseen koiralle. Tottakai tiesin jo etukäteen, että naksaus kertoo koiralle namipalkan tulevan pikapuolin. Katriina kuitenkin tähdensi, että naksaus merkitsee koiralle etenkin sitä, että suoritus on ohi. Tämän takia koira saa esimerkiksi tiputtaa damin naksauksen kuultuaan, jos naksutellan damin nostosta tai pitämisestä. En ollut tätä ymmärtänyt, vaan oletin, että koiran täytyy osata naksauksen jälkeen pitää dami suussaan, kunnes omistaja sen ottaa itselleen. Jälkikäteen ajateltuna ihan pöhkö ajatus, silloinhan treenin tavoitteena olisi vahvistaa luovuttamista ja palkka tulisi siitä.

Yksärillä tavoitteena oli päästä vahvistamaan koiraa siitä, että se osoittaa kiinnostusta noutoesinettä kohtaan. Alkuun koira palkattiin siitä, että se katsoi / haistoi hanskaa. Heti naksaus ja palkka. Flokin kohdalla totesimme, että palkka kannattaa heittää hieman kauemmas, jotta se pystyi namin syötyään palata esineen luokse, ja pääsin saman tien palkkaamaan uudestaan. Heti, kun Floki tarjosi esineen ottamista suuhun, nostettiin naksauttamisen kriteeriä, ja nami tuli ainoastaan suukosketuksesta esineeseen. Tämän jälkeen siis tassukosketukset esineeseen, haistelut tai päällä makaamiset jätettiin huomioimatta, ja tarvittaessa pidettiin taukoa (Floki saattoi maata minuuttitolkulla esineen päällä). Seuraava vaihe oli alkaa viivytellä naksauttamista, jolloin tavoitteena ei ollut enää pelkästään se, että Floki  poimii esineen vaan myös kasvattaa esineen suussa pitämisen kestoa. Kun koira hoksaa, että esinettä täytyy pitää suussa, kunnes annetaan lupa luovuttaa, voidaan alkaa lisätä häiriötä heiluttelemalla käsiä koiran pään ympärillä ja kuonon alla. Jos koira tiputtaa esineen, ei palkata, mutta seuraavalla toistolla täytyy kriteeriä madaltaa (esimerkiksi palkata koira pelkästä esineen poimimisesta).

Ohjeeksi kotitreeniin saimme, ettei nameja missään nimessä kuulu piilottaa treenin aikana, vaan ne pitää päinvastoin nostaa esille. "Kulhollinen nakkeja syliin ja sohvalle istumaan!" Katriina ohjeisti. Kun koira ymmärtää, mitä siltä vaaditaan, voi sitä vaatia suorittamaan tehtävä huolimatta esillä olevista nameista. Opin, että dameja tiputtelevien noutajien ongelma ei yleensä ole namipalkan käyttäminen, vaan se, ettei koirille ole muodostunut selvää käsitystä kriteeristä. Jos noutaminen on rakennettu systemaattisesti, koira oppii monien ennakkoluulojen vastaisesti palauttamaan nopeasti ja tarkasti, sillä se tietää, ettei namia tule ennen kuin dami on ohjaajan kädessä. Se ei omi riistaa, sillä se haluaa tyrkyttää sen ohjaajalle saadakseen palkkansa (toki palkan täytyy olla koiran näkökulmasta tarpeeksi motivoiva). Kotiläksyksi saimme poimimis- ja pitämistreeniä ensin sisätiloissa, sitten omalla kotipihalla ja tämän jälkeen ihan kaikissa muissakin paikoissa. Olen monesti törmännyt ohjeeseen siitä, että tollerien kanssa yleistäminen on tärkeää, ja tätä myös Katriina painotti. Sain neuvoksi vaihdella pitämisen kestoa: välillä palkka tulee muutamasta sekunnista, mutta välillä naksaus tulee vasta puolen minuutin jälkeen.

