Tieto on kullanarvoista (niin hyvässä kuin pahassa) - luustokuvauksen tulokset tulivat

Omaehtoista tukirangan venyttelyä

Freyan ja Flokin kanssa on aloitettu agilityharrastaminen täysin eri näkökulmasta kuin aiempien snautseri-pinserikoiriemme. Tatran, Etnan ja Tempon kanssa pulmat koiran fysiikkaan liittyen olivat osittain koirien rodunomaisesta  rakenteesta johtuvia, osittain oman tietämättömyyden aiheuttamia ja osittain puhtaasti huonon tuurinkin syytä. Flokin ja Freyan kanssa halusimme ottaa opiksi aiemmasta jo pelkästään siitä syystä, että kummankin koiran oletettiin kasvavan maksikokoiseksi eli agilityn aiheuttama rasitus kropalle on hyppykorkeuksien ja suoritusnopeuden takia kova. Agilityharrastuksen lähtökohtana on meillä ollut koiran kasvun turvaaminen ja kropan kestävä kuormittaminen. Olemme halunneet odottaa luustokuvauksen tuloksia ennen lajiharjoittelun fyysisen vaatimustason nostamista. Tämä on antanut myös aikaa kehittää koiran kanssa leikkimisen taitojamme, koirien oppimaan oppimisen taitoja sekä muita pohjataitoja itsevarmaan ratasuoritukseen.

Luustokuvauksen avulla halusimme tietoa Flokin ja Freyan kyynäristä (agility rasittaa erittäin paljon koiran etuosaa), lonkista (nivelrikon riski on sitä suurempi, mitä enemmän lonkkien rakenteessa on toivomisen varaa) sekä selästä (koiran selkäranka altistuu agilityssa jatkuvalle kuormitukselle). Lisäksi bordercollieilla esiintyvän osteokondroosin (puhekielisesti OCD) vuoksi Freyan olkien kuvaustulos oli ensiarvoisen tärkeä.

Pitkän ajomatkan jälkeen höyryt pihalle ennen päiväkännejä

Etenkin selkä- ja lonkkakuvien luotettavan lausumisen kannalta on tärkeää, että kuvaavalla eläinlääkärillä on taito asetella koira kuvien ottamista varten. Joululomalla oli aikaa lähteä pidemmällekin roadtripille, joten olimme varanneet ajan kokeneelle luustokuvaajalle Kari Ventelälle.  Tiesimme myös, että Ventelältä saa asiantuntevat suulliset kommentit kuvista paikan päällä. Sanallisella palautteella on paljon arvoa, sillä pelkkä jalostustietokantaan ilmestyvä lausuntotuloksen kirjain- / numeroyhdistelmä voi pitää sisällään monenlaista. Esimerkiksi lonkkanivelen lausuntokirjaimeen voi sisältyä joko toivotusta poikkeavaa lonkkamaljan / reisiluun muotoa tai havainto nivelrikosta tai molempia.

Freyan vuoro oli ensin, ja rauhoitteen saatuaan se nukahti nopeasti kuvia varten. Kuvaus asetteluinen kesti jonkun aikaa, mikä antoi mahdollisuuden Netalle vielä viime hetken panikointiin siitä, mitä kaikkia rakennepoikkeamia kuvista voikaan selvitä. Huolet olivat kuitenkin turhia, sillä Freyan luustossa kaikki oli priimaa! Niin olat, lonkat, kyynärät kuin selkäkin kuvattiin terveeksi. Olkakuvauksen tulos jäi epäviralliseksi, koska Kennelliitto ei niitä lausu toistaiseksi, mutta muiden kuvien viralliset lausuntotulokset näkyvät alla. Upea harrastuskaveri niin sisältä kuin ulkoa siis 💜

Mustaa valkoisella - terve tyttö 😊

Flokin tuloksissa ehdoton kohokohta olivat puhtaat kyynärät, niistä myös virallinen lausuntotulos 0/0 eli ei muutoksia kyynärnivelissä. Olisin tietenkin toivonut Flokillekin lonkkien osalta terveen papereita, mutta lonkkakuvauksen tulos oli Flokille C/C. Positiivista on, että lonkkanivelet ovat keskenään symmetriset eikä nivelrikon merkkejä ole kuvissa näkyvissä. Ventelä totesi kuvia katsoessamme, että lonkkamaljat ovat matalat, mutta reisiluiden päät näyttäisivät istuvan maljassa melko tiiviisti.

Flokin kyynärät 0/0

Flokin lonkat C/C

Suurin harmistus luustokuvien osalta oli Flokin lannerangasta löytynyt välimuotoinen nikama. Kennelliitosta lausunto selän osalta VA0 (ei muutoksia nikamissa) ja LTV2 (symmetrinen välimuotoinen lanne-ristinikama). Olin hieman pelännyt, että lanne-ristinikamissa voi olla jotain häikkää, sillä Flokin puoliveli sai vastikään LTV3-diagnoosin. Tästä syystä olin jonkin verran ottanut etukäteen selvää, mitä välimuotoinen lanne-ristinikama -lausunto tarkoittaa. Onneksi olin, sillä nyt pystyin sisäistämään edes osan siitä, mitä Ventelä kertoi selkäkuvia tutkiessaan.

Flokin lannerangan sivukuva (ylh.) sekä ylhäältäpäin otettu lonkkakuva (alh.)

LTV on lyhenne sanoista lumbosacral transitional vertebra eli välimuotoinen lanne-ristinikama (tietoa lanne-ristinikamamuutosten luokittelusta Kennelliiton ohjeisuksessa). Flokin kohdalla välimuotoinen nikama on viimeinen lannenikama L7, joka on muuntunut osittain ristinikaman kaltaiseksi. Lannerangan sivukuvasta näkyy kuusi normaalia lannenikamaa sekä L7, joka on liittynyt ristinikamien porukkaan. Lääketieteellinen termi tälle on sakralisaatio ("ristinikamoituminen").

Siinä, missä Freyan lonkkakuvassa lanne-ristinikama-alue näytti siistiltä, huomasin jo ennen Ventelän kommentteja Flokin kuvassa olevan jotain hässäkkää. Flokin lonkkakuvaan on punaisilla nuolilla merkitty LTV2-lausunnon aiheuttavat muutokset. Näiden poikkihaarakkeiden kuuluisi olla samanlaiset kuin ylemmässä lannenikamassa. Ventelä totesi muutosten olevan jonkin verran epäsymmetrisia ja epäili, että toinen puoli voi mahdollisesti olla luutunut kiinni lantion suoliluuhun. Tämän perusteella olin jo varautunut, että Flokille tulee  LTV3-diagnoosi (epäsymmetrinen välimuotoinen lanne-ristinikama) kuten puoliveljelleen.

