Ensimmäinen paimennuskerta

Jos joku olisi sanonut minulle 20 vuotta sitten, että kun lähentelen neljääkymppiä, minulla on paimenkoira ja menen lampaita paimentamaan, olisin nauranut räkäsesti. Varmasti olisin myös tapani mukaan todennut: "Mulla ei koskaan tule olemaan paimenkoiraa enkä koskaan paimenna!" Muistaakseni olen tokaissut myös, että minullehan ei tule bordercollieta eikä juoksutrikoita... Noh älä koskaan sano ei koskaan, nimimerkillä kummatkin löytyy nykyään 😂

Freyaa ottaessa ajattelin, että paimennus ei ole meidän juttu, tai ainakaan minun juttuni. Freya tulee kuitenkin hyvin vahvasta paimennuslinjasta ja on rekisteröity palmentietokantaankin. Skeptisyys paimentamista kohtaan on ollut siis täysin minun omaa mielikuvaani. Pian Freyan tulon jälkeen ajatus lampaille sytyttämisestä kasvoi, ja jopa haave perusradan suorittamisesta. Haasteellista se tosin on, ainakin sen mukaan, kuinka paljon kaikki ovat minulle kertoneet paimentamisen vaikeudesta. Itse en sitä osannut mieltää vaikeaksi, sillä paimennus on minulle niin etäinen asia ja käsitykseni siitä ehkä jopa romanttinen: lampaille syttynyt koira käy luontaisesti hakemssa lampaita ja minä katselen, juon kahvia ja huutelen jotain koiralle.

Viime viikonloppuna olimme Pukkilassa paimenpäivillä. Tavoitteita en päivälle asettanut, koska en oikein tiennyt mitä odottaa. Kuitenkin jännitin ihan valtavasti. En todella tiennyt mitä tuleman piti. Johtuiko jännitys siitä, että tämä oli hyppy tuntemattomaan. En osannut ajatella mikä on oma roolini ja mitä minulta odotetaan. Jokainen osallistuja pääsi kolme kertaa lampaille päivän aikana. Meidän ensimmäinen kertamme oli varsin huvittava. Vaikka varoituksen sanat hyvästä kontaktista omistajan kanssa oli päästetty huulilta, en todella osannut kuvitella, että tuossa tilanteessa Freya todella tarjosi vain yhdessä tekemistä ja minulta toiminnan vahvistamista. Lampaat eivät kiinnostaneet ja kun otimme koulutetun koiran mukaan, Freya kiinnitti huomiota vain paimentavaan koiraan. Kuulemma tämä on ihan tyypillistä ensikertalaisille. No minulla kun ei ole mitään ymmärrystä asiasta, en oikein osannut muuta kuin hämmästyä siitä, miten asiat eivät menneetkään niin luonnollisesti.

Kiitos kuvista Tiia Hämäläinen!

Toisella kerralla minä toimin niin sanotusti paimenkoirana ja ajoin lampaita. Heti kuin Freya osoitti kiinnostusta laimpaisiin, yritin siirtyä paimeneksi, mutta minun huono lampaidenlukutaitoni ja olematon ymmärrykseni lampaista tuotti haasteita. Minä mm. kaaduin, kun jäin lampaiden jalkoihin. Lopussa Freya selkeästi hiffasi, mistä on kysymys ja sanotiin, että hän osoitti jo selkeää signaalia syttymisestä lampaille. Tämä oli hyvä hetki päättää toinen suorituskertamme.

Kuva by Tiia Hämäläinen

Kolmannella kerralla Freya jo tiesi, mitä pitää tehdä. Kouluttajamme Mian tapa opettaa kunnioittamaan pakoaluetta on, että itse sijoittuu lammaslaumaan ja sieltä osoittaa koiralle tikulla, jossa on muovipussista tehty huiska, milloin tullaan liian lähelle lampaita. Lelupalkattu Freya piti huiskaa saaliina, saalisti sen ja tarjosi leikkiä. Tämä teki lampaiden kiertoharjoituksesta vaikeaa ja siirryimme liinan käyttöön. Tässä Freya pääsi ajamaan lampaita luonnollisesti ja liinalla hienovaraisesti ohjattiin koiraa olemaan oikean etäisyyden päässä lampaista. Tämä oli onnistunut harjoitus ja voi sanoa, että Freya syttyi lampaille. Freya on kuulemma kiihkeä ja tarvitsen hyvän kouluttajan tueksi, jos aiomme jatkaa lammashommia.

Freyalle oppi oli varmasti luontaista ja mustavalkoista, mutta mitä minä opin? Asia, johon ei ole mitään kosketuspintaa ja ymmärrystä, on haastavaa ottaa haltuun. Lyhyen teoriaosuuden jälkeen ensimäinen kysymykseni oli, eikö ole kyseenalaista stressata lampaita. Tästä keskustelinkin pitkään yhden lampurin kanssa. Hän osasi kertoa minulle lampaiden luonnollisesta käyttäytymisestä ja kertoi, että lampaiden liikuttamiseen käytetään aina ns. pelotetta, oli se sitten ihminen tai koira. Lauman elinehto on pysyä yhdessä ja liikkua samaan suuntaan. Se on myös turva ja suoja. Tämä avasi minulle paljon paimentamisen pakoalueen tarkoitusta. Opin myös, että lampaita pyritään liikuttamaan kävelyvauhtia ja näin ne eivät stressaannu. Kun koulutetaan paimentamaan, on keskeistä opettaa koira toimimaan niin, että lampailla on turvallista liikkua. Lampaiden hyvinvointi on paimennuksen tärkein pointti. Tätä myös kouluttajamme sanoi alusta asti - en vain vielä silloin tajunnut, mitä hän tarkoitti.

Harjoitusten tavoitteet jäivät aluksi minulta myös hämärän peittoon. En ymmärtänyt, mitä tässä haetaan ja mihin tähdätään. Usean eritasoisen koiran jälkeen pieni lamppu syttyi päässäni. Pikkuhiljaa minulle syntyi jotain käsitystä siitä, mitä paimentamisen kouluttaminen tarkoittaa ja se mikä on sen tavoite. Yksinkertaisimmillaanhan se on saada lampaat paikasta A paikkaan B. Tähän lisäisin vielä, että koira toimii turvallisesti lampaita kunnioittaen ja mahdollisimman itsenäisesti. Koulutus alkaa ehkä kuinnioittamisen rakentamisesta, ja ihmisen ohjeistuksella koira pyritään saada koko ajan itsenäisemmäksi. Työkaluina paimennuksessa ovat flänkit, suoraanohjaus ja pysäytys.

Tämä oli siis yhteenveto ensimmäisestä paimennuskerrastamme. Teksti voi olla täyttä puppua ja hölynpölyä ammattilaisten ja pitkään lajin parissa työskennelleiden näkökulmasta, mutta tämä on minun käsitys paimennuksesta ensimmäisen kerran jälkeen. Lajina paimennus on ehkä haastavimpia juuri sen takia, että siinä on keskiössä elävät lampaat eikä koirakko.

Tokon perusasento ja seuraaminen

Minulta on kysytty, miten olet saanut Freyan seuraamaan noin hyvin ja oikeassa kohtaa. Ensimmäinen vastaus tietysti oli, että en minä oikein tiedä. Kun pohdin asiaa kotona tajusin, että olen rakentanut seuraamisen todella pienistä palasista. Aikoinaan opetin edesmenneen Tatran seuraamaan namin avulla, mutta Freyaa en moiseen ole opettanut. Nami kun ei jaksa niin kiinnostaa, ja sen eteen Freya ei ulkona jaksa tehdä töitä. Meillä tilanne on mennyt niin, että joka kerta, kun Freya on ollut vasemalla sivullan oikeassa paikassa ja katsonut minua, olen palkannut sen saman tien. Tätä olen toistanut systemaattisesti jokaikisellä lenkillä ja jokaikinen kerta. Pikkuhiljaa olen ottanut muutaman askeleen niin, että koira on oikeassa asennossa koko ajan kontaktissa minuun. Siitä pienin askelin olen edennyt ja vaatinut hieman enemmän ennen palkkaamista. Eli oikeastaan en ole tehnyt juuri mitään muuta kuin palkannut Freyaa, kun se on ollut juuri siinä oikeasaa kohdassa vasemmalla puolellani. Siitä seuraaminen on pikkuhiljaa rakentunut, ja Freya usein tarjoaa sitä lenkillä. Nyt ilmassa onkin jo suuria kysymyksiä siiä, mitä haluan sen tekevän lenkillä ja mitä tokossa? Onko meillä tavoitteita tokon suhteen vai riittääkö minulle arkisempi seuraaminen? Tässä tulemme minulle ehkä vaikeimpaan asiaan koiran koulutuksessa: mitä tavoitteita asetan ja miten koulutan samalla ennakoiden, mitä tuleman pitää. Tähän analyysiin käytän koiran koulutukseen liittyen ehkä eniten aikaa. Tämä on myös syy siihen, että joskus asiat eivät vain eten. Mnulla on oltava selkeä visio, jota kohti tähtään, mutta aina en vain saa muodostettua tätä suurta visiota.