Yksityistunnista maksamani hinta on ollut tähän mennessä parhaimpia satsauksia Flokin koulutukseen. Kuudenkymmenen minuutin aikana sain hyvin moneen asiaan selvyyden. Pystyin kysymään ja kysymään uudelleen, kunnes ymmärsin vastauksen. Katriinan ajatusmaailma noutokoulutuksesta oli tarkasti jäsennelty, ja se oli kaltaiseni maalikonkin helppo käsittää. Tuntui helpottavalta viimein saada ohjenuora, jonka perusteella pystyin opettamaan noutamisen alkeita myös itsenäisesti kotona. Periaatteessa mitään uutta en oppinut, mutta jo tietämäni yksittäiset asiat yhdistyivät toisiinsa ja pystyin viimein muodostamaan jonkinlaisen kokonaiskuvan siitä, mitä olin tekemässä, miksi tein niin ja mihin pyrin koulutuksellani. Hyvin nopeasti pääsimme etenemään oikealla damilla treenaamiseen ja eteneminen oli vaivatonta. Oli mahtava tunne, että Floki oli viimein oppimassa taitoa, jonka piti olla noutajalle sisäsyntyinen, ja jonka opettamisessa oli ollut niin paljon sekaannuksia. Ehkä minusta kuitenkin olisi noutajan omistajaksi, ja saisin Flokin koulutettua taipparivalmiiksi!

Huolellisen poimimis- ja pitotreenin lopputulos: koira, joka tarjoaa yhtä sun toista tavaraa

Palkkaa, kiitos!

Koiran palkkaus on yksi monipuolisimmista asioista koiran kouluttamisessa. Siihen liittyy paljon koulukuntia, ajatuksia ja uskomuksia. Jotta voidaan ymmärtää tämän päivän palkkausfilosofiaa, on ymmärrettävä vähän historiaa. Tähän voi myös ottaa analogiaa hyvästä johtajuudesta työelämässä. Hyvä johtajuus ja koiran kouluttaminen kulkevat käsikädessä, sillä useat viisaat ovat päätyneet tutkimuksissaan ja kokeilujen kautta samaan tulokseen: koira oppii ja haluaa oppia, kun asiat ovat hänelle mieluisia ja hyödyllisiä. On kuitenkin eletty aikoja, jolloin pelolla ja kivulla pyrittiin hallitsemaan niin koiria kuin valtioita ja yrityksiäkin. Johtajuudesta voisin kirjoittaa vaikka kokonaisen blogin, mutta tästä suora yhteenveto: näytöt ovat kiistattomia positiivisen vahvistamisen hyödyistä niin koirilla, kuin ihmisilläkin😀

Mitä se sitten tarkoittaa minun koirani kannalta, tai sinun koirasi? Merkittävintä tässä kysymyksessä on se, mitä juuri sinun koirasi pitää mielekkäänä ja hyödyllisenä itselleen. On yhtä monta palkkaustapaa kuin koiraakin. Tunne koirasi! Minulla on tällä hetkellä kaksi koiraa, jotka palkkautuvat aivan eri tavoin. Lelupalkka on kiistatta hyvä ja siitä on paljon hyvää näyttöä, mutta se ei välttämättä riitä lelupalkattavallekaan koiralle. Toisaalta namipalkattava koira voidaan herättää lelulle, vaikka se ei aina ole mahdollista. On erittäin tärkeää huomata, mikä palkka saa koiran huomion heti sinuun tilanteessa kuin tilanteessa. Jos heittelen Etnalle sukkaa, jonka sisällä on namia, ei se välitä siitä tuon taivaallista. Toisaalta perus nappulakin saa sen mielenkiinnon heräämään lenkillä heti. Freya ei taas namiin katsokkaan, jos viretila on suuri. Itse pidän tasan yhtä ohjenuoraa koulutuksessa palkan suhteen. Miten voitan koiran puolelleni joka tilanteessa? Tämä tarkoittaa sitä, että minun pitää pyrkiä olemaa kaikissa tilanteissa muuta maailmaa mahtavampi kaveri. Tämän kun pitää mielessään ja kokeilee useita eri tapoja palkata, on erittäin hyvät edellytykset saada koiransa haltuun tilanteessa kuin tilanteessa. On myös muistettava se, että jos kotona koira palkkautuu siitä perusnamista, niin häiriön alla esimerkiksi koulutusryhmässä kannattaa olla merkittävästi parempi palkka. Monta koiramaailman huippua on koulutettu lihapullien ja nakkien avulla 😋 Lisäksi palkalla voi hyvin säädellä viretilaa. Viretilasta tulee vielä oma juttunsa, mutta viretilan hallintahan liittyy kaikkeen tekemiseen.