Selkäkuvat Kennelliitossa lausunut eläinlääketieteen tohtori Anu Lappalainen totesi kuitenkin epäsymmetrian olevan hyvin lievää, joten virallinen lausunto on tuo LTV2. Lappalainen myös arveli, etteivät epämuodostuneet L7-nikaman poikkihaarakkeet ole kiinni suoliluussa, kun tiedustelin häneltä tulkintaa toispuoleisesta kiinniluutumisesta. L7-nikaman perässä sijaitsevat ristinikamat näyttävät olevan symmetrisesti kiinnittyneet suoliluuhun, joten oletettavasti ainoa varsinainen rakennemuutos lannerangan alueella on noiden L7:n  poikkihaarakkeiden poikkeava ulkomuoto. Röntgenkuvasta on kuitenkin mahdotonta nähdä poikkihaarakkeiden todellista ulkonäköä tai niiden luutumista suoliluuhun / irrallaan möllöttämistä. Tätä varten Flokille täytyisi tehdä TT-kuvaus (joka mielestäni tuntuu liioittelulta tässä vaiheessa).

Flokin selkälausuntoon suhtautumista hankaloittaa se, ettei pitkäaikaista kliinistä kokemusta nikamamuutoksista ja niiden aiheuttamista ongelmista vielä ole. Tämän hetkinen Kennelliiton suositus ei sulje LTV-diagnoosin saaneita koiria kokonaan jalostuksestakaan, vaikka yhdistelmän toisen osapuolen ohjeistetaan olevan terveeksi kuvattu. Lanne-ristinikamamuutokset ovat kuitenkin eittämättä terveyden kannalta huomionarvoinen seikka. Lanne-ristinikaman rakennemuutosten on todettu olevan yhteydessä niin spondyloosiin kuin lanne-ristiluuliitoksen alueen rappeutumiseenkin. Lisäksi epäsymmetrinen nikamamuutos / toispuoleinen lannenikaman suoliluuhun kiinni luutuminen voi aiheuttaa nivelrikkoa toiseen lonkkaniveleen, kun lonkat rasittuvat epätasaisesti. Flokin kohdalla ilmaan jäi kysymys, kuinka epäsymmetrinen L7-nikama on, joten minua jäi vaivaamaan, onko lantion vinoutuminen ja toispuoleinen lonkan nivelrikko todennäköistä. Asiaa tiedustellessani Lappalainen kuitenkin painotti luuston muiden rakenteiden symmetriaa sekä ristinikama-suoliluuliitoksessa että vasemman ja oikean lonkan välillä. Jäin itse sille mielelle, ettei nivelrikon syntymiselle L7-nikaman välimuotoisuuden vuoksi ole suurta riskiä (toki C-lonkkien nivelrikon riski on muutoin kohonnut).

Freyan osalta luustokuvaus tiputti taakan Netan olkapäiltä. Agilityharrastusta voi huoletta jatkaa, ja kropan puolesta vaatimustasoa, hyppykorkeuksia ja vähitellen tavoitteitakin voi alkaa hilata ylöspäin. Myös Flokin kanssa on tarkoitus jatkaa agilityn parissa, mutta LTV-diagnoosi yhdistettynä C-lonkkiin aiheuttaa pohdintoja. Mikäli selän lausuntotulos olisi ollut yksiselitteisesti puhdas, eivät C:ksi kuvatut lonkat olisi olleet harrastamisen este. Toisaalta symmetriset muutokset lannenikaman poikkihaarakkeissa eivät yksistään olisi saaneet harkitsemaan lajivalintaa uudelleen. Nyt on kuitenkin edessä tuumailua. Onko agility edelleen ykköslaji vai nouseeko jokin toinen laji ensisijaiseksi? Voiko agilitya treenata säännöllisesti ja tavoitteellisesti, jos kiinnitän erityistä huomiota Flokin lihaskuntoon, -huoltoon sekä kropankäytön seuraamiseen? Kannattaako agilitya jatkaa ollenkaan, jos treenaamiselle on väistämättä asetettava rajoitteita enemmän kuin terveen koiran kanssa? Onneksi meillä on hoitokontakti fyssarille sekä Vapun hyppytekniikkayksäreitä varattu keväälle, joten ammatilaisten näkemystä on tiedossa oman pohdinnan tueksi.

Juoksukontaktien rakentaminen - mattofokus

Tämä on ollut yksi suurin kysymysmerkki, jota olen Freyan kanssa pohtinut: juoksukontaktit vai pysäytykset. Enkä suinkaan ole ainoa, joka tällä aiheella päätänsä vaivaa. Mielestäni hyvät pysäytykset eivät merkittävästi hidasta radalla, ja lisäksi osaan opettaa ne todella hyvin koiralle. Pysäytyskontakteilla saa itselleen aikaa radalla, ja kun koira osaa ne hyvin, ne ovat erittäin varmat ja siistit. Pysäytyskontakteissa on siis puolensa. Suurin ongelma pysäytyksissä on mielestäni fyysinen kuormitus. On se todella raskasta kropan etuosalle, kun koira pysähtyy täydestä vauhdista etupainoisesti.

Juoksukontakteissa koiran vauhti pysyy samana ja hän voi suorittaa kontaktin luonnollisemmin, eikä etuosaan synny vastaavaa iskuvoimaa. Tosin juoksukontaktien opettaminen on täysin uusi ja vieras asia minulle. Juoksukontaktit olivat minulle pitkään jonkinlainen mystinen myytti, jolla koira saadaan (jos saadaan) juoksemaan kontaktit ilman virhettä. Tätä ajatusta tuki myös oma kokemukseni siitä, että suurimmalla osalla tutuista koirista kontaktivirheet ovat kasvaneet juoksukontakteihin siirtymisen myötä. Osalla näistä koirista ei toisaalta ole systemaattisesti aloitettu kontaktisuoritusten uudelleen rakentamista, vaan juoksukontakteihin on siirrytty "lennosta". Oma järki sanoo kuitenkin, että täytyyhän koiran voida opettaa suorittamaan kontaktit juoksemalla. Kysymys kuuluukin, että miten?

Olimme lueskelleet juoksareiden rakentamisesta netistä ja keskustelleet seurakavereiden kanssa heidän näkemyksistään. Myös Silvia Trkmanin juoksarimetodiin tutustuimme videoita katsomalla (aiheesta löytyy sekä dvd että runsaasti materiaali netistä). Juoksareiden opettaminen tuntui kuitenkin edelleen sekavalta ja eri menetelmät hämmentäviltä. Onneksi meille tarjoutui mahdollisuus osallistua juoksutekniikkaluennolle, jonka treeniryhmällemme piti Tiina Heinonen. Lisäksi Johanna kävi kuuntelemassa Senni Huotarin luennon hänen tavastaan opettaa juoksukontaktit.