Perusasento onkin sitten vaatinut hivenen enemmän työstöä. Opetin Freyan eka sheippaamalla kiertämään takapäällä vastapäivään etutassut lasten vessajakkaran päällä. Näin koiralle tulee luonnollinen takapään pyöräyttäminen, jota perusasento vaatii. Jossain vaiheessa menin itse seisomaan niin, että Freyan takapää osuu reiteeni. Aloin palkata tästä kosketuksesta. Lopulta kärsivällisyyteni loppui enkä jaksanut häivyttää jakkaraa. Freya tarjosi aika nopesti ilman häivytyksiä tätä perusasentoa myös ilman jakkaraa. Loppuksi opetin sille enää istumisen kosketuksen jälkeen. Tästä on omaakin videomateriaalia, mutta itse käytin youtubesta oppimateriaalina: tätä videota  Tässä kyseisessä videossa parasta on nimenomaan sheippauksen aloittaminen. Yleensä videoissa edetään liian nopeasti ja hidas alun rakentaminen jää kuvaamatta. Tässä videossa edetään juurikin niin hitaasti kuin prosessi oikeasti menee, ja videosta on helppo hahmottaa myös kaikki vaiheet. Videoita on useita, ja niitä kannattaa katsella ja miettiä, mikä sopii juuri sinulle ja koirallesi. Tässä lyhyt video meidän projektin etenemisestä.

Palkkaa, kiitos!

Koiran palkkaus on yksi monipuolisimmista asioista koiran kouluttamisessa. Siihen liittyy paljon koulukuntia, ajatuksia ja uskomuksia. Jotta voidaan ymmärtää tämän päivän palkkausfilosofiaa, on ymmärrettävä vähän historiaa. Tähän voi myös ottaa analogiaa hyvästä johtajuudesta työelämässä. Hyvä johtajuus ja koiran kouluttaminen kulkevat käsikädessä, sillä useat viisaat ovat päätyneet tutkimuksissaan ja kokeilujen kautta samaan tulokseen: koira oppii ja haluaa oppia, kun asiat ovat hänelle mieluisia ja hyödyllisiä. On kuitenkin eletty aikoja, jolloin pelolla ja kivulla pyrittiin hallitsemaan niin koiria kuin valtioita ja yrityksiäkin. Johtajuudesta voisin kirjoittaa vaikka kokonaisen blogin, mutta tästä suora yhteenveto: näytöt ovat kiistattomia positiivisen vahvistamisen hyödyistä niin koirilla, kuin ihmisilläkin😀

Mitä se sitten tarkoittaa minun koirani kannalta, tai sinun koirasi? Merkittävintä tässä kysymyksessä on se, mitä juuri sinun koirasi pitää mielekkäänä ja hyödyllisenä itselleen. On yhtä monta palkkaustapaa kuin koiraakin. Tunne koirasi! Minulla on tällä hetkellä kaksi koiraa, jotka palkkautuvat aivan eri tavoin. Lelupalkka on kiistatta hyvä ja siitä on paljon hyvää näyttöä, mutta se ei välttämättä riitä lelupalkattavallekaan koiralle. Toisaalta namipalkattava koira voidaan herättää lelulle, vaikka se ei aina ole mahdollista. On erittäin tärkeää huomata, mikä palkka saa koiran huomion heti sinuun tilanteessa kuin tilanteessa. Jos heittelen Etnalle sukkaa, jonka sisällä on namia, ei se välitä siitä tuon taivaallista. Toisaalta perus nappulakin saa sen mielenkiinnon heräämään lenkillä heti. Freya ei taas namiin katsokkaan, jos viretila on suuri. Itse pidän tasan yhtä ohjenuoraa koulutuksessa palkan suhteen. Miten voitan koiran puolelleni joka tilanteessa? Tämä tarkoittaa sitä, että minun pitää pyrkiä olemaa kaikissa tilanteissa muuta maailmaa mahtavampi kaveri. Tämän kun pitää mielessään ja kokeilee useita eri tapoja palkata, on erittäin hyvät edellytykset saada koiransa haltuun tilanteessa kuin tilanteessa. On myös muistettava se, että jos kotona koira palkkautuu siitä perusnamista, niin häiriön alla esimerkiksi koulutusryhmässä kannattaa olla merkittävästi parempi palkka. Monta koiramaailman huippua on koulutettu lihapullien ja nakkien avulla 😋 Lisäksi palkalla voi hyvin säädellä viretilaa. Viretilasta tulee vielä oma juttunsa, mutta viretilan hallintahan liittyy kaikkeen tekemiseen.

Kun palkkauksen miljoonat variaatiot ovat hanskassa ja olet löytänyt omalle koiralle mieluisat palkat, seuraavaksi tärkein asia on oikea-aikaisuus. Tämän takia mm. sheippaus on saanut koulutuksessa suuren suosion. Opettamalla koiralle klikkauksella positiivinen hyöty (esim. nami) merkataan koiralle palkkauksen paikka, vaikka itse nami/ lelu tuleekin hippasen myöhemmin. Klik= palkka. Koska tässä saadaan koiralle merkattua juuri se toiminnasta, jota halutaan vahvistaa, on sheippaaminen erittäin tehokasta. Lisäksi sheippaus kannustaa koiraa ajatustyöhön. Sen on yhdistettävä toiminnasta seurannut klikkaus ja tarjottava tätä jatkossakin. Palkkaus on tultava koiran lyhytkestoisen, eli työmuistin keston aikana, joka on hyvin lyhyt. Eli mieluiten heti tai alle 30 sekunnin kuluessa toivotusta toiminnasta, sillä tämän ajan jälkeen koira ei enää pysty yhdistämään toimintaa palkkaan. Hyvä on myös ajatella asiaa niin, että mitä useamman asian koira ehtii toivotun suorituksen ja palkan välissä tekemään esimerkiksi sen 30 sekunnin,  hänen on vaikeampi yhdistää sitä juuri siihen sinun toivomaasi toimintaan. Jos palkka tulee heti esimerkiksi alle sekunnin kuluessa, kuten sheippauksessa klikkaus, ei koiran tarvitse arvailla mikä toiminnoista johti palkkaan.

Palkkauksesta kun puhutaan, jää usein sanallinen palkka vähemmälle huomiolle. Jotkut sanovat, että koira ei tarvitse muuta palkkaa kuin tyytyväiset sanat, mutta tämä on edelleen koirakohtaista. Kuitenkin suuressa osin koiratoimintaa pitää sanallisella palkalla pärjätä. Mistä koira sitten palkkautuu, kun puhutaan sanallisesta palkasta? Se ei ole niinkään tärkeää, että sana on aina sama, mutta se miten se sanotaan on tarkeää. Koirat todella aistivat sinun tyytyväisyytesi suoritukseen. Ole aidosti iloinen ja onnellinen siitä, että koirasi suoriutui tehtävästä. On todettu, että korkea kehun ääni on parempi kuin matala.

Harrastuskentillä koiria palkataan ja hyvistä suorituksista iloitaan, mutta harmikseni arkielämässä koiria palkataan liian vähän. Itsellä on aina koirille palkka mukana. Jos sattuu sellainen vahinko, että palkka on unohtunut on todella orpo olo, silloin on sanojen riitettävä.