Kun palkkauksen miljoonat variaatiot ovat hanskassa ja olet löytänyt omalle koiralle mieluisat palkat, seuraavaksi tärkein asia on oikea-aikaisuus. Tämän takia mm. sheippaus on saanut koulutuksessa suuren suosion. Opettamalla koiralle klikkauksella positiivinen hyöty (esim. nami) merkataan koiralle palkkauksen paikka, vaikka itse nami/ lelu tuleekin hippasen myöhemmin. Klik= palkka. Koska tässä saadaan koiralle merkattua juuri se toiminnasta, jota halutaan vahvistaa, on sheippaaminen erittäin tehokasta. Lisäksi sheippaus kannustaa koiraa ajatustyöhön. Sen on yhdistettävä toiminnasta seurannut klikkaus ja tarjottava tätä jatkossakin. Palkkaus on tultava koiran lyhytkestoisen, eli työmuistin keston aikana, joka on hyvin lyhyt. Eli mieluiten heti tai alle 30 sekunnin kuluessa toivotusta toiminnasta, sillä tämän ajan jälkeen koira ei enää pysty yhdistämään toimintaa palkkaan. Hyvä on myös ajatella asiaa niin, että mitä useamman asian koira ehtii toivotun suorituksen ja palkan välissä tekemään esimerkiksi sen 30 sekunnin,  hänen on vaikeampi yhdistää sitä juuri siihen sinun toivomaasi toimintaan. Jos palkka tulee heti esimerkiksi alle sekunnin kuluessa, kuten sheippauksessa klikkaus, ei koiran tarvitse arvailla mikä toiminnoista johti palkkaan.

Palkkauksesta kun puhutaan, jää usein sanallinen palkka vähemmälle huomiolle. Jotkut sanovat, että koira ei tarvitse muuta palkkaa kuin tyytyväiset sanat, mutta tämä on edelleen koirakohtaista. Kuitenkin suuressa osin koiratoimintaa pitää sanallisella palkalla pärjätä. Mistä koira sitten palkkautuu, kun puhutaan sanallisesta palkasta? Se ei ole niinkään tärkeää, että sana on aina sama, mutta se miten se sanotaan on tarkeää. Koirat todella aistivat sinun tyytyväisyytesi suoritukseen. Ole aidosti iloinen ja onnellinen siitä, että koirasi suoriutui tehtävästä. On todettu, että korkea kehun ääni on parempi kuin matala.

Harrastuskentillä koiria palkataan ja hyvistä suorituksista iloitaan, mutta harmikseni arkielämässä koiria palkataan liian vähän. Itsellä on aina koirille palkka mukana. Jos sattuu sellainen vahinko, että palkka on unohtunut on todella orpo olo, silloin on sanojen riitettävä.

Palkkaussanastoa:

klikkeri, naksutin=  joku millä saadaan naksausääni aikaiseksi esim. pilttipurkin kansi, myös                        myydään erilaisia

lätkä, target=           palkkausalusta, namipalkattavilla koirilla käytetään namin alla kohdentamaan                       palkan paikkaa (estää myös namin hajun jäämisen maahan)

namimaatti=            namiautomaatti, jolla kauko-ohjaimella saadaan palkka oikeasta suorituksesta

Kehu=                      tuotemerkki, jolla myydään leluja

namisukka=            sukka, jossa namia

Dami/ Dummy=      Noutopatukka    
           
Kong=                      Kumilelu, johon voi piilottaa namia

Pentuajan paras palkka. Tosin nyt jo säpäleinä!

Agilityä ennen vuoden ikää

Kaikkihan aloittavat agilityn vasta kun koira on vuoden ja luusto on tarpeeksi kehittynyt. Tämä on se kuuma peruna mitä jokainen miettii. Mitä voi jo tehdä ja mitä odotuttaa sinne vuoden ikään. Itse olen päättänyt, että hyppääminen odottaa vuoden ikään. Ja siis itse olin sitä mieltä, että en aio hyppäyttää edes matalalla rimalla. No siivekkeitä aikansa kierrellen oli pakko laittaa jokin markkeeraamaan oikean hyppyesteen muotoa, joten olen antanut tästä periksi ja nyt olen laittanut max. kaksi hyppyä ja riman korkeus 20cm. Putkia Freya on päässyt jo rallattelemaan ja pussin se on myös nähnyt kerran. Matalaa rengasta olen myös tehnyt muutaman kerran, jotta osaa hakea muotoa. Keppejä olen aloittanut niin, että hakee 2by2 ensimmäisen keppiparin. Mutta tässä on siis varsinaiset esteharjoitukset.

