Noutajapennun perustaidot - noutotyöskentely maastossa

Aiemmassa postauksessa kerroin kuoppaisesta alkutaipaleestani noudon peruskoulutuksen kanssa. Nimenomaan minun kuoppaisesta taipaleestani: noutokoulutuksen alun pulmat johtuivat omasta kokemattomuudestani, eivät Flokista. Kesän ja syksyn aikana Flokista on muotoutunut ihanan varma damityöskentelijä, kun olen itse oppinut opettamaan sitä.

Lyhyesti dameilla työskentelyn peruskoulutuksesta voisi todeta, että noutamisen opettamisessa kannattaa edetä takaperoisesti. Jo pieni pentu opetetaan luovuttamaan kantamansa esine omistajalle, sillä maastossa damin tai riistan palauttamiseen liittyvät ongelmat johtuvat usein siitä, ettei koira halua luopua saaliistaan. Tämän takia olisi tärkeää rakentaa koiraan luottamuksellinen yhteistyö ja vahvistaa noutoesineen luovuttamisen arvoa jo pikkupennulle. Kun koira luottaa omistajaansa ja se kokee saavansa luopumisesta aina riittävän palkan, sillä on kiire tuoda löytämänsä aarre omistajalle ihailtavaksi! Esineen luovuttamisen opettamisen jälkeen pentu opetetaan pitämään suussaan ojennettuja esineitä sekä poimimaan ja kantamaan niitä. Vasta, kun pentu osaa kantaa ja pitää esineitä suussaan myös häiriön alla ja luovuttaa aarteensa mielellään omistajalle, aloitetaan varsinaiset noudoille lähettämiset.

Halusin siirtyä ulos treenaamaan heti, kun damitreenit alkoivat sisällä sujua (Floki osasi poimia damin sekä pitää suussaan ojentamaani damia eikä häiriössäkään tiputtanut niitä ennen luopumiskäskyä). Ensimmäiset damitreenit ulkona olivat damin kantamista lenkeillä ja pitämistreenejä esim. kaupan parkkipaikalla. Lisäksi kävimme kimppatreeneissä katsomassa Flokin enojen noutoharjoituksia maastossa, mutta Flokille nämä treenit olivat lähinnä rauhoittumisen harjoittelua. Ensimmäinen varsinainen koulutus, johon Flokikin pääsi osallistumaan oli huhtikuinen Kati Tuomisen nome-koulutus, jonka Flokin kasvattaja organisoi kasvateilleen.

Vauhdikas ensimmäinen palautus ja ei-niin-tyylikäs luovutus

Seuraavat luovutukset sujuivat jo mallikkaammin

Flokille huhtikuun koulutus oli ensimmäinen kerta, jolloin se harjoitteli dameilla maastossa. Teimme muistinoutoja, joissa dami viedään yhdessä koiran kanssa piiloon, palataan lähetyspaikalle ja lähetetään koira hakemaan dami. Treenasimme pellolla, joten alusta oli ensikertalaisellekin helppo. Veimme damin ensin parinkymmenen metrin päähän, seuraavilla toistoilla jo tuplamatkan. Floki ei ihmetellyt vieraita dameja, vaan käsitteli niitä hienosti. Kati neuvoi, että tollerin kanssa on hyvä tietoisesti harjoitella isompien ja painavampien damien kantamista jo nuorena, jotta pienehkö noutaja oppii käsittelemään puolikiloista damia isompaakin saalista. Tämän lisäksi muistinoutojen treenaaminen omineni tuntui idioottivarmalta. Taippareissa ei tehdä muistinoutoa, joten järkeilin, etten voisi sössiä minkään kovin keskeisen taidon opettamista. Kotona epävarmuus kyvyistäni jatkaa damitreenejä itsenäisesti kuitenkin heräsi ja päätin varata meille toisenkin koulutuksen.