Palkkaussanastoa:

klikkeri, naksutin=  joku millä saadaan naksausääni aikaiseksi esim. pilttipurkin kansi, myös                        myydään erilaisia

lätkä, target=           palkkausalusta, namipalkattavilla koirilla käytetään namin alla kohdentamaan                       palkan paikkaa (estää myös namin hajun jäämisen maahan)

namimaatti=            namiautomaatti, jolla kauko-ohjaimella saadaan palkka oikeasta suorituksesta

Kehu=                      tuotemerkki, jolla myydään leluja

namisukka=            sukka, jossa namia

Dami/ Dummy=      Noutopatukka    
           
Kong=                      Kumilelu, johon voi piilottaa namia

Pentuajan paras palkka. Tosin nyt jo säpäleinä!

Agilityä ennen vuoden ikää

Kaikkihan aloittavat agilityn vasta kun koira on vuoden ja luusto on tarpeeksi kehittynyt. Tämä on se kuuma peruna mitä jokainen miettii. Mitä voi jo tehdä ja mitä odotuttaa sinne vuoden ikään. Itse olen päättänyt, että hyppääminen odottaa vuoden ikään. Ja siis itse olin sitä mieltä, että en aio hyppäyttää edes matalalla rimalla. No siivekkeitä aikansa kierrellen oli pakko laittaa jokin markkeeraamaan oikean hyppyesteen muotoa, joten olen antanut tästä periksi ja nyt olen laittanut max. kaksi hyppyä ja riman korkeus 20cm. Putkia Freya on päässyt jo rallattelemaan ja pussin se on myös nähnyt kerran. Matalaa rengasta olen myös tehnyt muutaman kerran, jotta osaa hakea muotoa. Keppejä olen aloittanut niin, että hakee 2by2 ensimmäisen keppiparin. Mutta tässä on siis varsinaiset esteharjoitukset.

No mitä me sitten ollaan tehty? Kun tiedän miten haluan palkata koiraani eli leikki/ lelu tai nami, kuolleelle palkalle lähetys on ollut aika ensimmäisiä asioita joita olen tehnyt. Olen heittänyt palkan ja pitänyt koiraa kiinni. Tämän jälkeen päästänyt irti niin, että koira juoksee palkalle. Tähän saa hyvin myös paikallaanoloharjoituksen yhdistettyä. Eli palkalle pääsee vasta luvan saatua. Etupalkkaa voi harjoitella monellakin tavalla: namilätkä palkan alla ja lähetys. Idea on se, että koira irtoaa sinusta ja palkkautuu siitä. Hyötyä on suuresti, kun aloitetaan varsinaiset aksatreenit! Koira osaa lähteä suorittamaan itsenäisesti esteitä. Eli itse pureskelen harjoitukset niin, että mietin mikä on tavoite, mitä haluan koiran tekevän ja mihin haluan käyttää uutta taitoa. Sen jälkeen voin miettiä kriteerit, mikä minulle riittää. Sen jälkeen pilkon tavoitteen paloiksi ja mietin mitä on syytä tehdä ensin.

Tästä seuraava vaihe voi hyvinkin olla palkan poimiminen matkan varrelta, kun minä jatkan juoksua. Eli jätän Freyan paikoilleen. Lähden juoksemaan lelu kädessä ja tiputan lelun matkanvarrella ja kutsun Freyaa. Koiran on tarkoitus poimia lelu matkan varrelta. Missä tällaista taitoa tarvitaan? no esimerkiksi kun harjoitellaan ohjauskuvioita, niin voidaan ohjata koiran liikettä palkan avulla oikeaan suuntaan.

Ohjauksen seuraaminen on myös yksi hyödyllinen harjoitus, jota voi aloittaa ihan pienenkin pennun kanssa. Lelu käteen ja koira seuraa lelukättä. Siitä seuraava vaihe jätä palkka eteen vapauta koira palkalle niin, että hän menee palkalle ohjaavan käden kautta. Tästä voi varioida erilaisia harkoituksia ja vaikeuttaa ohjauskulmaa vaihtamalla. Tavoitteena on, että koira oppii seuraamaan ohjaavaa kättä vaikka palkka olisi näkyvillä.

Siivelleen kierrot eli takaakierrot voi myös aloittaa ihan milloin vain. Itse sheippasin kierrot. Eli olin aivan siivekkeessä kiinni polvilleen. Heti kun koiran katse ohjautui siivekkeen taakse klikkasin. Odotin vain kärsivällisesti, että Freya tarjosi kiertoa. Ei siinä montaa toistoa tarvittu. Toisin päin kierto oli hivenen vaikeampaa, kun tarjosi luonnostaan jo opittua suuntaa, mutta sekin onnistui suhteellisen heloisti. Kiertoharjoituksiin ei tarvita siivekkeitä. Siihen käy puut, valopylväät, mitä ikinä haluat koiran kiertävän. Luonnossa on paljon hyviä treenipuitteita. Luovuus on vain rajana 😏

Häiriö ja rauhottuminen

Nyt Freyalla on ikää 10 kk ja huomaan, että itseluottamus ja vietit ovat vahvistuneet ja siihen vähän hormoonihöyryä niin meno on muuttunut melkoisesti. Kuherruskuukaudet ovat siis ohi. Ennen treenasimme helposti häiriön alla ja se ei tuottanut ongelmia. Nyt tilanne on hyvin erilainen. Freyan kierrokset nousee jo hallin parkkipaikalla. Jos joku tekee aksaa, en saa enää kontaktia koiraan: Freya vinkuu, vetää, käyttää silmää ja korvat katoavat. Enää en voi pitää vapaana ipanaa kokoaikaisesti, vaan joudun lepoajoilla pitämään kytkettynä. Nyt todellakin olemme saaneet uudet haasteet. Minulle tämänkaltainen koira on aivan uusi tuttavuus, sillä Etna voi olla aina vapaana ja häntä ei mikään hetkauta, ei hallilla eikä lenkillä.

Tässä kuva, kun Freyalle tulee silmä ja korvat häviävät.

Onneksi olen saanut kullanarvoisia neuvoja rauhoittumiseen ja häiriötreenaamiseen. Niin suuresti kuin olenkin rakastunut lelupalkkaan ja se on ollut maailman siistein juttu, on nyt lelut jätettävä vähäksi aikaa pois. Ne kun nostattavat kierroksia melkoisesti. Freya ei ole parhaiten namilla palkattavissa, mutta nyt on opeteltava uusi asia ja löydettävä se huippunami. Sen lisäksi aina kun Freya ottaa kontaktia hallilla, klikkaan ja palkkaan. Ja aina kun koira osoittaa pientäkin luopumista kierroksista niin palkkaan aina.

Kotona Freya osaa rauhoittua, joten treenit pitää siirtää oikeisiin häiriötilanteisiin. Seuraavan kuukauden tai ainakin muutaman viikon ajan me treenataan pelkästään häiriötä. Kotona lenkeillä jatketaan taitojen kartuttamista. Sen lisäksi nenätyö on saanut ison osan treeniajasta nykyään. En juurikaan tiedä nenätyöstä mitään, mutta kun olen piilottanut leluja metsään niin erittäin nohevasti Freya lelut löytää. Lisäksi tämä on hyvää keskittymistä lisäävää toimintaa, joka ei nostata kierroksia niin paljoa. Tähän haluankin nyt perehtyä paremmin ja katsoa mihin me päästään nenätyön merkeissä 👃

Kun silmä tulee, niin käsky: "Freya tässä" ja palkka.

Flokin kanssa olen panostanut ihan pikkupennusta asti paljon rauhoittumisen opettamiseen. Oikeastaan Flokin tapauksessa rauhoittuminen on pitänyt rakentaa aivan perusteista lähtien, sillä meille saapuessaan se oli hirveästi minun perääni. Lisäksi kaikki toisten koirien treenaaminen oli hirmuisen kiinnostavaa, eikä kentän laidalla minun läsnäoloni riittänyt sille rauhoittavaksi elementiksi. Floki ei vinkunut vaan suorastaan huusi. Kiljui, kun se jätettiin kotona portin taakse. Rääkyi häkissä agikentän laidalla. Lauloi ja louskutti hihnan päässä, kun toinen koira treenasi tottista. Äänteleminen johtaa noutajien metsästyskokeissa suorituksen hylkäämiseen, enkä missään nimessä kestänyt ajatusta agikentän laidalla meuhkaavasta treenikaverista. Onneksi olin kotiäitinä, kun Floki tuli meille, ja pystyin välittömästi pureutumaan ääntelyn häivyttämiseen ja rauhoittumisen vahvistamiseen.

