Noutajapennun perustaidot - noutotyöskentelyn alkeet

Tolleriyhdistyksen nettisivuilla on heti etusivulla otsikko "Novascotiannoutaja - monipuolinen harrastuskoira". Monet harrastusmahdollisuudet ja kaikesta innostuva luonne olivat juuri niitä asioita, jotka minua tollerissa kiinnostivat. Tempon kanssa olen agilityn lisäksi harrastanut hieman näyttelyitä sekä tietysti lenkkeilyä ja kotijumppaa, mutta en oikeastaan mitään ohjattua. Flokin kanssa agilityn pohjatyöt on laitettu vireille jo pikkupentuna, mutta päätin panostaa ohjattujen koulutusten osalta ensimmäiseksi niihin asioihin, joiden kouluttamisesta koiralle minulla ei ole kokemusta. Etenkin noutajien rodunomaisten lajien kanssa olen kaivannut paljon apua. Pelkän luetun tiedon ja nettivideoiden perusteella minun on ollut vaikea muodostaa noutajan koulutamisesta minkäänlaista kokonaiskuvaa (saati pilkkoa isompia tavoitteita täsmällisiksi treeniaiheiksi). Olen saanut tukea sekä muilta tolleriharrastajilta että Flokin kasvattajalta, mutta olen myös investoinut satoja euroja sekä yksityis- että ryhmätreeneihin.

Tulevaisuuden tavoite, eli noutotreeniä maastossa

Alkuun tämäkin tuotti ongelmia, tässä daminpitoa usean kuukauden treenin tuloksena

Ensimmäinen noutopulma tuli eteen jo ensimmäisten viikkojen aikana, kun Floki oli meille kotiutunut. Koska perheessämme on pieniä lapsia, jouduimme välittömästi opettamaan luopumiskäskyn, ettei pentu repisi hoitopöydältä tipahtaneita vaippoja tai saisi legoukon käsiä nieluunsa. Näin jälkeen päin ajateltuna namipalkkaaminen luovuttamisesta olisi pitänyt yhdistää sallittujen asioiden kantamisesta palkkaamiseen. Floki nimittäin oppi huomaamatta, että palkka tulee, kun esineet sylkäisee suusta. Tästä seurasi perustavanlaatuinen pulma damitreeneihin: Floki ei poiminut tai ottanut kädestä tarjottua esinettä suuhun, jos nameja oli lähistöllä, edes taskussani poissa näkyviltä. Se saattoi napata kiinni damista, jos houkuttelin sitä liikuttelemalla damia saaliina poispäin, mutta saatuaan ensimmäisen vihjeen palkasta (oli se sitten naksautus tai kehu), tipahti dami suusta ja Floki jumiutui odottamaan namia. Koska lähtökohtaisesti damitreeni aloitetaan palkkaamalla koira esineen pitämisestä, olimme jumissa.

Olin ilmoittanut Flokin noutajapentujen peruskurssille Koirakoulu Kompassiin. Siellä saamani näkökulmien pohjalta aloin ratkoa noutopulmaa pohtimalla, kannattaako koiraa ylipäätään palkata noutamisesta namipalkalla. Peitsen vääntö namipalkkaamisen ja kehulla palkitsemisen välillä on esillä monissa nettikeskusteluissä, joissa aiheena on metsästyskoiran koulutus. Olin tutustunut hieman myös vietteihin pohjautuvaan palkkaukseen, josta etenkin toko-koirien koulutuksessa puhutaan. Ajatuksena on, että koiran koulutus pohjautuu sen luonnollisten viettien hyödyntämiseen (saalisvietti, ruoanhankintavietti, laumavietti, sukupuolivietti ja puolustusvietti). Riippuu harjoiteltavasta asiasta, mitä viettiä kannattaa treenin motivaattorina käyttää. Eri koirilla ja roduilla painottuvat eri vietit - noutajat ovat yleisesti ottaen melko ahneita, minkä takia niitä on helppo motivoida ruoalla. Freya on puolestaan erinomainen esimerkki koirasta, jonka ruoanhankintavietti ei yllä läheskään samalle tasolle kuin vietti saalistaa (paimentaa). Kovin syvälle viettikoulutuksen filosofiaan en paneutunut, sillä noutajalajien lisäksi myös toko on minulle vieras laji. Järkeilin kuitenkin, että kun Floki on pennusta asti osoittanut työskentelevänsä mielellään ihmisen kanssa ja innostuvan kehuista, on sillä ruoanhankintavietin lisäksi myös laumavietti suhteellisen vahva. Mielestäni tämä oli varteen otettava perustelu sille, että noutotreeniä tehtäisiin Flokin kanssa vain kehujen voimalla.