Kävimme toukokuussa treenaamassa yksäritunnilla Wilma Levonmaan kanssa, joka oli ollut kouluttajanamme Koirakoulu Kompassin noutajapentukurssilla. Wilma ehdotti, että treenin aluksi Flokin saisi vapaasti juosta metsäalueella, johon oli piilotettu dameja (ikään kuin olisimme lenkillä). Näin teimme, ja nopeasti kävi ilmi, ettei Floki oikein vielä hoksannut käyttää nenäänsä ja etsiä hajuja, vaan se enemmänkin juoksenteli kevättä rinnassa pitkin mättäitä. Annoimme Flokille omalla liikkumisellamme vihjettä, mihin suuntaan kannattaisi edetä, ja pian Floki löysikin ensimmäisen damin. Floki nosti damin hienosti ja palautti pienen kaarratuksen jälkeen  sen käteeni. Koska tavoitteena olisi, että noutaja työskentelee metsässä innokkaasti, mutta hajujen etsimiseen keskittyen, tehtiin Flokille pientä motivointia seuraavan damin hakemiseen. Otin Flokin kiinni ja jäimme yhdessä katsomaan, kun Wilma vei damin pidemmälle metsään. Floki työskenteli irti päästyään jo selvästi enemmän nenällään, mutta heti hukattuaan hajujäljen, se juoksi meiltä kysymään apua ja tukea. Lopulta dami löytyi ja Floki palautti sen jälleen hienosti käteeni. Teimme vielä toisen samanlaisen damijäljen, minkä jälkeen Floki olikin aivan puhki. Nenätyö on koiralle todella uuvuttavaa!

Kotiläksyksi tuli nenänkäytön vahvistaminen metsään piilotettujen namirasioiden avulla. Tarkoitus oli herätellä Flokia liikkumaan metsässä "nenä auki", sillä jotain ihanaa voi tulla milloin vain eteen. Tein alkuun kipoille johtavia hajujälkiä vetämällä maata pitkin sukkaa, jonka olin täyttänyt turvotetulla nappulalla. Jo parin treenin perusteella Floki oppi yhdistämään tietyt varusteet namikuppien etsimiseen, ja se lähti metsään enemmän haistellen kuin päättömästi säntäillen. Aluksi liikuin Flokin mukana, mutta kun se hoksasi treenien idean, jäin vähän kauemmas (lopulta paikoilleni seisomaan lähetyspaikalle). Totesin myös muutaman treenikerran jälkeen, ettei kipoille tarvinnut vetää jälkiä, etenkään, kun Flokin lähetti tuulen alapuolelta kipoille.

Namikippojen hakemisen ohessa uskaltauduin tekemään myös damihakua. Wilman vinkistä olin hajustanut damit pitämällä niitä pari päivää samassa muovipussissa kaninkarvojen kanssa. Metsässä tein damilla muutamia kymmeniä metrejä pitkän jäljen huiskimalla damilla varvikkoa ja jätin damin jäljen päähän. Katin nome-treenissä olin oppinut myös, että kannattaa hajustaa kunnolla sen mättään ympäristö, jonne dami jätetään. Ennen damin jättämistä huidoin siis sillä myös ympäröiviä puskia ja varpuja. Aina Floki ei tosin systemaattisesti seurannut tekemiäni jälkiä, vaan löysi damin esimerkiksi kaartamalla täysin toista reittiä sen luo. Namikippotreenin tuoma sinnikkyys näkyi myös damien haussa. Floki jaksoi tehdä hakua ja vieläpä melko itsenäisesti. Se ei käynyt kuin muutamia kertoja luonani hakemassa apua eli itseluottamus omiin taitoihin kasvoi vähitellen.

Rauhoittumisharjoitukset alkoivat kantaa hedelmää - Flokin pystyi alkukesästä jättämään kiinni odottamaan damien piilottamisen ajaksi.