Treenasimme rauhoittumisen malttimaton avulla. Olin itsekseni lukenut asiasta, ja aloittanut jo matolla makaamisen sheippaamista. Koirakoulu Kompassin noutajille tarkoitetulla pentukurssilla saimme lisäohjeistusta ja -treeniä matolle rauhoittumiseen. Ajatuksena rauhoittumisessa matolle on, että koira vähitellen oppii yhdistämään maton odotteluun ja rauhalliseen mielentilaan. Kyse ei ole siis pelkästään käskyn alla skarppina makaamisesta, vaan tavoitteena on rentoutuneena makoileva koira (jolloin ääntely jää luonnostaan pois). Kun koira osaa rauhoittua malttimaton päälle, voi maton vähitellen häivyttää pois.

Ensimmäinen tavoite oli saada koira kiinnostumaan matosta ja yhdistämään se namipalkkaan. Käytännössä treenituokiot alkoivat sillä, että laitoin pienenmaton lattialle ja aloin klikkailla + palkkailla heti, kun Floki katsoi / haistoi / koski mattoa. Yksi treenihetki oli n. kymmenen namia, joista viimeisen heitin poispäin matosta, jotta sain huomaamatta napattua maton pois. Hyvin nopeasti Floki alkoi tarjota matolla seisomista, istumista ja lopulta myös makaamista. Heti, kun se tarjosi makaamista, nostin kriteerin niin, ettei namia saanut enää kuin makuuasennosta. Heitin namit sen etutassujen väliin, jotta ne pysähtyisivät syömäetäisyydelle eivätkä houkuttelisi Flokia sinkoamaan herkkujen perään.

Jo muutamien päivien jälkeen (huom. olin päivät kotona eli pystyin ottamaan useita treenituokioita päivässä) pystyin lisäämään ensin käskyn ja sitten häiriötä. Lapsiperheen ruokailut olivat erinomainen tilaisuus häiriötreenille. Samalla kun taaperomme söi, Floki harjoitteli rauhoittumista, ja palkkailin sitä viskomalla nameja nokan eteen (alkuun hyvin tiheään). Tämän jälkeen siirsimme malttimaton pentukurssilla niihin taukohetkiin, jolloin muutkin pennut odottelivat eli treenavat kaverit eivät aiheuttaneet häiriötä. Kotona harvensin palkkausvälejä ja nostin kriteeriksi, että Flokin pitäisi laskea pää alas (eikä kytätä minua ja nameja).

Seuraavaksi veimme malttimaton agilityhallille, jossa muut koirat treenasivat samalla, kun palkkailin Flokia matolla makaamisesta. Vähitellen aloin ottamaan itse etäisyyttä Flokiin, koska tavoitteena olis, että Floki malttaa hiljaa odottaa esim. radanrakennuksen / rataantutustumisen ajan. Kun malttimattokäytös alkoi kotona olla Flokille hyvin vahvaa, pyysinkin sitä taukopaikalleen ruokapöydän viereen ilman mattoa. Tämän jälkeen emme kotioloissa tai arjessa ole mattoa enää käyttäneetkään. Hallilla ja uusissa treenitilanteissa matto kulkee vielä mukana, mutta tutuissa treeniolosuhteissa rauhoittuminen ja hiljaisuus onnistuu myös ilman mattoa 😊

Oikomahoidolla noudon alkua

Freyan ollessa viisi kuukautta hänen alakulmahampaansa puhkesi kitalakeen tehden sinne reiän. Länsi-Vantaan eläinlääkäriasemalla sain kuulla tuta, etten ollut tehnyt mitään asialle. Hammas kuulemma ei korjaantusi enää ja se pitäisi katkaista. Koin olevani huonoin koiranomistaja, kun olin itse siinä uskossa, että luonto + palloleikit tekisivät tehtävänsä. Ja kun tämän kerroin lääkärille, hän sanoi, että tämä on eläinsuojeluasia, jos en tätä hoida. Minut ohjattiin Anidentiin ja luojan kiitos!

Ensimmäisellä käynnillä Anidentissä Niina Luotosen luona pääsin traumaani avaamaan, ja siitä alkoi kuukauden mittainen kotioikomisjakso. Alle 7 kk ikäisiä koiria ei yleensä ruveta operoimaan, sillä luonnolle annetaan mahdollisuus, ja hyviä tuloksia saadaan palloleikeillä. Jos kulmuriongelmaa ilmenee ja se sinua huolettaa, niin suosittelen käymään asiantuntevalla eläinlääkärillä konsultaatiossa ajoissa! Ihan oman mielenrauhankin takia, ja 7 kk on rajapyykki, minkä jälkeen usein asia ei enää itsestään korjaannu.

Oikominen oli tarkoitus suorittaa seuraavasti: 3 x päivässä 15 min staattista pallon pitämistä suussa. Tätähän kokeilin ja totesin, että ei tule onnistumaan. Opetin Freyan kantamaan palloa lenkillä. Luotin siihen, että tunnin lenkkiin sisältyy vaadittava 15 min pätkä, lyhyimmillä lenkeillä puolestaan palloa niin paljon kuin mahdollista. Lenkillä en nyt viittaa pitkiin hikilenkkeihin, vaan vapaaseen metsässä oloon. Pallo oli elintärkeä tämän kuukauden aikana, ja sitä pelastelin mätäojista ja kaiken maailman vesilammikoista, kun Freya ei itse viitsinyt hienohelmana. No miten tästä päästiin noutoon?

Jossain vaiheessa en enää itse jaksanut nostella palloa ja vaadin Freyaa itse nostamaan pallon. Seuraava vaihe oli noutaa pallo. Pallon etsintäkin oli hyvää aktivointia. Tämä kuukauden hammasoijonta toi varkain meille pallon noudon ja etsinnän. Kaikista hienoin tulos on kuitenkin hampaissa! Niin siinä kävi, että kulmuri meni kohdilleen eikä muihin toimenpiteisiin tarvinnut lähteä. Lisäksi sain arvokasta tietoa koirien hammasasioista ja muustakin ajankohtaisesta terveyteen liittyen. Lisäksi meidän lapset olivat ihan fiiliksissä kun lähdettiin Veikkolaan Anidentiin, kun sieltä sai suklaata ja pipareita 😆

Tässä siis alakulmuri, joka oli porautunut kitalakeen. Nyt silkkaa priimaa!

Pennun ensimmäinen uintikerta

Flokin kanssa on tarkoitus harrastaa agilityn lisäksi noutajien rodunomaisia lajeja, joten sen pitää oppia noutamaan dameja ja riistaa myös vedestä. Vesityöskentely perustuu tietenkin hyvään uimataitoon, joka ei edes noutajilla kulje automaattisesti verenperintönä. Oma koirien uittamiskokemukseni rajoittuu lapsuudenkotini cockereiden kanssa uimiseen. Shibani kahlasivat kuumina kesäpäivinä, mutta kuten moni muukin asia, uimaan lähteminen oli itsepäiselle itämaan ihmeelle oma päätös eikä omistajan kehoituksesta suoritettu temppu. Tempo puolestaan ei mene veteen vilvoitteleman kesäkuumallakaan - miksi menisi, aurinkoiset kesäpäiväthän ovat kääpiöpinserille elämän parasta aikaa!

Flokin ensimmäinen luonnonvesikokemus oli puropulahdus helmikuussa

Floki kun on talvipentu, ei luonnonvesiin tutustuminen ole ollut vaihtoehto ensimmäisen seitsemän kuukauden aikana. Tai omasta mielestäni ei ole ollut, Floki itse päätti toisin. Se kävi jo helmikuussa ottamassa tuntumaa avantouintiin purossa lähimetsämme. Onneksi olimme lähellä kotia, joten sain märän koiran pakkasesta pikaisesti sisään kuivattelemaan. Tämän jälkeen Floki ei varsinaisesti ole pelännyt vettä, mutta ei myöskään ole veden äärelle haketunut, vaikka kevätpurot ovat jo useamman viikon solisseet houkuttelevasti. Päätin, että on parempi käydä Flokin kanssa totuttelemassa uimiseen sisätiloissa.