Yhteistä molempien kouluttajien esittelemille tavoille oli, että koiralle opetetaan mattofokus. Koira opetetaan hakemaan takajalkaosumia matolle, ja lopulta käytös siirretään maton avulla kontaktiesteelle.  Tällä tavalla esimerkiksi Isabelle Emanuelsson-Orenius ja Iida Vakkuri kouluttavat juoksukontakteja, Silvia Trkamanin metodissa puolestaan haetaan alusta asti vauhdikasta laukkaa puomille. Senni korosti omalla luennollaan, että juoksukontaktien harjoittelun lähtökohta on koiran kehonhallinta ja tietoisuus omasta takapäästään. Vaikka alkuun voi mattofokusta harjoitellessa palkata myös etutassuosumista, on onnistuneen juoksariopetuksen vaatimuksena, että koira ymmärtää koskea nimenomaan takajaloilla mattoa. Syy takatassuosumien vaatimiselle on, että se on kokonaista kontaktia juostessa koiran laukan kannalta ergonomisin suoritustapa. Takapään hahmottamiseen hyviä harjoiteltavia temppuja ovat peruuttaminen ja esim. laatikkoon astuminen takajaloilla.

Treenissä käytettävä matto on noin puolet puomin kontaktialueesta eli 30X50 cm. Koira saa palkan kun hän hakee takajalat matolle. Aluksi voi käyttää apuna klikkeriä, jotta saa merkattua koiralle oikean kriteerin. Harjoittelussa on erittäin hyödyllistä käyttää palkkaukseen namimaattia (yleisimmin käytetty lienee Treat&Train-laite). Namimaatti siirtää koiran huomion pois ohjaajasta, sillä koiran saa palkattua toiminnasta ollen itse passiivinen. Koiralle jää aikaa tehdä ajatustyö. Lisäksi koiran fokus on alusta asti eteen ja alas, mikä on turvallisen kontaktisuorituksen lähtökohta.

Tästä se nyt lähtee siis! Tavoitteena meillä on kirjoitella juoksukontaktien opettamisen vaiheista erillisiä postauksia vähän päiväkirjamaiseen tapaan. Tässä vaiheessa mattofokusta harjoitellaan monta kertaa päivässä. Alla on videot Freyan ja Flokin ensimmäisistä mattotreeneistä. Olin aloittanut Freyan kanssa jo aikaa sitten jumppatyynyllä etu- ja takatassujen käyttöä, joten nyt meillä on tavoitteena siirtää tämä toiminta matolle. Floki tarjosi jo ennen mattotreenin aloittamista temppuna mielellään tassukosketuksia, joten ensimmäisellä treenikerralla Johanna pystyi jo aloittamaan matolle lähettämistä.

Vireen hallinta

Tämä teksti ei olisi tullut mieleenkään Etnan kanssa treenatessa, sillä hänelle tarvitsi opettaa vireeseen liittyen vain yhtä asiaa, joka oli vireen nostatus. Sitä olemmekin rakentaneet kuin Iisakille kirkkoa. Johannalla ja Tempolla vireeseen liittyvät haasteet ovat aika samansuuntaisia. Tempo on aivan pikkupennusta asti treenannut agilitya, mikä on todennäköisesti ollut avainasemassa lajiin syttymisen kannalta. Tempo on kuitenkin niin pehmeä, että kierroksia on haastavissa treeneissä / kisatilanteissa pitänyt tietoisesti yrittää nostaa, etteivät mahdolliset epäonnistumiset vie itseluottamusta täysin. Sekä Etna että Tempo ottavat vastaan ainoastaan namipalkkaa, mikä on asettanut omat haasteensa vireen nostatukselle. Kun Johannan kanssa mietimme, mistä kaikki lajitreeni oikein lähtee, oli vireenhallinta (ja lelupalkkaukseen opettaminen sen tueksi) ehdottomasti listamme kärkipäässä.

Floki ja Freya ovat keskenään hyvin erilaisia, minkä takia vireenhallintaa ja palkkaamista on harjoiteltu niiden kanssa eri lähtökohdista. Freya on erittäin kiihkeä, joten hänen kohdalla on erityisen tärkeää keskittyä viretilan laskemiseen. Freya on luontaisesti lähtenyt leluleikkiin mukaan, eikä lelupalkkaukselle ole sen kummemmin tarvinnut rakentaa arvoa. Floki puolestaan oli etenkin pentuna tollereille tyypillisesti melkoinen kiljukaula, minkä takia minkäänlaisen treeneissä käymisen kannalta oli pakko aloittaa harjoittelu rauhoittumisen ja ohjaajafokuksen vahvistamisesta. Päinvastoin kuin Freyalle, on Flokille nami ollut ykkösjuttu, ja lelulla palkkaaminen on pitänyt systemaattisesti opetella. Johanna on kertonut tässä keväisessä blogitekstissä tarkemmin rauhoittumisen harjoittelusta pennun kanssa.

Namipalkattavan koiran jälkeen on mahtavaa, kun saa ensimmäisen lelupalkattavan koiran. Niinpä minäkin olen iloisesti leikkinyt koirani kanssa, tosin jossain määrin väärin ja epäloogisesti, mutta leikkinyt kuitenkin. Olen tyrkännyt lelun naamaan kuten namin, eli olen vienyt lelun suoraan kuonon eteen "saalistettavaksi". Tämä on tarkemmin ajateltuna ollut koiralle täysin epäloogista. Eihän kukaan saalista omalla lautasella jo olevaa pihviä. Vapun hyppytekniikkayksäriltä saimmekin läksyksi hyppysarjojen sijaan oikeanlaisen leikin harjoittelun! Oman liikkeen muuttaminen palkkauksessa on ollutkin suhteellisen vaikeaa. Etenkin, kun yritän ohitustilanteessa saalistuttaa lelulla oikein, niin lähestyn poikkeuksetta koiraa lelulla, vaikka pitäisi tehdä juuri toisin päin. Myös lelun ja namin yhdistäminen on yllättävän vaikeaa, varsinkin kun Freya ei koe namia niin mieluisaksi palkaksi.

Flokille lelupalkkausta lähdettiin harjoittelemaan pikkupentuna kotioloissa leikkimisen kautta. Floki leikki (kuten suurin osa pennuista) mielellään leluilla, mutta leikkihetket omistajan kanssa oli aluksi pidettävä hyvin lyhyinä ja häiriöt minimissään. Pääpaino oli vetoleikeissä, sillä pallon heittely on paitsi stressaavaa myös noutokoulutuksen kannalta sekoittavaa. Vetoleikeissä on pennun kanssa tärkeää, että leikkiminen tapahtuu pennun tasolla, jolloin vetoliike tapahtuu vaakasuorassa pennusta poispäin. Koiran roikottaminen lelussa ylöspäin on kehittymässä olevalle rakenteelle hyvin haitallista. Myös liian äkkinäisiä ja repiviä liikkeitä täytyy välttää. Osalle noutajanomistajista vetoleikit ovat punainen vaate, koska noutajan tulisi rodunomaisessa työssään noutaa riista sitä vahingoittamatta eli ravistelut ja repimiset ovat täysin poissuljettua. Itse kuitenkin koen, että koira ymmärtää eron agilityhallilla retuutettavan narulelun ja maastosta noudettavan variksen välillä, joten en ole vetoleikkejä missään vaiheessa suunnitellut välttäväni.