Kesän aikana teimme damitreeniä sään salliessa, sillä kuumat hellekelit rajoittivat treenaamista melkoisesti. Teimme treenejä sekä tavallisilla dameilla että siipidameilla (dami, johon on kiinnitetty linnun siipi / siivet). Siipidameja en kuitenkaan piilottanut samaan treeniin tavallisten damien kanssa, ettei Floki oppisi valikoimaan, mitkä damit ovat arvokkaampia. Damien piilottamisen tein hieman vaihdellen. Välillä Floki oli näköetäisyydellä, jolloin piilottamisen katselu motivoi sitä lähtemään hakutyöhön (näkömotivointia käytin usein, kun olin uudessa paikassa tai vein damin pidemmälle kuin aiemmin). Kati Tuominen vinkkasi kevään koulutuksessa, että motivointia voi olla myös kuulon perusteella eli koira jätetään piiloon, mutta se kuulee damien viemisen. Saatoin myös viedä muutaman damin etukäteen ja viimeisen damin yhdessä Flokin kanssa. Tällöin tuon damin noutaminen oli muistinouto, jonka tarkoituksena oli myös vahvistaa Flokin itseluottamusta irrota hakutyöhön ("tuolla on varmasti jotakin"). Syksyn myötä aloitimme hakutyöskentelyn harjoittelua damien ja siipidamien lisäksi myös riistalla. Sekä haku- että jälkityöskentelystä riistalla on tulossa omat postauksensa myöhemmin :)

Noutajapennun perustaidot - riistalla työskentely

Noutajien rodunomaisten lajien harjoitteluun liittyy vahvasti riistatyöskentely. Tämä tarkoittaa, että pennusta asti koiralle "näytetään riistaa" eli se pääsee tutustumaan kuolleisiin eläimiin (useimmiten lintuihin). Tavoitteena varhaisessa riistan käsittelyn harjoittelemisessa on, että pentu tottuu kantamaan kaikenlaista riistaa. Useimmiten ns. roskalinnut eli lokit ja varikset ovat koiralle epämieluisempia kuin arvolinnut, kuten fasaanit ja vesilinnut. Tästä syystä pentujen riistatreenit tehdään tyypillisesti variksilla. Itselleni riistan näyttäminen on noutajalajeihin liittyvä välttämätön pakko, ja riistan käsittely tuntui varsinkin ensimmäisillä kerroilla puistattavalta. En varsinaisesti pidä linnuista edes elävänä, saati sitten raatoina. Tuntuu järjettömältä pitää muutaman kerran pakastettua ja uudelleen sulatettua varista suurena aarteena, kun koira sen tuo esiteltäväksi! Riistalla tehtävät treenit ovat siis olleet yhtälailla kuolleen linnun käsittelyharjoituksia minulle kuin Flokille.

Floki kantaa riistaa (Kuva: Katja Stoltzenberg)

Floki on aloittanut riistaan tutustumisen jo kasvattajan luona. Siellä koko pentue sai haistella ja vähän maistellakin linnunsiipiä, ja myöhemmin harjoitella kokonaisen linnun kantamista ulkona. Kotona jatkoimme riistaan tutustumista joka toinen viikko, jotta risita pysyisi mielenkiintoisena. Alkuun tavoitteena oli vain ja ainoastaan saada pentu pysymään innostuneena riistasta. Kaikki kiinnostus variksenraatoa kohtaan oli kehujen arvoista.

Floki 3kk kantaa varista (Kuva: Heidi Laaksonen)

Riistatreenejä ei kovin extempore-tyylillä pysty tekemään, sillä variksen sulamiseen menee noin vuorokausi. Etenkin pennun kanssa harjoitellessa täytyy variksen olla kokonaan sulanut, jotta siihen on helpompi tarttua. Käytännössä teimme ensimmäiset treenit niin, että Floki oli hihnassa, ja hain autotallista variksen. Innostin Flokia höpöttämällä, miten hieno aarre minulla on ja pitelin varista sen ulottumattomissa, mikä luonnollisesti sai pennun uteliaisuuden heräämään. Laskin variksen Flokin ulottuville ja aloin liikutella sitä poispäin saadakseni Flokin saalistamaan lintua. Tämä usein saikin Flokin nappaamaan kiinni variksesta, minkä jälkeen lähdimme ripeästi hölkkäämään, sillä pysähtyessään Floki pudotti linnun ja alkoi nyhtää siltä höyheniä. Kiersimme muutaman kierroksen pihaa, minkä jälkeen otin linnun vähäeleisesti pois Flokilta ja annoin sille namia. Lopuksi vein linnun hieman kiusoitellen takaisin autotalliin, jotta Floki jäisi hieman hinkumaan riistan perään. Riistan käsittelyn osalta on tavoitteena, että koira kantaa lintua syvällä suussaan ja mieluiten niin, että suuote on linnun rintakehästä. Tällä tavalla pienikin pentu pystyy kantamaan kokonaista varista; siivestä tai päästä roikottamalla pentu kompastuu saaliiseensa. Jotta pentu saisi hyvän otteen variksesta, on lintua hyvä pidellä "paketissa" kädessä niin, että molemmat siivet ja jalat ovat kämmeneen suljettuina. Tällöin pentu melko luonnostaan tarttuu linnun torsoon.