En ollut helmikuisen humpsahduksenkaan jälkeen huolissani siitä, että Floki toden teolla pelkäisi vettä. Lähinnä minua mietitytti, uskaltaako se luottaa itsensä veden varaan. Keskustelupalstoilla on paljon kokemuksia siitä, että koira vinkuu esimerkiksi ihmisten tai lelujen perään rannalla, muttei rohkene kahluusyvyydestä edemmäs. Etenkin nuorilla koirilla tuntuu "usko loppuvan", kun pitäisi irrottaa tassut pohjasta ja luottaa omiin uimataitoihinsa. Jo ennen kasvattajavalintaa sain tutulta tolleri-ihmiseltä ehdottoman ukaasin, ettei tolleria saa opettaa uimaan lelun avulla. Noutajilla kierrokset tuppaavat veden äärellä muutenkin nousemaan, ja lelut saavat aikaan suorastaan ylilatauksen. Tuntui omasta mielestänikin järkevältä, että jos tavoitteena on saada koirasta rauhallinen ja varma uimari, ei sitä kannata opettaa yhdistämään leluleikeillä nostatettua kiihkoa ja uimista. Myöhemmin, kun uimatekniikka on hallussa, voidaan siirtyä damityöskentelyyn vedessä (tosin tällöinkään kyse ei ole pelkästä lelun hetittelystä vaan suunnitellusta harjoittelusta). Lelulla houkuttelu oli siis poisssuljettu vaihtoehto. Onneksi koirauimalassa pyyntööni vain namien käyttämiseen houkuttimena suhtauduttiin ymmärtäväisesti.

Floki valmiina uimakouluun

Koirauimalakäyntiin oli syynä paitsi veteen totuttelu myös uintitekniikan oppiminen asiantuntijan avulla. Hyvä koirauimari tekee aktiivisesti töitä sekä etu- että takapäällään, ja sen selkä on suorassa vedenpinnan tasalla. Noutajat (etenkin paksuhäntäiset labbikset) käyttävät myös häntäänsä apuna uidessa. Moni ensikertalalainen kuitenkin ui liian pystyssä asennossa ja käyttää lähinnä etutassujaan räpiköimiseen. Tällä tyylillä koira ei pääse etenemään kunnolla eikä kuono ylhäällä kroolaaminen rasita lihaksia tasapainoisesti. Koira, joka ei lähtökohtaisesti pidä vedestä, voi oppia inhoamaan uimista jo etutassujen aiheuttamien pärskeiden vuoksi. Kelluttavat uima- / pelastusliivit ovat tähän helppo ratkaisu, niitä voi koirauimalan lisäksi käyttää myös luonnonvesissä. Varsinkin, jos koiran kanssa uidaan pidempää matkaa, ovat liivit myös turvallisuutta lisäävä varuste.

Kävimme uimakoulussa PetBros-koirauimalassa Nurmijärvellä. Meillä kävi tuuri, sillä tunnin pentu-uimakoulukerralle saapui Flokin lisäksi vain yksi koira. Tavallisesti puoli tuntia uima-aikaa olisi pentua kohden liikaa, sillä uinti harjoittaa ja väsyttää koiran lihaksistoa hyvin kokonaisvaltaisesti samaan tapaan kuin ihmisillä. Ensikertalaiselle runsas treeniaika oli kuitenkin hyväksi, sillä Flokin viidestä treenihetkestä kolme meni pelkästään rampilla tassutteluun. Jo etukäteen minulle oli puhelimessa kerrottu, että useimmille koirille suurin kummastus ensimmäisellä käynnillä on ramppi, jota pitkin koirat menevät veteen ja nousevat pois altaasta. Namien avulla Floki lopulta rohkaistui ensin kastamaan etujalkojen lisäksi myös takatassunsa ja lopulta kävelemään ramppia pitkin kokonaan veteen. Uimatekniikka Flokilla oli hyvä ja se eteni vedessä rauhallisilla uintiliikkeillä.

Rampilla totuttelua

Etutassut jo vedessä...

Viimein vedessä ja kuono pysyy pinnalla!

Namit maistuivat uinnin aikanakin :)

Koirauimalakäynti oli mukava kokemus, sillä sain varmuutta lähteä Flokin kanssa luonnonvesiin treenaamaan (kunhan säät hieman lämpenevät). Näin keväällä en itse tarkene varmaankaan edes kahlata, joten rauhalliset ja uimaintoiset koirakaverit ovat varmasti paras kannustin Flokille veteen menemisessä. Nyt sillä on kokemus uimisesta, ja uimalassa huomasi, miten sen varmuus kasvoi jokaisella suorituskerralla. Toisaalta uimakoulu oli myös osittain pettymys. Harmikseni jouduin toteamaan, että koirauimalassa oli rauhattomampaa kuin olin odottanut. Toisella altaalla oli uimakoulun aikana kaksi eri porukkaa omilla uintivuoroillaan, ja vaikkei altaaltamme ollut näköyhteyttä toiselle puolelle, äänet kuuluivat ja kaikuivat hallissa. Päätin, etten itse reagoi tähän kummemmin, ja onneksi myös Floki tottui pian haukuntaan ja molskahduksiin. Mietin myös, olisiko uimakoulutunnista saanut saman onnistumisen kokemuksen, jos paikalla olisi ollut suunnitellut neljä koiraa. Altaalla olisi ollut melko ahdasta kolmen odottaessa reunalla vuoroaan (tosin en tiedä, olisiko tunti silloin pidetty isomman altaan puolella). Uimaopettaja oli erittäin koiralähtöinen ja ystävällinen otteissaan, ja voitti nopeasti Flokin luottamuksen. Tästä iso kiitos hänelle!

Lenkille vai treeneihin? Lenkki= treeni!

Pohtiessani, onko minusta BC:n omistajaksi oli suurin huolenaiheeni pentuajan aktivointi ja koulutus. Koen olevani suhteellisen laiska koiranomistaja ja olen kokenut jo käppänien kanssa kausia kun ei vain aika ja jaksaminen riitä. Nyt joku viisas miettii, että miksi ottaa itselleen niin suuren haasteen, ja sitä olen itsekin pohtinut. Onko BC sittenkään käteeni sopiva koira? Kuitenkin nyt Freya on jo 9kk ja vain satunnaisesti olen miettinyt, onko minusta tähän. Olen myös saanut paljon palautetta, miten taitava Freya on jo! Miten tähän on tultu?

Lenkki on minun ja koirien yhteistä aikaa, sillä kotona kahden pienen lapsen kanssa aika jää vähäiseksi. Olen pyrkinyt käymään kaksi kertaa viikossa hallilla tekemässä lajikohtaista treeniä. Me asumme kerrostalossa, joten ei ole omaa pihaa, missä koirat pääsisivät purkamaan itseään. Mistä koiran aktivointi on sitten meillä muodostunut?

Lenkki on yhteistä aikaa, mutta se tarkoittaa minulle joka kerta myös treeniä. En lähde koskaan lenkille ilman palkkaa ja ajatusta siitä, mitä tehdään. Luonto tarjoaa mahdollisuuksia kaikenlaiseen koulutukseen. Freya on käytännössä ollut koko pentuajan vapaana, ja olemme lenkkeilleet paljon metsässä. Mitä me siellä ollaan tehty? Luoksetulo on ollut ehdoton treeni. Antaa pennun juosta ja aina aika ajoin pyydetään luokse ja palkataan. Kuolleelle palkalle lähetys ja ihan vain leikkitaitojen kehittäminen ovat myös ehdottoman hyviä lenkkitreenejä. Nenätyötä on myös hyvä aloittaa palkan etsinnällä - kourallinen nappulaa maahan ja nenä käyttöön. Nämä ovat aika selkeitä treenauskohteita, mutta sitten niihin tottis- ja aksatreeneihin.

Minulta on kysytty, miten teillä tuo seuraaminen on niin hyvää enkä tähän hetkeen osannut vastata mitään. Asiaa mietittyäni tajusin, että olemme treenanneet sitä joka lenkillä useita toistoja varkain. Aluksi palkkasin siitä, että Freya oli täydellisessä kohdassa sivulla. Sen jälkeen vaadin pieniä asioita enemmän ja enemmän. Pian huomasin, että se oli meidän lenkin yksi kivoimmista leikeistä. Vaadin täydellistä seuraamista, mutta vain muutaman askeleen kerrallaan ja sitten vapautus.