On reilua, että pennulle opetetaan leikin säännöt: milloin pitää irroittaa, milloin saa hyökätä leluun kiinni, milloin leikki loppuu. Vapun pentukurssilla teimme paljon tähän liittyviä harjoitteita. Lähtökohtana on, että ohjaaja heittäytyy pennun kanssa leikkiin täysillä. Minuutin leikkituokion jälkeen pitäisi ohjaajalla olla hiki! Koiraa innostetaan tarttumaan leluun vetämällä sitä poispäin nopein liikkein. Kun koira on tarttuu leluun ja leikkii, on seuraavaksi vuorossa irroittamisesta palkkaaminen (tämä ei Flokin kanssa ollut ongelma, koska namit ovat niin hyviä). Kun irrotaminen lelusta onnistuu vihjesanalla, voidaan koira namin sijaan palkata leikin jatkumisella. Eli leikki - luopumiskäsky - uusi leikki - luopumiskäsky jne., kunnes ohjaaja päättää leikin.

Iso ongelma oli, ettei Floki esimerkiksi noutajien pentutreeneissä halunnut enää leikkiä saatuaan  jo namia muiden harjoitteiden yhteydessä. Johannan ensireaktio oli, ettei kannata palkata lainkaan namilla ja lelulla samassa treenissä, mutta pentukurssin kouluttaja antoi läksyksi harjoitella täysin päinvastaisella näkökulmalla. Jos pentu arvostaa namia enemmän kuin leikkihetkeä, täytyy namin arvolatausta siirtää vähitellen leluun. Käytännössä Flokille jätettiin muutaman metrin päähän nami, ja vietiin se leikkimään lelulla. Heti, kun Floki luopui namista ja antautui leikille, sai se vapautuksen ja luvan hakea nami. Tämä toimi yllättävän nopeasti, ja pari kuukautta kestäneen pentukurssin aikana Floki oppi sietämään palkkaustavan vaihtumista kesken treenien. Tässä vaiheessa nami oli vielä selvä ykkönen, mutta vähitellen sekä harjoittelun että noutoinnon löytymisen myötä on lelusta tullut Flokille hyvin tärkeä.

Floki ja 1v. synttärilahjaksi saatu kahvakoris - vetoleikki onnistuu myös pallolla ;)

Nami on palkkana virettä laskeva pikemminkin kuin sitä nostava. Kun koira nielaisee, se rauhoittaa koiraa eli namien nieleminen madaltaa virettä. Nami on lisäksi ollut Freyalle luonnostaan vähäpätöisempi palkka kuin leikki. Olenkin käyttänyt namia vireenhallintatreenissä palkkana silloin, kun Freyan kierroksia täytyy saada laskettua. Eli kun huomaan, että Freyalla viretila nousee ja keskittyminen herpaantuu, otan koiran luokse ja pyydän istumaan. Sen jälkeen syötän namia ja katson, että Freya myös nielee ne. Korkeassa viretilassa hän ei meinaa edes syödä. Kun tilanne on rauhoittunut, pyydän uudestaan suoritusta, ja pääsääntöisesti suoritus paranee. Hassuista asioita sitä muodostuu näitä niin sanottuja kehityskohteita: namin syöttäminen :)

Löysin artikkelin sporttirakista, jossa oli puhetta ohjaukseen taipumisesta ja sen harjoittelusta. Tämä onkin ollut meille oiva harjoittelun aihe. Olen tehnyt nyt agilityhallilla niin, että palkka on maassa niin, että Freya näkee sen, mutta sen on tehtävä mitä pyydän ja niin pitkään ennenkuin vapautan sen "JESS"- sanalla palkalle. Tämä on parantanut huomattavasti Freyan keskittymiskykyä.

Mutta vaikka se on niin kiihkeä on se kuitenkin ihan hellyydenkipeä mussukka !

Pentutreffit ja paimennustreenit vol.2

Kylläpäs aika on kulunut. Näin syksyn kynnyksellä on kiva muistella hellepäivien antia lomalta. Olimme tässä kesälomalla Hankasalmella Freyan kotona Rantakorven tilalla. Meillä oli siellä sovittuna pentueen treffit ja paimennustreenit. Ihanaa oli nähdä näistä mukuloista neljä viidestä ja huomata miten ihania, avoimia, ihmisläheisiä ja hyvä hermoisia lapsukaisia niistä oli kasvanut. Toki luonne-erojakin oli havaittavissa ja parhaiten nämä näkyivätkin lampailla työskentelyssä. Toiset olivat kiihkeitä työhön ja toiset taas rauhallisempia ja tasaisempia. Freya kuului näihin kiihkeisiin tapauksiin. Tämä on kyllä yllättänyt minut, kun ajattelin, että Freya on pikkaisen pehmeä ja pidättyväinen jopa joissain tilanteissa arka. Eli sanonta, että opit lukemaan koiraasi paremmin kun näet sen luontaisessa työssään pitää kyllä paikkansa. Nyt agilityssä huomaan tämän saman ominaisuuden Freyassa ja se ohjaakin tämän syksyn harjoitukset myös vireen hallintaan.

Kuva: Johanna Koivuluoma Taika, Sulo, Freya ja Ruska

Mihin jäimmekään lampailla viimeeksi? Ai niin, Freya oli syttynyt lampaille ja harjoitus oli jätetty siihen. Nyt lähdimme lammasaitaukseen katsomaan, miten homma tästä eteenpäin lähtisi sujumaan. Freya reagoi toivotusti lampaisiin heti ja luontainen ajaminen lähti oitis. Minulla oli apunani liina ja kouluttaja vieressä. Liinalla oli tarkoitus hienovaraisesti ohjata Freyan kulkua, kunnes se innostui ajamaan kohti ja minä puristin liinaa niin lujaa kun lähti. Liina juoksi käden välistä niin, että tunsin sormeni palavan. Paras opetus ikinä! Ota ensi kerralla hanskat mukaan. Sain mojovan palovamman sormeeni. Onneksi sain lopputreenin ajaksi hanskat käteen. Pikkuhiljaa saimme Freyan pitämään toista puolta ja itse osasin liikkua toista puolta. Tämä kai jotenkin etäisesti muistutti sitä tasapainoa. Muutaman kerran Freya oli sitä mieltä, että on liian vaikeaa ja tarjosi työn lopettamista omaehtoisesti. Tämä yllätti minut täysin. Siinä piti vain näyttää ipanalle, että ei käy vaan työt lopetetaan vasta kuin minä niin päätän. Ilmeisesti oli liikaa ajattelemista vaativaa työtä. Toisaalta ymmärrän Freyaa. Minä kun olen varsin kuutamolla noiden lampaiden kanssa. En todellakaan osaa lukea niiden liikettä tai toimintaa.