No mitä me sitten ollaan tehty? Kun tiedän miten haluan palkata koiraani eli leikki/ lelu tai nami, kuolleelle palkalle lähetys on ollut aika ensimmäisiä asioita joita olen tehnyt. Olen heittänyt palkan ja pitänyt koiraa kiinni. Tämän jälkeen päästänyt irti niin, että koira juoksee palkalle. Tähän saa hyvin myös paikallaanoloharjoituksen yhdistettyä. Eli palkalle pääsee vasta luvan saatua. Etupalkkaa voi harjoitella monellakin tavalla: namilätkä palkan alla ja lähetys. Idea on se, että koira irtoaa sinusta ja palkkautuu siitä. Hyötyä on suuresti, kun aloitetaan varsinaiset aksatreenit! Koira osaa lähteä suorittamaan itsenäisesti esteitä. Eli itse pureskelen harjoitukset niin, että mietin mikä on tavoite, mitä haluan koiran tekevän ja mihin haluan käyttää uutta taitoa. Sen jälkeen voin miettiä kriteerit, mikä minulle riittää. Sen jälkeen pilkon tavoitteen paloiksi ja mietin mitä on syytä tehdä ensin.

Tästä seuraava vaihe voi hyvinkin olla palkan poimiminen matkan varrelta, kun minä jatkan juoksua. Eli jätän Freyan paikoilleen. Lähden juoksemaan lelu kädessä ja tiputan lelun matkanvarrella ja kutsun Freyaa. Koiran on tarkoitus poimia lelu matkan varrelta. Missä tällaista taitoa tarvitaan? no esimerkiksi kun harjoitellaan ohjauskuvioita, niin voidaan ohjata koiran liikettä palkan avulla oikeaan suuntaan.

Ohjauksen seuraaminen on myös yksi hyödyllinen harjoitus, jota voi aloittaa ihan pienenkin pennun kanssa. Lelu käteen ja koira seuraa lelukättä. Siitä seuraava vaihe jätä palkka eteen vapauta koira palkalle niin, että hän menee palkalle ohjaavan käden kautta. Tästä voi varioida erilaisia harkoituksia ja vaikeuttaa ohjauskulmaa vaihtamalla. Tavoitteena on, että koira oppii seuraamaan ohjaavaa kättä vaikka palkka olisi näkyvillä.

Siivelleen kierrot eli takaakierrot voi myös aloittaa ihan milloin vain. Itse sheippasin kierrot. Eli olin aivan siivekkeessä kiinni polvilleen. Heti kun koiran katse ohjautui siivekkeen taakse klikkasin. Odotin vain kärsivällisesti, että Freya tarjosi kiertoa. Ei siinä montaa toistoa tarvittu. Toisin päin kierto oli hivenen vaikeampaa, kun tarjosi luonnostaan jo opittua suuntaa, mutta sekin onnistui suhteellisen heloisti. Kiertoharjoituksiin ei tarvita siivekkeitä. Siihen käy puut, valopylväät, mitä ikinä haluat koiran kiertävän. Luonnossa on paljon hyviä treenipuitteita. Luovuus on vain rajana 😏

Paimenen ja metsänkävijän elämää

Tämä blogi on saanut alkunsa siitä, että kaksi intohimoista agilitaajaa päätti ottaa askeleen totisempaan suuntaan ja lähteä tavoittelemaan kohti unelmia koiraurheilukentillä. Minä Netta olen yrittänyt harrastaa tavoitteellisesti agilityä kääpiösnautseri Etnan kanssa ja myös hänen edesmenneen äitinsä Tatran kanssa. Johanna aloitti aikoinaan astetta haastavammin shiba Taikan kanssa ja nyt alla on kääpiöpinseri Tempo. Etna ja Tempo kisaavat kummatkin agilityn mini3-luokassa.

Ajattelimme Johannan kanssa kirjoitella tänne kokemuksiamme ja näkemyksiämme koirien kouluttamisesta ja yhdessä tekemisestä. Olemme kummatkin uudella polulla työ- ja metsästyslinjaisten ipanoidemme kanssa, joten kaikki on uutta ja ihmeellistä. Ehkä tämä on enemmän vertaistukea ja pohdintaa kuin ohjeita ja neuvontaa. Tavoitteena on jakaa kokemuksia niille, jotka ovat pohtineet rodun vaihtoa tai ovat päätyneet vastaavaan ratkaisuun kuin me.