Takaakierrot olen myös opettanut lenkeillä. Valopylvään kiertoa, puun kiertoa ja erilaisten muiden kohteiden kiertoa. Tähän myös yhdistin suunnat: kierto vasemmalta ja kierto oikealta. Tästä syntyi myös oikein kiva leikki. No kuinka paljon tätä tehdään? Tunnin lenkillä olen ottanut lyhyitä treenipätkiä esimerkiksi maahan ja tästä 3-5 toistoa ja iso palkkaus. Saatan tehdä yhdellä lenkillä luoksetuloa pitkin lenkkiä, sitten maahanmeno harjoituksen tällä 3-5 toistoa treeninä ja lyhyitä seuraamispätkiä pariin otteeseen. Pääasia on, että treenipätkät ovat mahdollisimman lyhyitä. Freya ainakin on oppinut tarjoamaan lenkillä paljon positiivista toimintaa mitä on ilo palkata. Tästä hyötynä on myös se, että koiralla on korvat lenkillä melkein joka tilanteessa.

Oikeastaan mitä vain voi treenata lenkillä: ohjauksen seuraamista, paikallaan oloa, istu, maahan.. Tästä on oikeastaan tullut minulle tapa treenata. Lenkki on siis minulle aina treeni. Ajatusleikkinä, jos Etnan kanssa olisi noudattanut tätä, niin olisiko meidän taival ollut nyt erilainen.. En tiedä, mutta ainoa mitä Etnan kanssa olen pentuna tehnyt on tuo luoksetulo ja varmempaa luoksetuloa en ole koiralla nähnyt 😊

Tässä Freyan video 16 vk 

Tässä Freya 8 kk

Näihin videoihin olen kuvannut meidän kehitystä ja muuta elämää. Onko minusta BC:n omistajaksi? Kyllä luulen, ja tuntuu siltä, että tämä koira on minun käteeni sopiva. Paljon on vielä hapuilua ja epävarmuutta toimissani, mutta mottoni "Onnistu tai opi" ohjaa toivottavasti minua tälläkin tiellä.

Harrastuskoiran kompastuskivet

Olemme treenanneet yhdessä ensimmäisen kerran jo, kun olimme samassa alkeisryhmässä vuonna 2010 Johanna Taika-shiban ja Netta kääpiösnautseri Tatran kanssa. Tempo ja Etna (Tatran tytär) ovat olleet samassa treeniryhmässä nyt pari vuotta, ja sinä aikana olemme käyneet lukemattomia keskusteluja saksalaisten kanssa harrastamisesta. Snautsereilla ja pinsereillä on yhteiset esi-isät, mikä näkyy ainakin näiden kahden kääpiön käyttäytymisessä ja siinä, millaisia Tempo ja Etna ovat agilitykoirina. Olemme pohtineet paljon myös, mitä vaatimuksia tuleville harrastuskavereille asetamme sen perusteella, mitä olemme agilitaamisesta Tempon ja Etnan kautta oppineet.

Tempo tuli minulle ystäväni kasvattamasta pentueesta, ja olen ollut mukana Tempon elämässä jo sen syntymäillasta saakka. Alusta asti oli selvää, että haluan Temposta agilitykoiran itselleni. Olin ehtinyt harrastella agilitya pari vuotta shibanarttuni kanssa, joten osasin jossain määrin nimetä, mitä ominaisuuksia agilitykoiralta kaipaan. Tempon emä harrasti agilitya ja se oli lajissa nopea ja näppärä pikku kiituri. Koska tunsin emän myös arkielämästä ja olin tavannut myös isän, tiesin molempien vanhempien olevan mukavia koiria.

Voin todeta olleeni osittain oikeassa rotu- ja sukulinjavalinnassa. Harrastuskoiraksi kääpiöpinseri soveltuu aktiivisuutensa ja toimeliaisuutensa vuoksi. Kääpiöpinserin luonneprofiilin (http://www.skpin.com/pdf/jtoimikunta/skpin_luonneprofiili.pdf) mukaan ihanteellinen kääkkä on luonteeltaan rohkea (toimintakykyinen), leikkihaluinen (taistelutahto) ja hyvähermoinen (hermorakenne). Tällainen pikkupinseri on arkielämän lisäksi erinomainen kaveri myös agilitykentille. Tempon eno Elvis on menestynyt sekä kotimaan agilitykentillä että kansainvälisissä arvokisoissa, joten Tempon perimässä pitäisi kulkea agilityn harrastamiseen sopivaa luonnetta.

Tempo onkin aina innokas lähtemään agilitytreeneihin, ja tällä hetkellä jahtaamme kahta viimeistä nollatulosta SM-kisaoikeutta varten. Tempo haluaa olla ihmisen kanssa ja loputon ahneus ajaa sitä tekemään töitä namiensa eteen. Agiltyn merkeissä olemme Tempon kanssa monesti onnistuneet, mutta silti koen, ettei yhteinen harrastustamisemme ole suinkaan sujuvaa ja soljuvaa. Tempo ei palkkaudu leikistä, mikä hankaloittaa vireen rakentamista ja eteenpäin fokusoimisen vahvistamosta. "Koiranilmalla" Tempon liikkuminen on jäykkää ja koko koira menee herkästi jumiin, koska märän lisäksi Tempo inhoaa myös siltä suojaavia vaatteita. Kisapäivänä huono sää vaikeuttaa alkuverryttelyä ja oikeaan kisafiilikseen pääsemistä, mikä tietenkin heijastuu suoraan ratasuoritukseen. Tempo ei pidä käsittelystä, mikä on ongelma fyssari- ja hierontakäynneillä, mutta vaikuttaa myös ohjauskuvioiden treenaamiseen, sillä Tempo ei mielellään tule radalla ohjaajan lähelle. Tämän takia en käytännössä koskaan voi käyttää sylkkäreitä radalla. Sekä lähdössä istumisen vahvistaminen että perustottiksen treenaaminen on haastavaa, sillä Tempo reagoi välittömästi alustan epämukavuuteen (onko se kylmä, märkä, kova tai epätasainen) ja kieltäytyy istumasta / makaamasta.

Monet edellä mainitsemani asiat eivät kuitenkaan ole Tempon syytä, vaan johtuvat omasta osaamattomuudestani, minkä seurauksena olen tehnyt virheitä jo pentuvaiheen koulutuksessa. Olen kärsimättömänä edennyt välivaiheita oikoen (mikä on nakertanut Tempon itseluottamusta) enkä ole keskittynyt ensin vahvistamaan Tempon luonteen puutteita. Tempo on sekä taisteluhaluton että toimintakyvytön, minkä takia minun olisi jo pentuna pitänyt vahvistaa leikkimistaitoja ja opettaa Tempo tarjoamaan naksutinkoulutuksen avulla. Tempoa olisi pitänyt namittaa hoitotoimenpiteiden suhteen vielä enemmän ja opetella venytyksiä jo aikaisessa vaiheessa tulevaa kehonhuoltoa silmällä pitäen. Hyppytekniikka olisi kääpiöpinserillä erittäin tärkeää saada kuntoon alusta alkaen, sillä neliömäinen rakenne hankaloittaa oikeanlaista hyppäämistä ja altistaa jumiutumiselle. Tähän minun olisi pitänyt panostaa jo nuoren koiran kanssa, ei vasta kun Tempo oli jo kisannut kolmosissa. Lisäksi harrastamisemme on perhe-elämän vuoksi ollut katkonaista, joten toimivien treeni- ja kisarutiininen muodostaminen, ylläpitäminen ja kehittäminen on ollut hidasta. Edelleen törmään jatkuvasti siihen, etten tunne koiraa tarpeeksi hyvin, sillä en esimerkiksi rataantutustumisessa ole varma, miten Tempo tiettyyn ohjaukseen reagoi.

Kuva: Suvi Tyynismaa

Johanna jo edellä mainiten kirjoitti auki minunkin analyysiä ja ajatuksia näistä rakkaista saksalaisista, joten itse avaan teemaa enemmän terveyden näkökulmasta. Etna käppänä on edesmenneen Tatrani pentu ja ainoa pentueen narttu, joten minulle oli selkeää, että Etna jää kotiin. Siinä ei ominaisuuksia katseltu, kun tavoitteet olivat silloin näyttelypuolella. Tatra ei näytelmiin soveltunut eli ajatus oli, että toisen kanssa aksataan ja toisen kanssa näytellään. Agility on kuormittava laji ja monelta taival kolmosiin jää kesken, kun kroppa ei enää kestä. Näin kävi myös meillä. Tatralta löytyi nivelrikkoa vasemmasta kyynärpäästä ja alkavaa myös oikeasta. Siihen loppui agility kuin seinään. Viittä vailla kolmosissa oleva huippu käppänä oli nyt toimintakyvytön. Tatran harrastusominaisuudet olivat vertaansa vailla ja epätyypillinen rakenne eli pitkä lanneosa teki siitä kustannustehokkaan hyppääjän ja pirun nopean, mutta mitä niillä tekee jos fysiikka pettää?