Note to self: älä purista liinaa jos koira lähtee vaan päästä irti.

Toisella treenikerralla menimmekin sitten Freyan kanssa ihan kaksin aitaukseen. Liinan annoin olla vapaasi ja lähdimme hakemaan lampaita kaksin. Minä yritin antaa tilaa lampaille, mutta joskus se vain unohtui ja olimme ajaneet lampaat nurkkaan. Se oli tavallaan ihan hyvä harjoitus saada lauma pois sieltä. Se opetti minua liikkumaan oikein. Pikkuhiljaa lampaat liikkuivat ja minä yritin liikkua myös. Ainoa mikä päässäni pyöri oli vain, että liiku liiku, anna koiralle töitä ja liiku. Siellä sitten yritin pyöriä kuin väkkärä. Päällimmäisenä koko hommasta jäi ajatus siitä, että pystyimme kaksin toimimaan ja lampaan liikkuivat ja itse uskalsin toimia. Koko tämän ihanan päivän kruunasi juuri syntyneet kolme karitsaa! Kyllä nämä ovat niitä ihania juhlahetkiä koiran kanssa.

Tässä nämä ihanat pandat <3

Saa nähdä mitä tässä talven aikana unohtuu näistä paimennusjutuista, kun treenin alle tulee agility.

Nuoren harrastuskoiran kehonhuoltoa

Floki kävi keväällä Vappu Alatalon agilityharrastusta aloitteleville pennuille suunnatulla pentukurssilla. Kurssilla keskityttiin varsinaisen agilityn lajitreenin sijaan pohjataitoihin, joita harrastuksessa myöhemmin tarvitaan. Harjoittelimme rauhoittumista, leikkimistä, motivointia sekä koiran vireenhallintaa. Monien näiden taitojen harjoittelun olimme aloittaneet jo Koirakoulu Kmpassin pentukurssilla.

Itse koin, että Vapun pitämän kurssin mielenkiintoisin anti oli hyppytekniikan pohjustaminen. Teimme muutaman hyppytekniikan esitreenin, mutta tämä lähinnä namitargetille irtoamisharjoituksena. Pentujen (etenkin tuolloin täysin keskenkasvuisen Flokin) kannalta tärkeämpiä olivat erilaiset kehonhallintaharjoitukset, joita pääsimme kokeilemaan. Kotona harjoittelimme tasapainotyynyllä seisomista (etujalat / takajalat / koko koira). Meiltä löytyy kotoa jo Tempoa (ja edesmennyttä Kafu-shibaa) varten hankittuja tasapainotyynyjä, joilla aloitimme harjoittelut myös Flokin kanssa. Tasapainotyynyjä meillä on kahta kokoa (toinen ihmisille tarkoitettu, toinen suurempi n. 50cm halkaisijaltaan), ja lisäksi kaksi puolipallon muotoista pientä "siiliä". Tasapainotyynyjen käyttö kehittää paitsi koiran syviä lihaksia myös kehon hahmottamista.

Kehon liikkeiden ja jalkojen hahmottamista voi harjoitella tehokkaasti myös "tikastreenillä", jossa koira askeltaa tikkaiden yli. Tikkaat voivat olla alkuun maassa, mutta vähitellen niitä voi nostaa jonkin verran tukipalikoiden päälle, joko vain toiselta sivulta tai kokonaan irti maasta (koiran koosta riippuu, kuinka korkealle). Koiraa ei pakoteta kulkemaan tikkaiden yli, vaan se saa vapaasti kulkea syöden maasta tikkaiden poikkipuiden väleihin heitettyjä nameja. Vappu korosti, että kehonhallinnan harjoittelemisessa on aina tärkeää pitää koiran fokus alhaalla maassa, jotta se keskittyy myös myöhemmin agilityesteillä (esim. puomilla) siihen, mitä tassujen edessä on eikä riko itseään vaikkapa loikkaamalla liian korkealta alas.

Muoviputkesta ja -liittimistä kasatut kevyet tikkaat

Kävimme kesällä Flokin ja Freyan kanssa Vapun hyppytekniikkatunnilla, jossa Floki sai läksyksi jatkaa kehonhallintaa ja -hahmottamista kohentavia treenejä. Koska omat ideat olivat melko vähissä, päätin käyttää Flokin fyssarilla (Ulla Tuomi, Espoon eläinfysio). Fyssarikäyntiin oli syynä myös takaraivossa nakuttanut huoli siitä, että koiralla olisikin jokin jumi, jota en itse vain ole huomannut. Jumeja ei onneksi ollut, mutta taka- ja etureidet kiristivät. Reisivenytyksien lisäksi saimme kotiin kirjalliset jumppaohjeet, jotka kävimme Ullan kanssa rauhassa läpi. Saimme kaksi hieman erilaista ohjelmaa vuoropäivinä tehtäviksi. Jumpat oli suunniteltu aktivoimaan ja vahvistamaan etenkin Flokin lantionalueen lihaksia (jotta kehonhallinta säilyisi myös kovassa vireessä ja vauhdissa) sekä takaosan lihaksia (koska Floki selvästi käytti enemmän vahvempaa etupäätään). Uusi aika on tarkoitus varata syksylle, jolloin olemme käyneet myös seuraavan kerran Vapun hyppytekniikkatunnilla.

On se kesä ihanaa aikaa :)

Freyan ensimmäisen vuoden aikana koiran kehon huolto ja oikein rasittaminen on ollut nyt yksi suurimmista teemoistani. Yhden nivelrikkoisen koiran (edesmenneen Tatrani) jälkeen olen joutunut seuraamaan myös haasteita Etnan kropan kestämisessä: Etnalla taas tässä viime vuoden aikana on tullut kaksi tälliä kroppaan ja ne ovat trauman seurauksena jumittaneet vasenta puolta. Kuntouttaessani Etnaa olen monesti keskustellut kääpiösnautserin rankenteen aiheuttamista haasteista, mikä on auttanut minua ymmärtämään koiran hyvän lihaksiston ja lihashuollon päälle. Freyan kohdalla omien kokemusteni lisäksi OCD:n uhka ja muut luustoasiat ovat mietityttäneet kovasti. Myös maksikoko agilityssa on antanut lisähuolta kehon oikeaoppisesta rasituksesta, jopa alun neuroottiseen liikkeiden seuraamiseen asti.