Olin keskustelufoorumeilta lukenut perusteluita niin metsästyskoiran nami- kuin kehupalkkauksenkin hyödyistä ja haitoista. Usein annettu perustelu namipalkkausta vastaan on, että noutaja on niin ahne, ettei se malta tehdä noutosuoritusta loppuun, kun tietää ruoan olevan tulossa. Namipalkattujen ja kehun noudosta palkaksi saavien noutajien erona pidetään monissa nettikeskusteluissa sitä, mikä koiraa ajaa työskentelemään: halu tehdä töitä omistajalleen (kehu) vai omaksi edukseen (nami). Etenkin metsästyslinjaisten labradorinnoutajien kouluttamiseen löytyy netistä runsaasti ohjeistusta, ja niissä lähes aina kehoitetaan välttämään namipalkkaa. Kehupalkkaa perustellaan monesti myös sillä, että noutaminen itsessään on noutajalle palkka. Toisaalta monet tolleri-ihmiset painottivat minulle nimenomaan namipalkkauksen ja naksuttimen käytön tärkeyttä, jotta noutotreeni pysyy tollerille mielekkäänä. Myös töiden kautta tuntemani koirankouluttaja totesi, ettei namipalkan tai naksuttimen käyttö voi mitenkään olla este noutamisen oppimiselle, jos naksutinta vain käytetään oikein. Olin hämmentynyt ristiriitaisista ohjeista, ja tuntui jopa ahdistavalta olla täysin muiden ihmisten kokemustiedon varassa. Päädyin pitäytymään pentukurssimme kouluttajan ohjeissa, hänhän meitä viikottain tapasi.

Kurssin kouluttajalta saimme ehdotuksesi ottaa noudon alkeistreeniin esineeksi kaninkarvapallon, joka innostaisi Flokia poimimaan pallon suuhunsa. Floki kiinnostuikin pallosta ja otti lattialta tai kädestäni suuhun pallon ilman kummempia houkutteluja. Kouluttajamme ohjeisti, että alkuun koira houkutellaan syliin esittelemään palloa ja vähitellen aletaan hetken sylittelyn jälkeen pyytää koira istumaan ja lopulta istuvalta koiralta otetaan pallo. Sain Flokin helposti houkuteltua luokseni pallo suussaan ja kehuin aluksi vain pallon pitämisestä. Samalla paijailin sitä päästä, jotta se tottuisi käsiini eikä kokisi niitä uhkaksi "saaliilleen". Vähitellen siirryimme luovutustreeniin, jossa kehuin palkaksi tai annoin luovutuksen jälkeen pallon Flokille takaisin suuhun. Mieltäni kaihersi kuitenkin, ettei muussa koulutuksessa niin hyvin toimivaa naksutinta saatu osaksi noutotreeniä. Välillä oli havaittavissa lisäksi, ettei kehu arjessa aina riittänytkään palkaksi, mikä sai minut huolestuneeksi noutokoulutuksen jatkon sujumisesta. Flokin noutokoulutuksen suunta muuttui, kun kävimme SmartDog-pentutestissä ja päädyimme sen jälkeen Katriina Tiiran yksityistunnille.

Katriina ei nykyään varsinaisesti pidä yksityiskoulutuksia, mutta lupautui pitämään Flokille noutotreenin. Katriinan mukaan nouto-ongelmat ovat turhaan niin yleisiä, sillä minkä tahansa koiran voi opettaa noutamaan, jos koiralle vain on olemassa jokin motivoiva palkka. Flokin kohdalla hän totesi, että on turhaa jättää naksutinta ja nameja käyttämättä, koska ne toimivat sille palkkausjärjestelmänä niin hyvin. Sen sijaan hän otti noudettavaksi esineeksi alkuun koiralle täysin neutraalin asian, mytyksi käärityn puutarhahanskan. Tätä Katriina perusteli sillä, ettei noutokoulutuksen alkuvaiheessa tarvitse keskittyä oikeaan suuotteeseen tai esineen retuuttamiseen, kun käytössä on jokin varsinaisen nome-koulutuksen kannalta yhdentekevä esine. Suurin ahaa-elämykseni yksärillä liittyi naksuttimen äänen merkitykseen koiralle. Tottakai tiesin jo etukäteen, että naksaus kertoo koiralle namipalkan tulevan pikapuolin. Katriina kuitenkin tähdensi, että naksaus merkitsee koiralle etenkin sitä, että suoritus on ohi. Tämän takia koira saa esimerkiksi tiputtaa damin naksauksen kuultuaan, jos naksutellan damin nostosta tai pitämisestä. En ollut tätä ymmärtänyt, vaan oletin, että koiran täytyy osata naksauksen jälkeen pitää dami suussaan, kunnes omistaja sen ottaa itselleen. Jälkikäteen ajateltuna ihan pöhkö ajatus, silloinhan treenin tavoitteena olisi vahvistaa luovuttamista ja palkka tulisi siitä.