Niinpä Etnasta valioitumisen ja pennutuksen jälkeen tuli minun harrastuskoirani. Täysin vietitön, pehmeä ja työtä vieroksuva missi oli edessäni: istui ja katsoi nappisilmillään, että tuleeko sitä namia. Etnan kanssa agility on ollut matka, joka on opettanut minua enemmän kuin yksikään aikaisemmista koiristani. Kaikkeen on joutunut tekemään systemaattisesti työtä paljon ja pohtia päänsä puhki, mitä tuon eläimen päässä liikkuu ja miten saan sen liikkumaan. Vauhti on ollut yksi isoimmista haasteista ja nyt Etna etenee käppänä kategoriassa ihan suhteellisen kivasti. Johannan ja Tempon tavoin haikailemme puuttuvia SM nollia, mutta fysiikka ei ole ollut kunnossa, joten emme ole päässeet kisaamaan tarpeeksi. Oman haasteen siis tuo rakenne. Neliömäinen runko kuormittuu agilityn fyysisyydestä ja lihakset ovat jumissa. Toistamiseen olen tilanteessa, jossa koira ei kestä rakenteensa takia harrastusta hyvin vaikka luusto on kuvattu ja rakenteeltaan pitäisi olla kunnossa. Nopeuden ja hyppytekniikan kannalta olisi hyvä, jos koiralla olisi enemmän lantiota kuin etupainoisessa neliössä. Ja mitä siellä käppänä puolella jalostetaan.. mitä lyhyempi lantio sen parempi.

Rakenne/ terveys onkin omalla kohdallani yksi merkittävin kriteeri agilitykoiralle. Lisäksi hyvä hermorakenne, toimintakyky ja työmoottori ovat niitä ominaisuuksia, joiden kanssa haluan toimia niin arjessa kuin harrastuksissa. Valitettavasti näitä ei tällä hetkellä kääpiösnautseripuolella pidetä merkittävässä roolissa jalostustoiminnassa. Rotuna käppänä on mainio ja monipuolinen, mutta tänä päivänä kasvatustyö on painottunut näyttelyeläinten luomiseen. Sieltä ei löydy tarpeeksi kuvattuja luustoja, harrastustuloksia ja muita ominaisuuksia muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Pienissä koirissa ei ole käppänää voittanutta, joten pakko oli vaihtaa kokoluokkaa. Elättelen vielä toiveita, että joku järkevä käppänisti (tunnen kuitenkin niitä mahtityyppejä) ottaisi tehtäväkseen pelastaa tuo ihana rotu ja tehdä siitä uskottava harrastuskaveri. Ehkä vielä joskus meille tulee minikoira :) mutta paljon pitää muuttua ennen sitä. Pelkkä ulkonäkö ei voi ohjata koirien jalostustoimintaa. Kun koirat jätetään kuvaamatta, ei terveydestä ole mitään takeita, vaikka koirat eivät näkyvästi oireilisikaan.

Koiran luonteen ja käytöksen testaaminen vol. 1 - kasvattajan teettämä pentutesti

Ennen mielsin pentutestauksen liittyvän vain työkoirien ja pk-rotujen kasvattamiseen. Aiemmat koirani ovat valikoituneet pentueistaan joko sattuman tai vatsanpohjatuntuman perusteella. Kun reilu vuosi sitten aloin tutustua tarkemmin tavoitteelliseen agilityharrastamiseen sopiviin rotuihin ja ylipäätään harrastuskoiran valintaan, yllätyin, kuinka yleistä pentutestaaminen on esimerkiksi tollereilla. Tämä blogiteksti on kirjoitettu omien pohdintojeni, kasvattajien kanssa käymieni keskustelujen sekä pentutestaajien nettisivujen pohjalta.

Palvelus- ja työkoirapentueiden kohdalla on helppo ymmärtää, miksi pentutestejä tehdään. Pennussa täytyy yhdistyä tietyt ominaisuudet ja tapa reagoida, jotta koulutus vaativaan harrastukseen tai työtehtävään on mahdollista. Kaikkien pentutestin teettävien kasvattajien motivaatio testaamiselle ei kuitenkaan ole potentiaalisimpien yksilöiden seulominen pentueesta, kuten itse aiemmin luulin. Mitä hyötyä tavanomaisemman harrastus- tai kotikoirapentueen testaamisesta on kasvattajalle tai pennunostajalle? Testituloksia voidaan hyödyntää etenkin tukena kullekin pennulle parhaiten sopivan kodin valinnassa. Pentutestissä kasvattaja näkee, miten pentuesisarukset reagoivat uudessa tilanteessa. Kun tämän tiedon yhdistää kasvattajan omiin havaintoihinsa pentulaatikon laidalta, pennut pääsevät muuttamaan mahdollisimman sopivien perheiden jäseniksi. Toki tämä tarkoittaa, että pennunostajien täytyy malttaa odottaa lähes luovutusikään saakka tietoa kotivalinnoista.

Flokin kasvattaja punnitsi kolmen veljeksen ominaisuuksia pitkään, ja vasta kun pennut oli testattu seitsemänviikkoisina, saimme tietää, kuka pojista on meidän Floki. Turha valehdella - lopullisen kodinvalintapäätöksen odottaminen oli raastavaa. Pentuihin oli vaikea luoda ensimmäisen seitsemän viikon aikana tunnesidettä, kun ei tiennyt, mistä pennusta tulee ikioma. Kasvattajan lähettämiä videoita katsoin moneen otteeseen, joka kerralla eri poikaa seuraillen. Valokuvista tein pojille erilliset kansiot, jotta näin kunkin pennun kehitystä. Odotin pentutestin tuloksia kuumeisesti jo ihan siitä syystä, että voisin keskittyä yhteen kuvakansioon ja tietäisin, mitä tollopalloa videoissa kannattaa erityisesti ihastella. Toisaalta odotin innoissani myös konkaritestaajan näkemyksiä ja kommentteja pentumme käytöksestä.

Flokin ja sisarukset testasi Kaisa Hilska (koirankoulutuspalvelu Koirataito), jolla on pitkä kokemus niin pentueiden testaamisesta kuin työ- ja harrastuskoirien kouluttamisesta. Hänen tekemänsä testi mukaili Volhardin pentutestikaaviota, joka on pitkään käytössä ollut pentutestimenetelmä. Olin etukäteen lukenut, ettei alle luovutusikäisten pentujen testaamisella välttämättä pystytä mittaamaan koiran aikuiseksi asti säilyviä piirteitä ja ominaisuuksia. Uskoin kuitenkin, että veljesten käytös testitilanteessa (uusi ympäristö ja vieras ihminen) antaisi kasvattajalle lisätietoa, jonka perusteella hän pystyy kotivalinnat tekemään.

Olin kasvattajalle kertonut, että etsimme ensisijaisesti lapsiperhearkeen sopetutuvaa pentua. Koska kasvattajan täytyi tietysti ottaa huomioon myös muiden kotien toiveet ja harrastussuunnitelmat, halusin nostaa esiin arkielämämme kannalta tärkeimmät pennunvalintakriteerit harrastusominaisuuksien painottamisen sijaan. Toivoimme pentua, joka sietäisi hyvin käsittelyä, palautuisi yllättävistä tilanteista, suhtautuisi ystävällisesti ihmisiin eikä olisi häiritsevän vilkas. Nämä asiat mielessä olimme toki tehneet jo rotu- ja kasvattajavalinnan sekä tutustuneet yhdistelmän taustoihin. Kasvattajalla oli yhtenä kriteerinä pentujen kotivalintaan lisäksi riistaviettisyys, jota hän testasi näyttämällä pennuille useampaan otteeseen siipiä ja variksia.