Hyppyyttäminen alle vuoden iässä on ollut minulle ehdoton ei. Oma filosofiani pennun fysiikan ja motoriikan kehittämisessä on perustunut vapaana liikkumiseen metsässä. Sitä olemme tehneetkin ensimmäisen puolen vuoden aikana useita kertoja päivässä. Remmilenkkejä aloitettiin puolen vuoden jälkeen lisäämään, mutta metsälenkit ja vapaana juokseminen ovat silti pääosa viikoittaista rutiinia. 10-15 cm rimoja on ollut käytössä puolen vuoden jälkeen satunnaisesti muutaman hypyn verran. Vappu Alatalon hyppytekniikkatreenissä Vappu totesi, että Freyalla on hyvä luonnollinen hyppytekniikka ja sen suhteen ei tarvitse tehdä mitään. Rimoja nostellaan elokuun treeneissä. Ja kun niitä nostettiin koira hyppäsi hienosti. Meillä haasteet ovat toisaalla kuin hyppytekniikassa. 😀 Jonkin verran olemme myös tehneet tasapainotyynytreeniä, mutta melko laiskasti. Olen hieman laiska treenaaja näissä asioissa ja yritän rakentaa meidän arkea niin, että hyvä lihaskunto tulee perusliikunnalla. Toisaalta jo Etnankin takia pitäisi kyllä tasapainotyynyharjoituksia lisätä kummallekin koiralle. 

Ensimmäinen paimennuskerta

Jos joku olisi sanonut minulle 20 vuotta sitten, että kun lähentelen neljääkymppiä, minulla on paimenkoira ja menen lampaita paimentamaan, olisin nauranut räkäsesti. Varmasti olisin myös tapani mukaan todennut: "Mulla ei koskaan tule olemaan paimenkoiraa enkä koskaan paimenna!" Muistaakseni olen tokaissut myös, että minullehan ei tule bordercollieta eikä juoksutrikoita... Noh älä koskaan sano ei koskaan, nimimerkillä kummatkin löytyy nykyään 😂

Freyaa ottaessa ajattelin, että paimennus ei ole meidän juttu, tai ainakaan minun juttuni. Freya tulee kuitenkin hyvin vahvasta paimennuslinjasta ja on rekisteröity palmentietokantaankin. Skeptisyys paimentamista kohtaan on ollut siis täysin minun omaa mielikuvaani. Pian Freyan tulon jälkeen ajatus lampaille sytyttämisestä kasvoi, ja jopa haave perusradan suorittamisesta. Haasteellista se tosin on, ainakin sen mukaan, kuinka paljon kaikki ovat minulle kertoneet paimentamisen vaikeudesta. Itse en sitä osannut mieltää vaikeaksi, sillä paimennus on minulle niin etäinen asia ja käsitykseni siitä ehkä jopa romanttinen: lampaille syttynyt koira käy luontaisesti hakemssa lampaita ja minä katselen, juon kahvia ja huutelen jotain koiralle.

Viime viikonloppuna olimme Pukkilassa paimenpäivillä. Tavoitteita en päivälle asettanut, koska en oikein tiennyt mitä odottaa. Kuitenkin jännitin ihan valtavasti. En todella tiennyt mitä tuleman piti. Johtuiko jännitys siitä, että tämä oli hyppy tuntemattomaan. En osannut ajatella mikä on oma roolini ja mitä minulta odotetaan. Jokainen osallistuja pääsi kolme kertaa lampaille päivän aikana. Meidän ensimmäinen kertamme oli varsin huvittava. Vaikka varoituksen sanat hyvästä kontaktista omistajan kanssa oli päästetty huulilta, en todella osannut kuvitella, että tuossa tilanteessa Freya todella tarjosi vain yhdessä tekemistä ja minulta toiminnan vahvistamista. Lampaat eivät kiinnostaneet ja kun otimme koulutetun koiran mukaan, Freya kiinnitti huomiota vain paimentavaan koiraan. Kuulemma tämä on ihan tyypillistä ensikertalaisille. No minulla kun ei ole mitään ymmärrystä asiasta, en oikein osannut muuta kuin hämmästyä siitä, miten asiat eivät menneetkään niin luonnollisesti.

Kiitos kuvista Tiia Hämäläinen!

Toisella kerralla minä toimin niin sanotusti paimenkoirana ja ajoin lampaita. Heti kuin Freya osoitti kiinnostusta laimpaisiin, yritin siirtyä paimeneksi, mutta minun huono lampaidenlukutaitoni ja olematon ymmärrykseni lampaista tuotti haasteita. Minä mm. kaaduin, kun jäin lampaiden jalkoihin. Lopussa Freya selkeästi hiffasi, mistä on kysymys ja sanotiin, että hän osoitti jo selkeää signaalia syttymisestä lampaille. Tämä oli hyvä hetki päättää toinen suorituskertamme.

Kuva by Tiia Hämäläinen

Kolmannella kerralla Freya jo tiesi, mitä pitää tehdä. Kouluttajamme Mian tapa opettaa kunnioittamaan pakoaluetta on, että itse sijoittuu lammaslaumaan ja sieltä osoittaa koiralle tikulla, jossa on muovipussista tehty huiska, milloin tullaan liian lähelle lampaita. Lelupalkattu Freya piti huiskaa saaliina, saalisti sen ja tarjosi leikkiä. Tämä teki lampaiden kiertoharjoituksesta vaikeaa ja siirryimme liinan käyttöön. Tässä Freya pääsi ajamaan lampaita luonnollisesti ja liinalla hienovaraisesti ohjattiin koiraa olemaan oikean etäisyyden päässä lampaista. Tämä oli onnistunut harjoitus ja voi sanoa, että Freya syttyi lampaille. Freya on kuulemma kiihkeä ja tarvitsen hyvän kouluttajan tueksi, jos aiomme jatkaa lammashommia.

Freyalle oppi oli varmasti luontaista ja mustavalkoista, mutta mitä minä opin? Asia, johon ei ole mitään kosketuspintaa ja ymmärrystä, on haastavaa ottaa haltuun. Lyhyen teoriaosuuden jälkeen ensimäinen kysymykseni oli, eikö ole kyseenalaista stressata lampaita. Tästä keskustelinkin pitkään yhden lampurin kanssa. Hän osasi kertoa minulle lampaiden luonnollisesta käyttäytymisestä ja kertoi, että lampaiden liikuttamiseen käytetään aina ns. pelotetta, oli se sitten ihminen tai koira. Lauman elinehto on pysyä yhdessä ja liikkua samaan suuntaan. Se on myös turva ja suoja. Tämä avasi minulle paljon paimentamisen pakoalueen tarkoitusta. Opin myös, että lampaita pyritään liikuttamaan kävelyvauhtia ja näin ne eivät stressaannu. Kun koulutetaan paimentamaan, on keskeistä opettaa koira toimimaan niin, että lampailla on turvallista liikkua. Lampaiden hyvinvointi on paimennuksen tärkein pointti. Tätä myös kouluttajamme sanoi alusta asti - en vain vielä silloin tajunnut, mitä hän tarkoitti.