Yksärillä tavoitteena oli päästä vahvistamaan koiraa siitä, että se osoittaa kiinnostusta noutoesinettä kohtaan. Alkuun koira palkattiin siitä, että se katsoi / haistoi hanskaa. Heti naksaus ja palkka. Flokin kohdalla totesimme, että palkka kannattaa heittää hieman kauemmas, jotta se pystyi namin syötyään palata esineen luokse, ja pääsin saman tien palkkaamaan uudestaan. Heti, kun Floki tarjosi esineen ottamista suuhun, nostettiin naksauttamisen kriteeriä, ja nami tuli ainoastaan suukosketuksesta esineeseen. Tämän jälkeen siis tassukosketukset esineeseen, haistelut tai päällä makaamiset jätettiin huomioimatta, ja tarvittaessa pidettiin taukoa (Floki saattoi maata minuuttitolkulla esineen päällä). Seuraava vaihe oli alkaa viivytellä naksauttamista, jolloin tavoitteena ei ollut enää pelkästään se, että Floki  poimii esineen vaan myös kasvattaa esineen suussa pitämisen kestoa. Kun koira hoksaa, että esinettä täytyy pitää suussa, kunnes annetaan lupa luovuttaa, voidaan alkaa lisätä häiriötä heiluttelemalla käsiä koiran pään ympärillä ja kuonon alla. Jos koira tiputtaa esineen, ei palkata, mutta seuraavalla toistolla täytyy kriteeriä madaltaa (esimerkiksi palkata koira pelkästä esineen poimimisesta).

Ohjeeksi kotitreeniin saimme, ettei nameja missään nimessä kuulu piilottaa treenin aikana, vaan ne pitää päinvastoin nostaa esille. "Kulhollinen nakkeja syliin ja sohvalle istumaan!" Katriina ohjeisti. Kun koira ymmärtää, mitä siltä vaaditaan, voi sitä vaatia suorittamaan tehtävä huolimatta esillä olevista nameista. Opin, että dameja tiputtelevien noutajien ongelma ei yleensä ole namipalkan käyttäminen, vaan se, ettei koirille ole muodostunut selvää käsitystä kriteeristä. Jos noutaminen on rakennettu systemaattisesti, koira oppii monien ennakkoluulojen vastaisesti palauttamaan nopeasti ja tarkasti, sillä se tietää, ettei namia tule ennen kuin dami on ohjaajan kädessä. Se ei omi riistaa, sillä se haluaa tyrkyttää sen ohjaajalle saadakseen palkkansa (toki palkan täytyy olla koiran näkökulmasta tarpeeksi motivoiva). Kotiläksyksi saimme poimimis- ja pitämistreeniä ensin sisätiloissa, sitten omalla kotipihalla ja tämän jälkeen ihan kaikissa muissakin paikoissa. Olen monesti törmännyt ohjeeseen siitä, että tollerien kanssa yleistäminen on tärkeää, ja tätä myös Katriina painotti. Sain neuvoksi vaihdella pitämisen kestoa: välillä palkka tulee muutamasta sekunnista, mutta välillä naksaus tulee vasta puolen minuutin jälkeen.

Yksityistunnista maksamani hinta on ollut tähän mennessä parhaimpia satsauksia Flokin koulutukseen. Kuudenkymmenen minuutin aikana sain hyvin moneen asiaan selvyyden. Pystyin kysymään ja kysymään uudelleen, kunnes ymmärsin vastauksen. Katriinan ajatusmaailma noutokoulutuksesta oli tarkasti jäsennelty, ja se oli kaltaiseni maalikonkin helppo käsittää. Tuntui helpottavalta viimein saada ohjenuora, jonka perusteella pystyin opettamaan noutamisen alkeita myös itsenäisesti kotona. Periaatteessa mitään uutta en oppinut, mutta jo tietämäni yksittäiset asiat yhdistyivät toisiinsa ja pystyin viimein muodostamaan jonkinlaisen kokonaiskuvan siitä, mitä olin tekemässä, miksi tein niin ja mihin pyrin koulutuksellani. Hyvin nopeasti pääsimme etenemään oikealla damilla treenaamiseen ja eteneminen oli vaivatonta. Oli mahtava tunne, että Floki oli viimein oppimassa taitoa, jonka piti olla noutajalle sisäsyntyinen, ja jonka opettamisessa oli ollut niin paljon sekaannuksia. Ehkä minusta kuitenkin olisi noutajan omistajaksi, ja saisin Flokin koulutettua taipparivalmiiksi!

Huolellisen poimimis- ja pitotreenin lopputulos: koira, joka tarjoaa yhtä sun toista tavaraa