Pentutestissä Floki tutustui uteliaasti uuteen tilaan ja halusi toimia yhteistyössä testaajan kanssa. Floki suhtautui käsittelyyn luottavaisesti ja sieti sekä kainaloista nostamisen, voimakkaan silittämisen että tassun nipistystestin. Floki leikki innokkaasti ja kehujen innostamana teki paperipallolla noudonkin testaajalle. Testaaja kommentoi, että leikki tuntui vapauttavan tunnelman ja toimi palkintona. Floki ei reagoinut pelästymällä mörköön (lattialle heitetty vaate), vaan meni tutkimaan sitä ja nappasi vaatteen mukaansa. Kolisteluäänetkään eivät hetkauttaneet Flokia. Ainoastaan pressualusta ja pahvilaatikkoeste saivat Flokin hieman varautuneeksi. Yleisvaikutelmana Flokista todettiin, että se on reipas, perusavoin ja hyvin käsiteltävä pentu, joka on hyvä leikkijä.

Floki valikoitui meidän pennuksemme etenkin käsiteltävyytensä ja veljiään hieman rauhallisemman luonteen vuoksi. Flokista huomasi sekä pentutestissä että kasvattajan luona arjessa, että se hakeutuu kontaktiin ihmisen kanssa ja haluaa tehdä yhteistyötä. Harrastuksia silmällä pitäen olin iloinen, että pentutestissä Floki vastasi kehuihin hyvin ja palkkautui leikistä. Koska Floki on ensimmäinen noutajani, oli helpotus, että pentutestin perusteella Flokilla oli luontaista noutotaipumusta ja kasvattajan havaintojen mukaan hyvä työskentelytaito riistalla . Kun itse lähtee aivan nollapisteestä kouluttamaan noutajaa taipumuskokeet ja mahdollisesti myös rodunomaiset lajit tähtäimessä, on hyvä, että edes koiralla on lähtökohdat kunnossa!

Pentutesti antoi meille tulevina omistajina vinkkejä siihen, mihin asioihin juuri tämän pennun kanssa kannattaa kiinnittää huomiota sosialistamisessa ja peruskoulutuksessa. Testaaja kehotti panostamaan Flokin kanssa alustoihin totuttamiseen, ja samaan yhtyi myös kasvattaja omien kokemustensa perusteella. Toki pentutestin tulokset antavat palautetta myös kasvattajalle hänen työstään. Kasvattajan on tulevissa jalostusvalinnoissa tärkeää huomioida pentujen mahdollinen arka tai aggressiivinen käytös testitilanteessa (tässä pentueessa ei onneksi mitään tällaisia ääripäitä tullut esiin). Toisaalta kasvattaja voi onnitella itseään, kun pennut suhtautuvat luottavaisesti testaajaan ja ovat uteliaita uudessa ympäristössä. Vaikka koiran luonne on periytyvää, on kasvattajan tarjoamalla alkuelämän elinympäristöllä iso vaikutus pentujen käytökseen testitilanteessa.

Nyt, kun Floki on asunut kanssamme neljä kuukautta, on käytöksessä osittain säilynyt pentutestissä näkyneitä reagointitapoja. Floki esimerkiksi suhtautuu kaikenlaiseen käsittelyyn rauhallisesti eikä paineistu lasten ajoittain vaikeasti ennakoitavistakaan otteista. Se myös tutustuu ihmisiin avoimesti ja on uusissa ympäristöissä reipas ja utelias. Hätkähtäessään jotain yllättävää Floki ei jää pelästyksen valtaan vaan haluaa palata tutkimaan tilannetta. Toisaalta on ilmennyt myös uusia käytösmalleja ja osittain käytös arjessa on ollut aivan erilaista kuin pentutestissä (en tosin ajatellutkaan, että testissä esiin tulleet reagointitavat ovat pysyviä ja sellaisenaan arkielämään siirtyviä). Äänien suhteen Floki on esimerkiksi osoittautunut varautuneemmaksi, mitä itse oletin testin ja kasvattajan kertoman perusteella. Mielenkiintoista on nähdä, säilyykö pieni varautuneisuus aikuisuuteen asti vai hälvenevätkö epäluulot itseluottamuksen karttuessa. Erilaisiin alustoihin totutimme Flokia pikkupentuna asiasta tehden, kuten testaaja oli ohjeistanut. Floki ei kuitenkaan ole missään vaiheessa arastellut tassujensa laittamista eri pinnoille, eikä jännitystä ole ilmennyt agilityn perustaitojen harjoittelunkaan yhteydessä.

Ehdimme mieheni kanssa käydä katsomassa Flokia ja pentuesisaruksia vain kerran ennen luovutusta. Silloin emme vielä tienneet, mikä pennuista meille muuttaa, joten yritimme tarkkailla kaikkia kolme poikaa tasapuolisesti. Eihän se onnistunut edes kahden ihmisen voimin, eivätkä kaikki pennut olleet tietenkään samassa vireystilassa vierailun aikana. Koska oma kokemus pennuista oli niin vähäinen, koin pentutestin entistä tärkeämpänä tiedonlähteenä. Etenkin, kun kasvattajan kertoma ja videoilta näkemäni oli samassa linjassa testaajan havaintojen kanssa, tuntui lopullinen pentuvalinta melkein siltä, kuin olisin itse saanut tehdä päätöksen! Pentutestihavainnot eivät tietenkään ennusta pennun tulevaa persoonallisuutta tai anna takuita pennun aikuisiän käytöksestä. Ainakin itse koen, että se auttoi kuitenkin valmistautumaan alkutaipaleeseen pennun kanssa ja ymmärtämään paremmin pennun käytöstä ensimmäisillä viikoilla, kun oma käsitys pennusta oli vasta kehittymässä.

Apua koira vapaana!

Minulla on ollut aina haaveena koira, joka osaa kulkea vapaana. Kummatkin käppänät ovat olleet vapaana pennuista asti ja Etna on harvoin hihnassa. Miten tällaiseen tulokseen päästään? Moni varmasti haaveilee samasta ja katsoo ihaillen vapaana kulkevia koiria jotka ovat täydessä hallinnassa. 

Meillä Suomessa annetaan tähän tavoitteen saavuttamiseen jopa lain puitteissa mahdollisuus. Alle 5kk pentua saa ulkoiluttaa vapaana. Tämä on mielestäni aivan erityisen hienoa. Harmittavan vähän eteenkin kaupungissa tätä hyödynnetään. Taannoin koiramme lehdessäkin oli juttu irtokoirista. Nämä eivät siis ole koiria, jotka ovat tottuneet kulkemaan vapaana, vaan koiria jotka pääsevät vapaaksi ja eivät ole siihen tottuneet. Usein tällaiset aiheuttaa niitä vaara tilanteita. 

Vapaana liikkuminen on myös opeteltava asia. Sitä on helppo vahvistaa juuri tämän ensimmäisen viiden kuukauden aikana. Luokse tuloa on hyvä opettaa kutsumalla pentu aina silloin tällöin luokse, palkata ja antaa taas jatkaa matkaa. Pentu oppii myös seuraamaan laumansa johtajaa. Oma filosofiani on ettei huutele perään vaan liikun eteenpäin. Pennun tehtävä on seurata missä mennään ja mihin mennään. En koskaan ulkoile ilman palkkaa, joten koiran palkkaaminen on kokoaikaista pennun kanssa.

Uskaltakaa opettaa pentunne kulkemaan vapaana. Monesti minulta kysytään miten olen saanut rakennettua Freyaan noin hyvän kontaktin ja itse uskon sen vapaana ulkoilun olevan avainasemassa. Freyan on aktiivisesti haettava kontaktia ja seurattava myös minua. Nyt hän irtoaa pitkällekin ja toki 100% varmuutta ei ole luokse tulosta koskaan, mutta jopa kaurisjahdista se on tullut luokseni suhteellisen nopeasti vaikka onkin hävinnyt näköpiiristä. Lisäksi vapaana pennun kanssa ulkoilu kannustaa leikkiin ja kouluttamiseen. Meillä suurin treeni aika on lenkillä. Pennulle voi tehdä pari toistoa aina silloin tällöin ja välissä antaa leikkiä ja mennä. Hän oppiin kuuntelemaan ja keskeyttämään oman kivan kuullakseen mitä minulla on asiaa. 

Tämä on varmasti asia joka herättää niin myötä kuin vasta argumentteja ja hyvä niin. Jokainen toimii oman koiransa kanssa itse parhaaksi katsomallaan tavalla, mutta asia mikä usein unohtuu on se, että meillä on lainkin näkökulmasta mahdollisuus opettaa koiramme kulkemaan vapaana. Iloa ulkoiluun ja treenaamiseen .😘

Freya vapaana apua!

Floki vapaana apua!