Pennun ensimmäinen uintikerta

Flokin kanssa on tarkoitus harrastaa agilityn lisäksi noutajien rodunomaisia lajeja, joten sen pitää oppia noutamaan dameja ja riistaa myös vedestä. Vesityöskentely perustuu tietenkin hyvään uimataitoon, joka ei edes noutajilla kulje automaattisesti verenperintönä. Oma koirien uittamiskokemukseni rajoittuu lapsuudenkotini cockereiden kanssa uimiseen. Shibani kahlasivat kuumina kesäpäivinä, mutta kuten moni muukin asia, uimaan lähteminen oli itsepäiselle itämaan ihmeelle oma päätös eikä omistajan kehoituksesta suoritettu temppu. Tempo puolestaan ei mene veteen vilvoitteleman kesäkuumallakaan - miksi menisi, aurinkoiset kesäpäiväthän ovat kääpiöpinserille elämän parasta aikaa!

Flokin ensimmäinen luonnonvesikokemus oli puropulahdus helmikuussa

Floki kun on talvipentu, ei luonnonvesiin tutustuminen ole ollut vaihtoehto ensimmäisen seitsemän kuukauden aikana. Tai omasta mielestäni ei ole ollut, Floki itse päätti toisin. Se kävi jo helmikuussa ottamassa tuntumaa avantouintiin purossa lähimetsämme. Onneksi olimme lähellä kotia, joten sain märän koiran pakkasesta pikaisesti sisään kuivattelemaan. Tämän jälkeen Floki ei varsinaisesti ole pelännyt vettä, mutta ei myöskään ole veden äärelle haketunut, vaikka kevätpurot ovat jo useamman viikon solisseet houkuttelevasti. Päätin, että on parempi käydä Flokin kanssa totuttelemassa uimiseen sisätiloissa.

En ollut helmikuisen humpsahduksenkaan jälkeen huolissani siitä, että Floki toden teolla pelkäisi vettä. Lähinnä minua mietitytti, uskaltaako se luottaa itsensä veden varaan. Keskustelupalstoilla on paljon kokemuksia siitä, että koira vinkuu esimerkiksi ihmisten tai lelujen perään rannalla, muttei rohkene kahluusyvyydestä edemmäs. Etenkin nuorilla koirilla tuntuu "usko loppuvan", kun pitäisi irrottaa tassut pohjasta ja luottaa omiin uimataitoihinsa. Jo ennen kasvattajavalintaa sain tutulta tolleri-ihmiseltä ehdottoman ukaasin, ettei tolleria saa opettaa uimaan lelun avulla. Noutajilla kierrokset tuppaavat veden äärellä muutenkin nousemaan, ja lelut saavat aikaan suorastaan ylilatauksen. Tuntui omasta mielestänikin järkevältä, että jos tavoitteena on saada koirasta rauhallinen ja varma uimari, ei sitä kannata opettaa yhdistämään leluleikeillä nostatettua kiihkoa ja uimista. Myöhemmin, kun uimatekniikka on hallussa, voidaan siirtyä damityöskentelyyn vedessä (tosin tällöinkään kyse ei ole pelkästä lelun hetittelystä vaan suunnitellusta harjoittelusta). Lelulla houkuttelu oli siis poisssuljettu vaihtoehto. Onneksi koirauimalassa pyyntööni vain namien käyttämiseen houkuttimena suhtauduttiin ymmärtäväisesti.

Floki valmiina uimakouluun

Koirauimalakäyntiin oli syynä paitsi veteen totuttelu myös uintitekniikan oppiminen asiantuntijan avulla. Hyvä koirauimari tekee aktiivisesti töitä sekä etu- että takapäällään, ja sen selkä on suorassa vedenpinnan tasalla. Noutajat (etenkin paksuhäntäiset labbikset) käyttävät myös häntäänsä apuna uidessa. Moni ensikertalalainen kuitenkin ui liian pystyssä asennossa ja käyttää lähinnä etutassujaan räpiköimiseen. Tällä tyylillä koira ei pääse etenemään kunnolla eikä kuono ylhäällä kroolaaminen rasita lihaksia tasapainoisesti. Koira, joka ei lähtökohtaisesti pidä vedestä, voi oppia inhoamaan uimista jo etutassujen aiheuttamien pärskeiden vuoksi. Kelluttavat uima- / pelastusliivit ovat tähän helppo ratkaisu, niitä voi koirauimalan lisäksi käyttää myös luonnonvesissä. Varsinkin, jos koiran kanssa uidaan pidempää matkaa, ovat liivit myös turvallisuutta lisäävä varuste.

Kävimme uimakoulussa PetBros-koirauimalassa Nurmijärvellä. Meillä kävi tuuri, sillä tunnin pentu-uimakoulukerralle saapui Flokin lisäksi vain yksi koira. Tavallisesti puoli tuntia uima-aikaa olisi pentua kohden liikaa, sillä uinti harjoittaa ja väsyttää koiran lihaksistoa hyvin kokonaisvaltaisesti samaan tapaan kuin ihmisillä. Ensikertalaiselle runsas treeniaika oli kuitenkin hyväksi, sillä Flokin viidestä treenihetkestä kolme meni pelkästään rampilla tassutteluun. Jo etukäteen minulle oli puhelimessa kerrottu, että useimmille koirille suurin kummastus ensimmäisellä käynnillä on ramppi, jota pitkin koirat menevät veteen ja nousevat pois altaasta. Namien avulla Floki lopulta rohkaistui ensin kastamaan etujalkojen lisäksi myös takatassunsa ja lopulta kävelemään ramppia pitkin kokonaan veteen. Uimatekniikka Flokilla oli hyvä ja se eteni vedessä rauhallisilla uintiliikkeillä.

Rampilla totuttelua

Etutassut jo vedessä...

Viimein vedessä ja kuono pysyy pinnalla!

Namit maistuivat uinnin aikanakin :)

Koirauimalakäynti oli mukava kokemus, sillä sain varmuutta lähteä Flokin kanssa luonnonvesiin treenaamaan (kunhan säät hieman lämpenevät). Näin keväällä en itse tarkene varmaankaan edes kahlata, joten rauhalliset ja uimaintoiset koirakaverit ovat varmasti paras kannustin Flokille veteen menemisessä. Nyt sillä on kokemus uimisesta, ja uimalassa huomasi, miten sen varmuus kasvoi jokaisella suorituskerralla. Toisaalta uimakoulu oli myös osittain pettymys. Harmikseni jouduin toteamaan, että koirauimalassa oli rauhattomampaa kuin olin odottanut. Toisella altaalla oli uimakoulun aikana kaksi eri porukkaa omilla uintivuoroillaan, ja vaikkei altaaltamme ollut näköyhteyttä toiselle puolelle, äänet kuuluivat ja kaikuivat hallissa. Päätin, etten itse reagoi tähän kummemmin, ja onneksi myös Floki tottui pian haukuntaan ja molskahduksiin. Mietin myös, olisiko uimakoulutunnista saanut saman onnistumisen kokemuksen, jos paikalla olisi ollut suunnitellut neljä koiraa. Altaalla olisi ollut melko ahdasta kolmen odottaessa reunalla vuoroaan (tosin en tiedä, olisiko tunti silloin pidetty isomman altaan puolella). Uimaopettaja oli erittäin koiralähtöinen ja ystävällinen otteissaan, ja voitti nopeasti Flokin luottamuksen. Tästä iso kiitos hänelle!