Harjoitusten tavoitteet jäivät aluksi minulta myös hämärän peittoon. En ymmärtänyt, mitä tässä haetaan ja mihin tähdätään. Usean eritasoisen koiran jälkeen pieni lamppu syttyi päässäni. Pikkuhiljaa minulle syntyi jotain käsitystä siitä, mitä paimentamisen kouluttaminen tarkoittaa ja se mikä on sen tavoite. Yksinkertaisimmillaanhan se on saada lampaat paikasta A paikkaan B. Tähän lisäisin vielä, että koira toimii turvallisesti lampaita kunnioittaen ja mahdollisimman itsenäisesti. Koulutus alkaa ehkä kuinnioittamisen rakentamisesta, ja ihmisen ohjeistuksella koira pyritään saada koko ajan itsenäisemmäksi. Työkaluina paimennuksessa ovat flänkit, suoraanohjaus ja pysäytys.

Tämä oli siis yhteenveto ensimmäisestä paimennuskerrastamme. Teksti voi olla täyttä puppua ja hölynpölyä ammattilaisten ja pitkään lajin parissa työskennelleiden näkökulmasta, mutta tämä on minun käsitys paimennuksesta ensimmäisen kerran jälkeen. Lajina paimennus on ehkä haastavimpia juuri sen takia, että siinä on keskiössä elävät lampaat eikä koirakko.

Palkkaa, kiitos!

Koiran palkkaus on yksi monipuolisimmista asioista koiran kouluttamisessa. Siihen liittyy paljon koulukuntia, ajatuksia ja uskomuksia. Jotta voidaan ymmärtää tämän päivän palkkausfilosofiaa, on ymmärrettävä vähän historiaa. Tähän voi myös ottaa analogiaa hyvästä johtajuudesta työelämässä. Hyvä johtajuus ja koiran kouluttaminen kulkevat käsikädessä, sillä useat viisaat ovat päätyneet tutkimuksissaan ja kokeilujen kautta samaan tulokseen: koira oppii ja haluaa oppia, kun asiat ovat hänelle mieluisia ja hyödyllisiä. On kuitenkin eletty aikoja, jolloin pelolla ja kivulla pyrittiin hallitsemaan niin koiria kuin valtioita ja yrityksiäkin. Johtajuudesta voisin kirjoittaa vaikka kokonaisen blogin, mutta tästä suora yhteenveto: näytöt ovat kiistattomia positiivisen vahvistamisen hyödyistä niin koirilla, kuin ihmisilläkin😀

Mitä se sitten tarkoittaa minun koirani kannalta, tai sinun koirasi? Merkittävintä tässä kysymyksessä on se, mitä juuri sinun koirasi pitää mielekkäänä ja hyödyllisenä itselleen. On yhtä monta palkkaustapaa kuin koiraakin. Tunne koirasi! Minulla on tällä hetkellä kaksi koiraa, jotka palkkautuvat aivan eri tavoin. Lelupalkka on kiistatta hyvä ja siitä on paljon hyvää näyttöä, mutta se ei välttämättä riitä lelupalkattavallekaan koiralle. Toisaalta namipalkattava koira voidaan herättää lelulle, vaikka se ei aina ole mahdollista. On erittäin tärkeää huomata, mikä palkka saa koiran huomion heti sinuun tilanteessa kuin tilanteessa. Jos heittelen Etnalle sukkaa, jonka sisällä on namia, ei se välitä siitä tuon taivaallista. Toisaalta perus nappulakin saa sen mielenkiinnon heräämään lenkillä heti. Freya ei taas namiin katsokkaan, jos viretila on suuri. Itse pidän tasan yhtä ohjenuoraa koulutuksessa palkan suhteen. Miten voitan koiran puolelleni joka tilanteessa? Tämä tarkoittaa sitä, että minun pitää pyrkiä olemaa kaikissa tilanteissa muuta maailmaa mahtavampi kaveri. Tämän kun pitää mielessään ja kokeilee useita eri tapoja palkata, on erittäin hyvät edellytykset saada koiransa haltuun tilanteessa kuin tilanteessa. On myös muistettava se, että jos kotona koira palkkautuu siitä perusnamista, niin häiriön alla esimerkiksi koulutusryhmässä kannattaa olla merkittävästi parempi palkka. Monta koiramaailman huippua on koulutettu lihapullien ja nakkien avulla 😋 Lisäksi palkalla voi hyvin säädellä viretilaa. Viretilasta tulee vielä oma juttunsa, mutta viretilan hallintahan liittyy kaikkeen tekemiseen.

Kun palkkauksen miljoonat variaatiot ovat hanskassa ja olet löytänyt omalle koiralle mieluisat palkat, seuraavaksi tärkein asia on oikea-aikaisuus. Tämän takia mm. sheippaus on saanut koulutuksessa suuren suosion. Opettamalla koiralle klikkauksella positiivinen hyöty (esim. nami) merkataan koiralle palkkauksen paikka, vaikka itse nami/ lelu tuleekin hippasen myöhemmin. Klik= palkka. Koska tässä saadaan koiralle merkattua juuri se toiminnasta, jota halutaan vahvistaa, on sheippaaminen erittäin tehokasta. Lisäksi sheippaus kannustaa koiraa ajatustyöhön. Sen on yhdistettävä toiminnasta seurannut klikkaus ja tarjottava tätä jatkossakin. Palkkaus on tultava koiran lyhytkestoisen, eli työmuistin keston aikana, joka on hyvin lyhyt. Eli mieluiten heti tai alle 30 sekunnin kuluessa toivotusta toiminnasta, sillä tämän ajan jälkeen koira ei enää pysty yhdistämään toimintaa palkkaan. Hyvä on myös ajatella asiaa niin, että mitä useamman asian koira ehtii toivotun suorituksen ja palkan välissä tekemään esimerkiksi sen 30 sekunnin,  hänen on vaikeampi yhdistää sitä juuri siihen sinun toivomaasi toimintaan. Jos palkka tulee heti esimerkiksi alle sekunnin kuluessa, kuten sheippauksessa klikkaus, ei koiran tarvitse arvailla mikä toiminnoista johti palkkaan.

Palkkauksesta kun puhutaan, jää usein sanallinen palkka vähemmälle huomiolle. Jotkut sanovat, että koira ei tarvitse muuta palkkaa kuin tyytyväiset sanat, mutta tämä on edelleen koirakohtaista. Kuitenkin suuressa osin koiratoimintaa pitää sanallisella palkalla pärjätä. Mistä koira sitten palkkautuu, kun puhutaan sanallisesta palkasta? Se ei ole niinkään tärkeää, että sana on aina sama, mutta se miten se sanotaan on tarkeää. Koirat todella aistivat sinun tyytyväisyytesi suoritukseen. Ole aidosti iloinen ja onnellinen siitä, että koirasi suoriutui tehtävästä. On todettu, että korkea kehun ääni on parempi kuin matala.