Flokin kohdalla omatoimiset treenit pysyivät melko pitkään pelkkänä kantamisena, sillä ongelmat noudon alkeiden opettamisessa rajoittivat varsinaisten riistatreenien aloittamista. Teimme välillä treenejä niin, että heitin Flokille linnun jonkin matkan päähän, ja sitten ryntäsimme yhdessä hakemaan sitä. Näissä treeneissä Floki melko hyvin poimi riistan mukaansa maasta, mutta ote ei aina ollut yhtä hyvä kuin silloin, jos se sai saalistaa linnun kädestäni. Parhaat treenit saimme, kun Flokin veli kävi luonamme kylässä, ja Floki joutui ensin sivusta seuraamaan riistaintoisen Jukun suoritusta. Selvästi kateus oli toimiva motivaattori! Saimme kuitenkin monelta eri taholta neuvoksi pitäytyä mieluummin kantamisessa kuin lähteä vaikeuttamaan riistatyöskentelyä, kun noudon alkeet ovat vielä damillakin kesken.

Saimme vinkin kokeilla kantamisen lisäksi myös välinoutoja. Treenissä avustaja pitelee koiraa kiinni, omistaja lähtee liikkeelle riista sylissään ja tiputtaa sen kesken matkaa. Kun avustaja päästää koiran irti, se sinkoaa riistalle ja tuo sen omistajalle, joka on mieluusti edelleen liikkeessä. Käytimme apuna takapihamme paksua lumihankea, johon teimme lumikourun, joka suorastaan pakotti Flokin jatkamaan luokseni riistan kanssa. Välinoutotreenit onnistuivatkin todella hyvin! Floki poimi riistan maasta empimättä ja yleensä myös hyvällä otteella.

Yritin pitää riistatreenejä monipuolisina myös tekemällä kantamisharjoituksia vieraissa paikoissa. Flokin enon kanssa treenatessamme saimme harjoitella variksen lisäksi myös heinäsorsalla. Se on joillekin varikseen tottuneille nuorille koirille haastava, sillä se on koiralle "roskalintua" mieluisampi saalis. Kantaminen sujui kuitenkin hienosti ja Floki poimi sorsan mukaansa myös maasta! Tässä taisi jälleen kateudella olla oma osansa motivoinnissa, sillä Floki harjoitteli ensin passiivisuutta odottamalla vieressä Juju-enon noutaessa sorsaa metsästä 😉

Floki 6kk kantaa sorsaa

Yritin muutamaan otteeseen omatoimisesti siirtää riistatyöskentelyä maastoon. Teimme tutuissa paikoissa muistinoutoja (riista viedään yhdessä koiran kanssa piiloon, palataan lähtöpaikkaan ja lähetetään koira hakemaan). Näissä ongelmaksi muodostui, etten uskaltanut viedä riistaa kovin kauas, koska emme olleet saaneet dameillakaan palauttamista vielä kuntoon. Tuntui absurdilta vaatia koiralta riistalla asiaa, joka ei vähempiarvoisellakaan saaliilla onnistunut. Kokeilin myös jättää variksen metsään polulle, josta Flokin kanssa lenkillä yhdessä löysimme sen. Näissä tilanteissa ongelmaksi muodostui, ettei Floki poiminut riistaa suuhunsa, vaan jouduin lopulta innostamaan sitä leikityttämällä Flokia variksella. Tuntui turhalta tehdä tällaista harjoitusta, koska koiran pitäisi ilman käskyä nostaa löytämänsä riista maasta ja lähteä kantamaan sitä. Pitäydyimme  siis kantamisessa, mikä oli varmasti aloittelevalle noutajan omistajalle oikea päätös! Kerron myöhemmin riistatyöskentelyn siirtämisestä maastoon (kokeneiden kouluttajien antamien neuvojen avulla).