Harrastuskentillä koiria palkataan ja hyvistä suorituksista iloitaan, mutta harmikseni arkielämässä koiria palkataan liian vähän. Itsellä on aina koirille palkka mukana. Jos sattuu sellainen vahinko, että palkka on unohtunut on todella orpo olo, silloin on sanojen riitettävä.

Palkkaussanastoa:

klikkeri, naksutin=  joku millä saadaan naksausääni aikaiseksi esim. pilttipurkin kansi, myös                        myydään erilaisia

lätkä, target=           palkkausalusta, namipalkattavilla koirilla käytetään namin alla kohdentamaan                       palkan paikkaa (estää myös namin hajun jäämisen maahan)

namimaatti=            namiautomaatti, jolla kauko-ohjaimella saadaan palkka oikeasta suorituksesta

Kehu=                      tuotemerkki, jolla myydään leluja

namisukka=            sukka, jossa namia

Dami/ Dummy=      Noutopatukka    
           
Kong=                      Kumilelu, johon voi piilottaa namia

Pentuajan paras palkka. Tosin nyt jo säpäleinä!

Agilityä ennen vuoden ikää

Kaikkihan aloittavat agilityn vasta kun koira on vuoden ja luusto on tarpeeksi kehittynyt. Tämä on se kuuma peruna mitä jokainen miettii. Mitä voi jo tehdä ja mitä odotuttaa sinne vuoden ikään. Itse olen päättänyt, että hyppääminen odottaa vuoden ikään. Ja siis itse olin sitä mieltä, että en aio hyppäyttää edes matalalla rimalla. No siivekkeitä aikansa kierrellen oli pakko laittaa jokin markkeeraamaan oikean hyppyesteen muotoa, joten olen antanut tästä periksi ja nyt olen laittanut max. kaksi hyppyä ja riman korkeus 20cm. Putkia Freya on päässyt jo rallattelemaan ja pussin se on myös nähnyt kerran. Matalaa rengasta olen myös tehnyt muutaman kerran, jotta osaa hakea muotoa. Keppejä olen aloittanut niin, että hakee 2by2 ensimmäisen keppiparin. Mutta tässä on siis varsinaiset esteharjoitukset.

No mitä me sitten ollaan tehty? Kun tiedän miten haluan palkata koiraani eli leikki/ lelu tai nami, kuolleelle palkalle lähetys on ollut aika ensimmäisiä asioita joita olen tehnyt. Olen heittänyt palkan ja pitänyt koiraa kiinni. Tämän jälkeen päästänyt irti niin, että koira juoksee palkalle. Tähän saa hyvin myös paikallaanoloharjoituksen yhdistettyä. Eli palkalle pääsee vasta luvan saatua. Etupalkkaa voi harjoitella monellakin tavalla: namilätkä palkan alla ja lähetys. Idea on se, että koira irtoaa sinusta ja palkkautuu siitä. Hyötyä on suuresti, kun aloitetaan varsinaiset aksatreenit! Koira osaa lähteä suorittamaan itsenäisesti esteitä. Eli itse pureskelen harjoitukset niin, että mietin mikä on tavoite, mitä haluan koiran tekevän ja mihin haluan käyttää uutta taitoa. Sen jälkeen voin miettiä kriteerit, mikä minulle riittää. Sen jälkeen pilkon tavoitteen paloiksi ja mietin mitä on syytä tehdä ensin.

Tästä seuraava vaihe voi hyvinkin olla palkan poimiminen matkan varrelta, kun minä jatkan juoksua. Eli jätän Freyan paikoilleen. Lähden juoksemaan lelu kädessä ja tiputan lelun matkanvarrella ja kutsun Freyaa. Koiran on tarkoitus poimia lelu matkan varrelta. Missä tällaista taitoa tarvitaan? no esimerkiksi kun harjoitellaan ohjauskuvioita, niin voidaan ohjata koiran liikettä palkan avulla oikeaan suuntaan.

Ohjauksen seuraaminen on myös yksi hyödyllinen harjoitus, jota voi aloittaa ihan pienenkin pennun kanssa. Lelu käteen ja koira seuraa lelukättä. Siitä seuraava vaihe jätä palkka eteen vapauta koira palkalle niin, että hän menee palkalle ohjaavan käden kautta. Tästä voi varioida erilaisia harkoituksia ja vaikeuttaa ohjauskulmaa vaihtamalla. Tavoitteena on, että koira oppii seuraamaan ohjaavaa kättä vaikka palkka olisi näkyvillä.

Siivelleen kierrot eli takaakierrot voi myös aloittaa ihan milloin vain. Itse sheippasin kierrot. Eli olin aivan siivekkeessä kiinni polvilleen. Heti kun koiran katse ohjautui siivekkeen taakse klikkasin. Odotin vain kärsivällisesti, että Freya tarjosi kiertoa. Ei siinä montaa toistoa tarvittu. Toisin päin kierto oli hivenen vaikeampaa, kun tarjosi luonnostaan jo opittua suuntaa, mutta sekin onnistui suhteellisen heloisti. Kiertoharjoituksiin ei tarvita siivekkeitä. Siihen käy puut, valopylväät, mitä ikinä haluat koiran kiertävän. Luonnossa on paljon hyviä treenipuitteita. Luovuus on vain rajana 😏

Paimenen ja metsänkävijän elämää

Tämä blogi on saanut alkunsa siitä, että kaksi intohimoista agilitaajaa päätti ottaa askeleen totisempaan suuntaan ja lähteä tavoittelemaan kohti unelmia koiraurheilukentillä. Minä Netta olen yrittänyt harrastaa tavoitteellisesti agilityä kääpiösnautseri Etnan kanssa ja myös hänen edesmenneen äitinsä Tatran kanssa. Johanna aloitti aikoinaan astetta haastavammin shiba Taikan kanssa ja nyt alla on kääpiöpinseri Tempo. Etna ja Tempo kisaavat kummatkin agilityn mini3-luokassa.

Ajattelimme Johannan kanssa kirjoitella tänne kokemuksiamme ja näkemyksiämme koirien kouluttamisesta ja yhdessä tekemisestä. Olemme kummatkin uudella polulla työ- ja metsästyslinjaisten ipanoidemme kanssa, joten kaikki on uutta ja ihmeellistä. Ehkä tämä on enemmän vertaistukea ja pohdintaa kuin ohjeita ja neuvontaa. Tavoitteena on jakaa kokemuksia niille, jotka ovat pohtineet rodun vaihtoa tai ovat päätyneet vastaavaan ratkaisuun kuin me.